• 18.4.2024

    Kansainvälinen tuomioistuin ei ole maailmanpoliisi, joka pystyy lopettamaan sodat – Silti myös Israelia kiinnostaa, mikä on kansanmurhaoikeudenkäynnin lopputulos

    Israel ei näytä noudattaneen ainakaan kaikkia kansainvälisen tuomioistuimen määräyksiä Gazan sodassa, mutta se ei tarkoita, etteikö YK:n tärkeimmällä oikeuselimellä olisi edelleen arvovaltaa, sanovat asiantuntijat. Tärkeää olisi, etteivät myöskään muut maat murentaisi kansainvälistä oikeutta, sanoo YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko.

  • 17.4.2024

    Etelä-Afrikka on tunnettu tuhansista viinitiloistaan ja Nabygelegen on yksi niistä: ”Kun saavuin tilalle, kellarissa oli vain noin 20 tynnyriä. Nyt olen jo sekaisin laskuissa”

    Suomessa ostetaan miljoonia litroja viiniä vuodessa. Etelä-Afrikka on yksi suurista viinintuottajamaista. Vierailimme Nabygelegenin viinitilalla ja tutustuimme siihen, miten viiniä valmistetaan.

  • 17.4.2024

    Analyysi: Etiopia kipuilee edelleen alueellisten konfliktien kourissa

    Viimeisin Etiopiassa leimahtanut konflikti keskittyy Amharan alueelle. Yksi keskeinen syy on yli 30 vuotta politiikkaa sanellut federalismi, joka luo jakolinjoja etnisten ryhmien välille, sanovat asiantuntijat.

  • 17.4.2024

    Kehysriihi: Kehitysyhteistyöhön 50 miljoonan euron lisäleikkaukset, kansalaisjärjestöille hyviäkin uutisia

    Hallitus päätti kehysriihessään lisätä ja aikaistaa kehitysyhteistyöhön tehtäviä leikkauksia. Leikkaukset ovat pois myös Suomelta itseltään, varoittavat järjestöt.

  • 16.4.2024

    ”Toivon ylläpitäminen on tärkeää – kunhan se yhdistyy tekoihin eikä tyytymiseen”

    Jos uskomme, että paskaksi ja palamaan, ei tässä enää mitään voi tehdä, niin eipä tässä sitten mitään tehdäkään, kirjoittaa Julia Thurén. Thurén perusti pienten lasten vanhemmille keskusteluryhmän, jossa puhutaan ilmastokriisistä. Hän avaa esseessään ryhmän oivalluksia vanhemmuudesta ilmastokriisin aikakaudella.

  • 16.4.2024

    Maailmanpankki varoittaa: Köyhien ja rikkaiden maiden välinen tulokuilu revennyt

    Monien köyhien maiden talouskasvu on jäänyt rikkaiden maiden kasvua hitaammaksi koronapandemian jälkeen. Nuoren väestönsä ja luonnonrikkauksiensa ansiosta niillä on kuitenkin mahdollisuus myös kasvuun.

  • 15.4.2024

    Jääpeite hupenee ja nuortuu: ”Vanha jää mahdollistaa esimerkiksi jääkarhujen elinolot”

    Pohjoisnavan kesän jälkeinen jääpeite hupenee 12,2 prosenttia vuosikymmenessä, eikä muodostunut jää selviä montaa vuotta. Jääpeitteen laajuudella ja iällä on merkitystä, miksi?

  • 15.4.2024

    Rikkaat maat antoivat taas ennätysmäärän kehitysapua – Ukrainaan ja Palestiinaan yhä enemmän tukea

    Virallista kehitysapua annettiin viime vuonna yli 200 miljardia euroa. Harva maa kuitenkaan saavutti tavoitetta ohjata 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysapuun.

  • 15.4.2024

    El Salvadoria piinaavat nyt jengien sijasta poliisit ja sotilaat – 16-vuotiasta Agustínia peloteltiin teloituksella

    El Salvadorin presidentti Nayib Bukele julisti sodan jengejä vastaan kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen maassa on pidätetty 78 000 ihmistä epäiltynä jengiin kuulumisesta. 16-vuotias Agustín oli paennut jengejä, mutta siitä huolimatta hän joutui monen muun alaikäisen tavoin vankilaan.

  • 12.4.2024

    Ilmastokriisi sairastuttaa Bangladeshissa

    Ilmastokriisi lisää kymmenien miljoonien ihmisten syöpäriskiä Bangladeshissa. Tämä johtuu siitä, että ilmaston lämpenemisen aiheuttama merenpinnan nousu sekä lisääntyneet tulvat ja äärimmäiset sääolosuhteet kiihdyttävät arseenin vapautumista maan juomaveteen.