2.10.2012
Roskaruokaa
Kotitekoinen mysli ei välttämättä ole nättiä, mutta se on juuri oikeanlaista.
2.10.2012
Kotitekoinen mysli ei välttämättä ole nättiä, mutta se on juuri oikeanlaista.
1.10.2012
Intia pärjää surkeasti, Peru hyvin, listaavat lastenjärjestöt.
24.9.2012
Tyhjällä vatsalla ei innovaatioita synny, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.
4.9.2012
Paikalliset sivarit auttavat syrjäseutujen alkuperäisasukkaita.
20.8.2012
Nälänhätä on päättynyt, mutta pakolaisleireille paenneet ovat yhä riippuvaisia avusta.
14.8.2012
Kesäkuussa uutisoitiin ruoan hinnan merkittävästä laskusta, mutta kuivuus on kääntänyt viljan hinnan nousuun, FAO kertoo.
10.8.2012
Sateiden puuttuminen on vaikuttanut heikkoihin satoihin niin Intiassa kuin Yhdysvalloissa.
11.6.2012
Latinalaisessa Amerikassa ja erityisesti Argentiinassa asado tarkoittaa grillijuhlaa, jossa grillataan lihaa. Kaikkea mahdollista makkaroista sisäelimien kautta ulkofileisiin. Pääasia on että ruokaa ja juomaa piisaa.
24.5.2012
Värikkäästä trooppisesta villihedelmästä, niin kutsutusta Afrikan mangosta (irvingia gabonensis), on tullut uusi laihdutusvillitys Yhdysvalloissa.
24.5.2012
Lapsikuolleisuus on vähentynyt Afrikassa huiman nopeasti viime vuosina. Useissa maissa kuolleisuus on laskenut yli viiden prosentin vuosivauhtia, selviää toukokuussa valmistuneesta tutkimuksesta.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.