6.11.2015
Miesten vuoro
Kehitysmaiden miehet ovat jääneet vähälle huomiolle samalla, kun naisten asemaa on näyttävästi parannettu. Miesten sivuuttamisella voi kuitenkin olla arvaamattomia seurauksia.
6.11.2015
Kehitysmaiden miehet ovat jääneet vähälle huomiolle samalla, kun naisten asemaa on näyttävästi parannettu. Miesten sivuuttamisella voi kuitenkin olla arvaamattomia seurauksia.
6.11.2015
EU:n pitäisi kyetä asettumaan pakolaisten ja Turkin hallituksen saappaisiin, sanoo Reeta Paakkinen.
6.11.2015
Miksi päivähoidosta puhuminen jää politiikassa naisten harteille? Tätä pohtii Elina Hirvonen.
5.11.2015
Myanmarissa pidetään sunnuntaina ensimmäiset viralliset parlamenttivaalit sitten siviilivaltaan siirtymisen. Armeijan valta säilynee vaaleista huolimatta.
5.11.2015
Koko maailman luonnonkatastrofeista 40 prosenttia on kymmenen viime vuoden aikana tapahtunut Aasian-Tyynenmeren alueella.
5.11.2015
Neljän vuoden aikana on kadonnut ainakin 65 000 ihmistä, ja ilmiön ympärillä pyörii mustan pörssin kauppa, kertoo Amnesty International.
5.11.2015
Ajattelu vaatii treeniä siinä missä lihaksetkin, sanoo Pia Laine.
5.11.2015
Lontoolaisen folkin elvyttäneen Leen levyllä vanhasta tulee uutta.
5.11.2015
Miksi julkinen keskustelu näyttää nykyään meuhkaamiselta varsinkin jos puhutaan vähemmistöistä tai maahanmuutosta? Syitä pitää somen trolliarmeijojen ohella etsiä myös ihan perinteisistä toimituksista ja vallan pöydistä.
4.11.2015
Köyhä ja konfliktin runtelema maa saattaa saada jopa kymmenen vuoden sateet kerralla.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.