6.2.2013
Pussy Riot! Punkrukous vapauden puolesta
Pussy Riot! on kokoelma feministisen aktivistiryhmän tekstejä ja tietoa ryhmän oikeudenkäynnistä.
6.2.2013
Pussy Riot! on kokoelma feministisen aktivistiryhmän tekstejä ja tietoa ryhmän oikeudenkäynnistä.
6.2.2013
Ilkka Lehdonmäki pohtii pääkirjoituksessa arabikevään vaikutuksia.
5.2.2013
Malissa on tapahtunut vakavia ihmisoikeusloukkauksia, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty.
5.2.2013
Suomalaisten vähittäiskauppojen omien merkkien taustalta löytyy vakavia ihmisoikeusrikkomuksia, kertoo tuore raportti.
5.2.2013
Nepalilaiset nuoret miehet haaveilevat urasta gurkhana, "maattomana sotilaana".
5.2.2013
Keltaisia päin ajamisesta säädetty kova rangaistus kumottiin Kiinassa vastustuksen vuoksi.
4.2.2013
YK:n tutkijaryhmän mukaan jopa sotarikoksen tunnusmerkit saattavat täyttyä miehitetyillä alueilla.
31.1.2013
Kuluttajan kannattaa panna kännykkänsä viralliseen kierrätysjärjestelmään, suosittelee elektroniikkajätteestä selvityksen tehnyt Anna Härri.
31.1.2013
Husein Muhammed pohtii kolumnissaan ääriajattelua ja väkivallan uhkaa.
30.1.2013
Finnwatchin raportti suomalaisten kauppaketjujen alihankkijoiden rikkomuksista Thaimaassa sai paljon julkisuutta – lainsäädäntö yritysten vastuun parantamiseksi etenee hitaammin.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.