28.10.2015
Raportti: Netin vapaus heikentynyt
Yli 61 prosenttia netinkäyttäjistä elää maissa, joissa sensuroidaan hallituksen, armeijan tai hallitsijaperheen kritisointia netissä.
28.10.2015
Yli 61 prosenttia netinkäyttäjistä elää maissa, joissa sensuroidaan hallituksen, armeijan tai hallitsijaperheen kritisointia netissä.
28.10.2015
Molempien osapuolten epäillään syyllistyneen rikkomuksiin, myös nälänhätä uhkaa.
28.10.2015
Keniassa seniorit saavat valtion kuukausirahaa, mutta turvaverkossa on yhä pahoja aukkoja.
27.10.2015
Järjestön yt-neuvotteluiden taustalla oli 6,2 miljoonan euron leikkaustarve.
27.10.2015
Avustustoimia hidastaa myös polttoainekriisi, jonka taustalla ovat uuden perustuslain nostattamat protestit.
27.10.2015
16-vuotias Cinthia Padilla on opettanut it-taitoja yli 60 nuorelle ja lukuisille aikuisille.
27.10.2015
Sierra Leonen suurimmalla kaatopaikalla asuu joukko entisiä lapsisotilaita. Elinolot ovat karut, mutta täältä miehet ovat löytäneet elinkeinon, yhteisön ja rauhan.
26.10.2015
Järjestö vähentää 20 henkilötyövuotta kehitysyhteistyöbudjettiin ensi vuonna kohdistuvien leikkausten vuoksi.
26.10.2015
Tuoreen raportin mukaan Suomi myi maahan viime vuonna kranaatinheittimiä. Saudi-Arabia pommittaa parhaillaan Jemeniä.
26.10.2015
Ilmaiskut osuvat usein siviileihin Qandilin vuorilla. Moni on lähtenyt kotiseuduiltaan.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.