• 22.6.2015

    Koulutus on ikuista

    Suomen Pakolaisapu tahtoo pakolaisten perusoikeuksien toteutuvan.

  • 22.6.2015

    Lääkepatentit hiertävät Etelä- Afrikassa

    ”Joillekin syöpäpotilaille tulee halvemmaksi lentää Intiaan hoitoon kuin ostaa pelkät lääkkeet kotimaasta”, sanoo Bernie­ Lass syöpäjärjestö CanSurvivesta.

  • 22.6.2015

    Maailmanlopun sananvapautta

    Korjaamon teatterifestivaalilla kuullaan epäkuolleita ja nähdään Konstantinopolin tuho.

  • 22.6.2015

    Hyökyaallon pitkä varjo

    Indonesialainen Rusli Tehmahmud menetti vuoden 2004 tsunamissa koko perheensä. Kymmenen vuoden takaiset tapahtumat kummittelevat yhä. Vain uusi rakkaus on auttanut elämässä eteenpäin.

  • 22.6.2015

    Kuukauden kuva 7-8/2015

    Järjestyksessä kymmenes Mr. Afganistan valittiin kesäkuun alussa Kabulissa järjestetyssä kehonrakennuskilpailussa. Kehonrakennus on yksi maan suosituimpia urheilulajeja. Se oli sallittua myös Talebanin ollessa vallassa. Silloin harjoituksissa tosin piti käyttää pitkälahkeisia housuja. Kuvassa yksi kilpailijoista valmistautuu nousemaan lavalle.

  • 22.6.2015

    Salif Keita Tampereella

    Pienestä vuonna 2002 lähtenyt Fest Afrrika on kasvanut Suomen suurimmaksi ja vanhimmaksi afrikkalaiseen musiikkiin ja kulttuuriin keskittyneeksi tapahtumaksi.

  • 22.6.2015

    Henkireikä

    Yhteisöpuutarhassa parasta on seura, tekeminen ja sato.

  • 22.6.2015

    Katukauppa elättää 10 miljoonaa intialaista

    Oikeudet kirjattiin lakiin, mutta niiden toteutus on toinen juttu.

  • 22.6.2015

    Haavojen kaivelua

    Kiviset unet -pienoisromaanin kirjoittajan korvasta luvattiin useita tuhansia euroja.

  • 22.6.2015

    Guinealaisella piknikillä

    Alhassane Keitan mielestä guinealaiset rytmit ovat suomalaisille hyvä syy tavata toisiaan.