• 8.2.2023

    Ihoa vaalentavien tuotteiden markkinat kukoistavat Nairobissa huolimatta kielloista ja terveyshaitoista: ”Me ajattelemme, että te mzungut olette kauniimpia kuin me”

    WHO:n arvion mukaan jopa neljä kymmenestä afrikkalaisnaisesta vaalentaa ihoaan. Globaalin miljardibisneksen takana on kauneusihanne, jossa valkoinen iho nähdään tummaa kauniimpana.

  • 4.2.2023

    Pohjoismaat ovat sananvapauden kärkijoukkoa – Viro kiilasi lehdistönvapaudessa Suomen edelle

    Maailman vapain media löytyy Norjasta. Vuoden 2022 lehdistönvapausindeksissä edellisestä vuodesta ylöspäin nousivat muun muassa Viro, Liettua, Seychellit ja Itä-Timor. Synkempään suuntaan mentiin puolestaan Hongkongissa.

  • 1.2.2023

    ”Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: surffareita ja simpukanpoimijoita”

    Lapsuuden matka Espanjan Los Canos de Mecan rannalle huipentui ystäväperheen isän filosofiseen pohdintaan.

  • 26.1.2023

    Mediakasvatusseuran Christa Prusskij: ”Se, joka huutaa kovimmin, saa eniten tilaa somessa”

    Tietolähteiden kriittinen tarkastelu on tiedon määrän takia haastavampaa kuin aikaisemmin. Medialukutaitoa kehitetäänkin läpi elämän.

  • 23.1.2023

    Isänsä menettänyt sukupolvi, joka haluaa tehdä elokuvia – Kolumbialainen dokumentti kertoo kasvukivuista, peloista ja unelmista

    Ohjaaja Theo Montoyan oli tarkoitus tehdä elokuva, mutta suunnitelma kariutui, kun päärooliin valittu nuorukainen kuoli pian roolituksen jälkeen. Sen sijaan syntyi dokumentti, joka kertoo väkivaltaisessa Medellínin kaupungissa kasvaneiden nuorten tarinan.

  • 17.1.2023

    Palaako aitous someen?

    Täydellisten kuvien somemaailma on saanut joukkoonsa aitoutta korostavan sovelluksen BeRealin. Mutta mistä tiedämme, kuinka aitoja alustalla jaetut kuvat oikeasti ovat?

  • 11.1.2023

    Digi vie 90 prosenttia suomalaisten media-ajasta – ja lähemmäs 9 tuntia päivästä

    Sähköiset viestintävälineet, kuten televisio, radio ja internet, kahmaisevat selkeasti suurimman osan suomalaisten median parissa viettämästä ajasta, selviää Tilastokeskuksen vuoden 2020 tilastosta. Eniten aikaa kuluu internetissä.

  • 11.1.2023

    Nairobin hyväosaisia suojaavat vartijat, vaikka vaarallisinta on siellä, missä he itse asuvat: ”Joka aamu rukoilen, ettei tänäänkään tapahdu mitään pahaa”

    Itä-Afrikan kuhiseva bisneskaupunki Nairobi tunnetaan yhä ryöstöistä ja turvattomuudesta. Millaista on työskenellä vartijana Nairobissa? Entä miltä tilanne näyttää suomalaisen silmin? Kirjeenvaihtaja Merja Määttänen avaa Nairobin turvallisuustilannetta.

  • 5.1.2023

    Luonnonkatastrofista terveyskriisiksi – Pakistanin tulvien seuraukset näkyvät yhä

    UNICEF:in mukaan Pakistanin syksyiset tulvat ja niiden seuraukset uhkaavat edelleen etenkin lasten terveyttä ja mielenterveyttä.

  • 27.12.2022

    Tissien vispausta Intiassa: Ayurveda­tohtori jätti kylmäksi

    Kolme ja puolituntinen ayurveda-konsultaatio Intiassa sisälsi useita yllättäviä hetkiä, mutta ohjeitakin tuli.