Artikkelikuva
Mielenosoittaja nosti kätensä väkivaltaa vastaan Méxicossa 8. toukokuuta 2011 järjestetyssä mielenosoituksessa.

Hiljainen marssi väkivaltaa vastaan

Väkivallan vastainen 80 kilometrin mittainen marssi keräsi tuhansia osallistujia Meksikossa, kertoo uutistoimisto AP. Kulkue kesti neljä päivää ja se päätyi maan pääkaupunkiin Méxicoon 8. toukokuuta.

Marssi käynnistyi muutaman sadan osallistujan voimin Cuernavacan kaupungista Keski-Meksikossa. Matkan aikana marssiin liittyi kymmeniä tuhansia ihmisiä. Sitä johti runoilija Javier Sicilia, jonka pojan Juan Francisco Sicilian huumekauppiaat surmasivat aiemmin tänä keväänä.

Hiljaisena edenneen marssin osanottajista monet olivat pukeutuneet valkoisiin t-paitoihin, joissa vaadittiin verenvuodatuksen lopettamista.

”Olemme kävelleet tänne samaan aikaan hiljaisuuden vallitessa, koska tuskamme on liian suuri ja syvä, ja sen aiheuttama kauhu niin suunnaton, että sanat eivät sitä kykene kuvaamaan”, Javier Sicilia kiteytti marssille osallistuneiden tuntoja.

Juan Francisco Sicilia murhattiin Cuernavacassa 28. maaliskuuta yhdessä kuuden muun ihmisen kanssa. Syyllisiksi epäiltyinä on pidätetty kolme miestä, joiden uskotaan kuuluvan huumeliigaan. MT.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!