• 23.3.2022

    Suuri tuntuu suurelta: Afroperulaisen musiikin taitajan Susana Bacan uutuus hemmottelee ilman diivan elkeitä

    Kansainvälistä menestystä saavuttaneen perulaisen Susana Bacan uusi albumi esittelee tyylitajuisen artistin. Baca laulaa lähelle, kertoo hillitysti ja lempeästi.

  • 3.3.2022

    Näyttelijä Youssef Asad Alkhatib haluaa yhdistää suomalaisuuden ja syyrialaisuuden identiteetissään ja taiteessaan: ”Haluan tarjota suomalaisille valoa pimeään ja olla heille aurinko”

    Youssef Asad Alkhatib saapui 16-vuotiaana pakolaisena Suomeen. Syyriassa Alkhatib ei ollut koskaan käynyt teatterissa. Nyt viisi vuotta myöhemmin hän toteuttaa unelmaansa näyttelijän ammatista.

  • 23.2.2022

    Onko maahanmuuttaja aina tarpeellinen etuliite? – Sisarukset Faisa ja Salaado Qasim toivovat monimuotoisuutta eri ammatteihin ja mediaan

    Faisa ja Salaado Qasimilla ei ollut lapsuudessa tarjolla ammatillisia esikuvia, joihin samastua. Esikuvien ja monimuotoisuuden puute vaivaa heitä edelleen, joten he päättivät tehdä aiheesta valokuvanäyttelyn.

  • 16.2.2022

    Henkien riivaama kasvutarina erilaisuuden hyväksymisestä

    Akwaeke Emezin esikoisromaani Makeaa vettä on parhaimmillaan vahva ja maaginen tavalla, joka puhuttelee ihmistä. Sen yhtä aikaa herkkä ja rujo kieli luo ruumillisuuden tunnun.

  • 16.2.2022

    Berliinin klubikulttuuri starttasi entistäkin vahvempana

    Terapiaa, turvallisia tiloja ja yhteiskunnan kahleista vapautumista – berliiniläiset rakastavat klubejaan. Berliinin klubit tunnustettiin viimein virallisiksi kulttuurikohteiksi, ja nyt klubikulttuuri ponnistaa koronan tuhkista entistä väkevämpänä.

  • 9.2.2022

    Ohjaaja Juho Kuosmanen ja näyttelijä Omar Abdi toivovat elokuva-alan muutosta: ”Suomessa maahanmuuttaja muuttuu suomalaiseksi vasta, kun hän saa kansainvälistä menestystä”

    Hytti nro 6:n ohjaaja Juho Kuosmanen ja Guled & Nasran pääosanäyttelijä Omar Abdi tapasivat aikoinaan Puhoksen somalikahvilassa. Menestyselokuvien jälkeen ystävät palasivat tuttuun ostoskeskukseen.

  • 31.1.2022

    Miten Suomesta tuli uusi koti?

    Siamäk Naghian kulkee vallankumouksen ja sodan runtelemasta Iranista Suomeen ja päätyy lopulta äänentoistolaitteita valmistavan Genelecin toimitusjohtajaksi. Naghianin elämänkerta kuvaa ansiokkaasti Suomeen kotoutumista ja kahden kulttuurin välissä elämistä.

  • 28.1.2022

    DocPointin ensi-illassa ”Kansanvalta” – Maailmaa muuttaakseen ei tarvitse marssia

    Nuori rodullistettu aktivisti Laura Eklund Nhaga matkaa eduskuntatalolta brittiyliopiston lavarunoiltaan ja sieltä Yhdysvaltojen kongressitalolle. Kansanvalta-dokumentti saa ensi-iltansa DocPoint-festivaaleilla. Ohjaaja Mervi Enqvist haluaa elokuvallaan näyttää, että maailmaan voi vaikuttaa eri tavoin.

  • 22.12.2021

    Finlandia-palkitulle kirjailijalle Anni Kytömäelle puut ja metsät ovat avain luontoyhteyteen: ”Kirjoittamisesta löysin oman vaikutustapani”

    Metsien kaatuminen on aiheuttanut Anni Kytömäelle paljon unettomia öitä. Silti hän yhä kirjoittaa maailmaa eheämmäksi – ja uskoo fiktion voimaan.

  • 22.12.2021

    Lakiesitys perinnehoitojen säätelystä puhuttaa Meksikossa

    Meksikossa käsitellään lakiesitystä, joka antaisi valtiolle oikeuden säädellä ja valvoa alkuperäiskansojen perinteisiä hoitomuotoja. Vastustajat sanovat sen loukkaavan maan perustuslakia ja YK:n alkuperäiskansoja koskevia sopimuksia.