3.9.2010
Köyhyys poistuu käteisellä
Köyhyyden vähentämisen uusi viisasten kivi on köyhille suunnatut tulonsiirrot. Sen faneihin kuuluu myös Maailmanpankki.
3.9.2010
Köyhyyden vähentämisen uusi viisasten kivi on köyhille suunnatut tulonsiirrot. Sen faneihin kuuluu myös Maailmanpankki.
2.7.2010
Intialaisen morsiamen arvokkaimmat koristeet eivät ole aina kultaa.
2.7.2010
"Suomen hallituksen selkärangattomuuden pitäisi ärsyttää enemmän kuin romanikerjäläisten", sanoo Janette Grönfors, joka kieltää työskentelevänsä vähemmistöjen puolesta vain siksi, että on itse romani.
2.7.2010
"Tavoite on planeettaa hallitsevan voitontavoittelun logiikan korvaaminen ihmisten tarpeiden tyydyttämisen logiikalla."
2.7.2010
Aborttiin myönteisesti suhtautunut Kenian perustuslakiluonnos hylättiin kirkon painostuksesta. Myös amerikkalaiset ovat osallistuneet perustuslakiväittelyyn.
2.7.2010
Suomen suurin makeisyhtiö seuraa päätöksessään kansainvälisiä suurtuottajia.
2.7.2010
Etnisen puhdistuksen kohteena olevat karenit ovat pakolaisia omassa maassaan. Heimon naiset ovat
ryhtyneet taisteluun Burman sotilasjunttaa vastaan.
2.7.2010
Kun maa järisi Haitissa, avunanto halvaantui. Lentokentästä tuli pullonkaula ja kenttäsairaaloiden kuumemittarit lensivät roskiin.
Suomalaiset avustustyöntekijät kertovat, miten Haitissa pärjättiin.
2.7.2010
Sunnuntaisin Hongkongin pääkatu suljetaan liikenteeltä, jotta filippiiniläiset kotiapulaiset voivat viettää vapaapäiväänsä.
2.7.2010
Minulla ei ole mitään vähempää tavarankulutusta ja enempää aikaa vastaan.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.