7.11.2014
Bangladesh saattaa laskea avioitumisen alaikärajaa
Hallitus haluaa laskea avioliiton alaikärajan tytöillä 16 vuoteen, vaikka maassa on toiseksi eniten lapsiavioliittoja maailmassa.
7.11.2014
Hallitus haluaa laskea avioliiton alaikärajan tytöillä 16 vuoteen, vaikka maassa on toiseksi eniten lapsiavioliittoja maailmassa.
6.11.2014
Pohjoisvietnamilainen Sapan pikkukaupunki on vähemmistöistään ja vuorenrinteisiin rakennetuista riisiterasseistaan tunnettu turistikohde. Miten ”etninen turismi” vaikuttaa Sapan asukkaiden elämään?
5.11.2014
Osa Israelin viimekesäisistä Gazan sodan iskuista täyttää sotarikoksen tunnusmerkit, järjestö sanoo.
4.11.2014
YK paheksuu lakia, joka on jäänne brittivallan ajalta.
30.10.2014
Amnesty Internationalin Israelin osastoa johtava Yonatan Gher pelkäsi viime kesänä Gazan sodan aikana yhtä aikaa sekä gazalaisten, israelilaisten että armeijassa olevan veljensä puolesta.
30.10.2014
Ciudad Juárezissa on kahdenkymmenen vuoden aikana kadonnut ja surmattu tuhansia naisia.
30.10.2014
Suurin osa islamistiryhmän Syyriassa käyttämistä ammuksista oli joko Neuvostoliitosta tai Venäjältä.
30.10.2014
Moni nuorukainen jättää koulun kesken ja lähtee etsimään rahaa ja mainetta painiotteluista.
30.10.2014
Riskien vähentäminen voi olla haasteellista yhteisöissä, joissa on vankka kohtalonusko.
29.10.2014
Ihmisoikeusloukkauksia thaimaalaisessa ananasmehutehtaassa paljastanut tutkija Andy Hall on oikeuden mukaan toistaiseksi syytön, mutta seuraava oikeudenkäynti on jo kulman takana.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.