13.4.2011
Liberialaiset huolehtivat Norsunluurannikon pakolaisista
Liberiaan paenneiden norsunluurannikkolaisten auttaminen on jäänyt paikallisten asukkaiden kontolle, sillä avustusjärjesöt reagoivat hitaasti.
13.4.2011
Liberiaan paenneiden norsunluurannikkolaisten auttaminen on jäänyt paikallisten asukkaiden kontolle, sillä avustusjärjesöt reagoivat hitaasti.
12.4.2011
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kaavailee järjestön kuluihin kolmen prosentin leikkausta.
11.4.2011
Sotavankien ja poliittisten vankien oikeuksia loukataan rintamalinjan molemmin puolin.
8.4.2011
Japanin ydinvoimaonnettomuus ei heikennä Australian uraaninvientiä, maan johto ja kaivosteollisuus uskovat.
6.4.2011
Vuosikymmeniä kestäneen Lähi-idän konfliktin ratkaisuun uskotaan sekä Israelin rauhanliikkeessä että turvallisuuspalvelun entisten johtajien aloitteessa.
6.4.2011
Madagaskarin pääkaupungissa siivoustalkoista luistava saa sakot.
5.4.2011
Rikostutkinta on aloitettu jo kymmenistä tapauksista, joissa eliitin lähipiiri osteli valtion maita pilkkahintaan.
4.4.2011
Libyan kapinalliset ansaitsevat demokraattisesti ajattelevien ihmisten tuen, mutta Muammar Gaddafia vastaan hyökännyt kansainvälinen koalitio kärsii uskottavuusongelmasta, kirjoittaa Ignacio Ramonet.
1.4.2011
Pari vuotta sitten tavakseni tuli vaihtaa aamuisin pari sanaa miehen kanssa, joka pesee tuulilaseja työmatkani varrella olevissa liikennevaloissa Managuassa. Pikkuhiljaa varovaiset rupattelumme vaihtuivat hyväntahtoiseksi naljailuksi. Minusta ja Elviksestä tuli kaverit.
1.4.2011
Tie uhkaa Serengetin luontoa, lääkefirmat rikastuvat rokotteella, verkosto hiv-positiivisille papeille, vanhainkoti indonesialaisorangeille, yms.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.