4.2.2015
Mosambik laillisti abortin
Suurimmassa osassa Afrikan maita abortti on joko kokonaan kielletty tai rajoitettu tilanteisiin, joissa raskaus uhkaa naisen terveyttä.
4.2.2015
Suurimmassa osassa Afrikan maita abortti on joko kokonaan kielletty tai rajoitettu tilanteisiin, joissa raskaus uhkaa naisen terveyttä.
4.2.2015
Persianleopardi on neljällä tassullaan yleensä liian kevyt räjäyttämään maamiinoja, joiden aktivoimiseen tarvitaan yli 80 kilon paino.
4.2.2015
Epäluotettaviksi osoittautuneet järjestöt haaskasivat varoja muun muassa kalliisiin kulkuneuvoihin ja ”avustustyöntekijöiden” luksusmajoitukseen.
4.2.2015
Hippo tietää rannekellojen hinnat, Kiinan tieliikenneonnettomuudet ja kansalaisten luottamuksen valtiojohtoon.
4.2.2015
Yhdysvallat on kieltänyt Guantánamon vankien tuomisen maaperälleen, vaikka se vakuutti kirjallisesti Uruguaylle, että kuuden arabin osallistumisesta terrorismiin ei ole näyttöä.
4.2.2015
Aiempina vuosina talvella tulijoita on ollut vähemmän, mutta tänä vuonna edes vaaralliset olosuhteet merellä eivät ole vaikuttaneet lukuihin.
4.2.2015
Buddhalaisenemmistön nationalismi on nostanut päätään Burmassa sen jälkeen, kun vuonna 2011 valtaan noussut siviilihallitus salli jälleen mielenosoitukset pitkän sotilasdiktatuurin jälkeen.
3.2.2015
Tuhannet ihmiset ovat paenneet väkivaltaisuuksien lisäännyttyä.
3.2.2015
14 tilastohistorian kuumimmista vuosista on koettu tällä vuosisadalla, kertoo Maailman ilmatieteen järjestö.
3.2.2015
Australian alkuperäiskansojen itsentunto ja työllisyys kohenevat ekomatkailuhankkeen ansiosta.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.