Näkökulmat

Elämän ja kuoleman perustuslaki

Aborttiin myönteisesti suhtautunut Kenian perustuslakiluonnos hylättiin kirkon painostuksesta. Myös amerikkalaiset ovat osallistuneet perustuslakiväittelyyn.

Keniassa on taisteltu vuosia perustuslain uudistamiseksi. Elokuun alussa pidettävässä kansanäänestyksessä uudistuksesta saattaa tulla totta.

Uusi perustuslaki rajoittaisi presidentin valtaa, uudistaisi oikeuslaitosta ja pureutuisi maanomistusongelmiin, jotka olivat ratkaiseva syy vaalien jälkeiseen väkivaltaan vuonna 2008.

Perustuslain myötä naisten asema toisen luokan kansalaisina lakkaisi: he saisivat hankkia passin ilman aviomiehen lupaa ja oikeuden periä omaisuutta.

Uutta perustuslakia kannattavaa kyllä-kampanjaa johtavat presidentti Mwai Kibaki ja pääministeri Raila Odinga. Ei-kampanjaa puolestaan luotsaa vaikutusvaltainen Kenian kirkkojen kansallisneuvosto (NCCK) sekä korkeakoulutusministeri William Ruto. Hän on Kanu-järjestön nuorisosiiven entinen johtaja. Kanu on poliittinen roistojärjestö, jonka loi entinen diktaattori Daniel arap Moi.

Uuden perustuslain vastustajat taistelevat erityisesti kahta asiaa vastaan. Ensinnäkin he eivät halua tunnustaa islamilaisia oikeusistuimia, jotka palvelevat muslimiyhteisöä yksityiselämään kuuluvissa asioissa kuten perintöasioissa  ja avioliitossa. Nämä oikeusistuimet ovat toimineet Kenian itsenäistymisestä saakka ilman, että kukaan on valittanut.  Kenialaisilla muslimeilla on oikeus viedä asiansa myös  tavalliseen oikeuteen. Nyt islamilaisia oikeusistuimia syytetään toimimisesta islamistisen fundamentalismin pesinä.

Toinen kiistelty asia koskee naisten oikeutta aborttiin silloin, kun raskaus uhkaa naisen henkeä. Perustuslain ensimmäinen luonnos suhtautui aborttiin myönteisesti, mutta se hylättiin kirkon painostuksesta. Uudessa versiossa todetaan, että elämä alkaa hedelmöityksessä. Tämä ei kuitenkaan kirkolle riitä. Se haluaa, että abortti tuomitaan laittomaksi.

Vuosien varrella kirkko on onnistunut kieltämään koulujen sukupuolivalistuksen maassa, jota hiv-aids runtelee. Ja mitä siitä, että joka vuosi noin 2600 kenialaista naista kuolee laittomien aborttien komplikaatioihin.

Amerikkalaisetkin ovat osallistuneet Kenian perustuslakiväittelyyn. Oikeistokristittyjen esitaistelija Pat Robertson on myöntänyt lähettäneensä varoja  ei-kampanjalle. Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden lupasi hiljattain lisää apua ja investointeja Kenialle, jos kyllä-kampanja voittaa. Keniasta on tullut amerikkalaisen politiikan teatteri. En ole varma, auttaako se maata.

Ihmisillä on vahvoja näkemyksiä abortista. Mutta onko maan perustuslaki todella oikea paikka määritellä lääketieteellisiä toimenpiteitä tai elämän alkamista? Kirkko voisi suunnata pakkomielteensä muuallekin kuin seksiin ja naisten  vartaloon. Vaikkapa poliittiseen väkivaltaan. Pelkään, että jos uutta perustuslakia ei saada voimaan ennen seuraavia vaaleja, Kenia joutuu ratkomaan muitakin elämän ja kuoleman kysymyksiä.

Kirjoittaja on kenialaissyntyinen kustannustoimittaja ja aktivisti.

Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 7-8/2010.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!