28.8.2018
Papukaijoja riistetään luonnosta lemmikeiksi – lähes kaikki lajit määritellään jo suojeltaviksi
Papukaijat ovat suosittuja lemmikkejä älykkyytensä vuoksi. Ne joutuvat usein laittoman eläinkaupan kohteeksi.
28.8.2018
Papukaijat ovat suosittuja lemmikkejä älykkyytensä vuoksi. Ne joutuvat usein laittoman eläinkaupan kohteeksi.
29.7.2016
Kun tartuntojen määrä on laskenut 6 000:sta 600:aan tartuntaan viikossa, voidaan epidemia kutsua päättyneeksi, sanovat maan terveysviranomaiset.
17.6.2015
Harva eurooppalainen ymmärtää, kuinka jättimäinen Brasilia on ja että sinne mahtuu hurjasti alueellista vaihtelua.
16.6.2015
Aiemmin intohimostaan tunnetut riodejaneirolaiset ovat toivoneet taioilta apua rakkauselämään.
2.6.2015
Vaatimusta koskevat kuulemiset aloitettiin Haagin kasainvälisessä tuomioistuimessa toukokuussa.
21.5.2015
”Nykypäivää ymmärtääkseen täytyy tuntea historia ja myytit. Kulttuuri ja maailmankuva uudistuvat koko ajan”, sanoo kulttuurintutkija Pirjo Kristiina Virtanen.
5.5.2015
Alkuperäisyhteisöt kiittelivät tuomaria uudesta lähestymistavasta.
31.3.2015
Hallitus ja sissijärjestö Farc ovat sopineet yhteistyöstä.
24.3.2015
Teatterialan ”Nobelin” voittanut Patricia Ariza kutsuu kaikki rauhantyöhön, jotta Kolumbia ei olisi tuomittu Gabriel Garcia Márquezia siteeraten sadan vuoden yksinäisyyteen.
23.3.2015
Alfredo Lopez muistaa lapsuudestaan, mitä on puute.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.