• 23.2.2018

    Auttamisen monet motiivit

    Ihminen nauttii auttamisesta. Se tuntuu palkitsevalta ja on yksi edellytys lajimme säilymiselle. Ihmisen hyvän tekemisen taustalla on myös muita motiiveja – joskus jopa piilotettuja.

  • 15.2.2018

    Oxfam-skandaalissa on kyse vallasta – se ei ole silti syy avun leikkauksiin

    Hyväntekeväisyysjärjestöä koskeva seksiskandaali on saanut valtavat mittasuhteet, ja syystä. Kohu nostaa esille sektorin vaietun ongelman, kirjoittaa Mimosa Hedberg.

  • 23.1.2018

    Kirpparimyyntiä heikompien puolesta

    Emmaus Helsinki tukee kirpputorimyynnistä saaduilla tuloilla muun muassa Itä-Euroopan romaneita.

  • 23.1.2018

    Kentältä: Puhtaalla ja turvallisella sanitaatiolla lapsikuolemia vastaan

    Kepan jäsenjärjestöt kertovat toiminnastaan.
    Valokeilassa Käymäläseura Huussi ry:n vapaaehtoinen.

  • 22.11.2017

    Meeri Koutaniemi: ”Vapaaehtoistyöllä on suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa valtava merkitys”

    Monet hyvinvointiyhteiskunnan palvelut, kuten neuvolatoiminta ja kohdunkaulasyöpäseulonta ovat alun perin järjestötyön tuloksia.

  • 17.11.2017

    Suomalaiselle kehityskentälle syntymässä uusi kattojärjestö?

    Suomen kehityskentällä on toiminut pitkään kaksi eri kattojärjestöä. Nyt järjestöjen yhdistyminen uudeksi yhteistyö- ja kattojärjestöksi on lähempänä kuin koskaan.

  • 18.10.2017

    Hiv-vapaaehtoinen: ”Jokainen kaipaa tulla nähdyksi”

    Kepan jäsenjärjestöt kertovat toiminnastaan.
    Valokeilassa Hiv-säätiön vapaaehtoinen.

  • 18.10.2017

    Homepakolaiset ponnistelevat puhtaan ilman puolesta

    Homepakolaiset ry syntyi akuuttiin tarpeeseen: sisäilmaongelmien terveyshaitat ovat lisääntyneet.

  • 11.9.2017

    Kentältä: Vanessa Fuller toimii lasten hyväksi

    Kepan jäsenjärjestöt kertovat toiminnastaan.
    Valokeilassa SOS-lapsikylän vapaaehtoinen.

  • 11.9.2017

    Luonnonsuojelua välittämällä

    Suomen ainutlaatuinen luonto ansaitsee suojelua. Luonnonsuojeluliiton vuoden iso teema on 100 luontohelmeä.