Raportti: Globalisaatio tekee köyhistä vielä köyhempiä

Köyhimmät eivät pysty vaikuttamaan globalisaation seurauksiin ja köyhtyvät entisestään, sanoo katolinen kehitysapujärjestö CAFOD.

Köyhien tilanne on huonontunut entisestään viimeisen 15 vuoden aikana, selviää katolisen kehitysapujärjestön CAFOD:n tuoreesta raportista.

Brittiläinen CAFOD haastatteli raporttia varten 1 420:tä köyhyydessä elävää ihmistä Ugandassa, Boliviassa, Filippiineillä ja Zimbabwessa.

Raportin mukaan ihmiset köyhtyvät globalisaatioon liittyvien kielteisten vaikutusten vuoksi. Nämä vaikutukset, kuten ympäristön saastuminen ja -katastrofit, markkinoiden hintaheilahtelut ja poliittiset konfliktit ovat useimmiten sellaisia, joiden syntyyn kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla ihmisillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa.

”Köyhyys on monimutkainen prosessi, jossa usein globalisaation seurauksena kaikkein köyhimmät kohtaavat paineita ja hankaluuksia yhtä aikaa monelta suunnalta. Tämä vaikeuttaa heidän kykyään hankkia riittävää toimeentuloa”, raportissa kerrotaan.

Globalisaation huonoja vaikutuksia saattavat olla esimerkiksi ruoan äkillinen hinnannousu tai työn ja toimeentulon lähteen epävarmuus. Osa köyhyyteen johtavista syistä on kuitenkin myös ikivanhoja, kuten maan perintöjärjestelmät tai tuottamattoman työn lankeaminen naisten harteille.

”Sukupuolten epätasa-arvo vaikuttaa monella elämän osa-alueella ja johtaa usein naisten sosiaaliseen syrjäytymiseen ja köyhtymiseen”, raportissa todetaan.

Edistystäkin on saavutettu, raportissa huomioidaan. Esimerkiksi kaikkein köyhimpien määrää on saatu vähennettyä ja hiv-hoitoa saa yhä useampi potilas.

Raportin mukaan terveydenhuolto ja koulutus ovat tärkeimpiä sektoreita, joihin tulisi nyt panostaa. Molemmilla alueilla ilmeni tutkimuksen mukaan puutteita, kuten esimerkiksi kalliiksi koituvat piilokustannukset ja palveluiden laatu. Esimerkiksi köyhälle maanviljelijäperheelle on suuri taloudellinen menetys laittaa lapsi kouluun, joten myös koulutuksen laadun tulisi olla hyvää. Vain tällöin suuri kustannus maksaa itsensä takaisin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!