Raportti: Israelin pankit tekevät bisnestä Palestiinan laittomissa siirtokunnissa

Israelin suurimmat pankit rahoittavat rakennushankkeita ja myöntävät lainoja siirtokunnille, jotka on rakennettu palestiinalaisten maille, kritisoi Human Rights Watch.

Useimmat Israelin suurimmat pankit toimittavat palveluita, jotka auttavat tukemaan, ylläpitämään ja laajentamaan laittomia siirtokuntia miehitetyllä Länsirannalla, kertoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) tuoreessa raportissaan.

Pankit rahoittavat esimerkiksi uusien talojen rakentamista siirtokuntiin.

”Israelin pankit tekevät rakentajien kanssa yhteistyötä rakentaakseen pelkästään israelilaisille varattuja taloja palestiinalaisten maille. Projektit, joihin nämä pankit sitoutuvat, osallistuvat palestiinalaisten ajamiseen pois mailtaan laittomasti”, sanoo HRW:n Israelin ja Palestiinan vaikuttamistyön johtaja Sari Bashi tiedotteessa.

Israel on miehittänyt Palestiinalaisalueeseen kuuluvaa Länsirantaa vuodesta 1967 ja asuttanut alueelle yli 600 000 omaa kansalaistaan. Siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia, sillä se kieltää miehittäjävaltion siviilien siirtämisen miehitetylle alueelle. Lain mukaan miehitettyä maata myös saa käyttää vain sotilastoimiin tai miehitettyjen hyväksi.

Siirtokunnat on rakennettu palestiinalaisilta takavarikoidulle maalle, josta osa on ollut jopa yksityisomistuksessa. Palestiinalaiset eivät voi käyttää siirtokuntien palveluita eivätkä pääse niiden sisälle muuten kuin töihin erikoisluvalla.

HRW:n tutkimuksen mukaan rakennusprojektien lisäksi pankit antavat lainoja siirtokuntien viranomaisille ja sekä talojen ostajille ja pyörittävät sivukonttoreita siirtokunnissa. Se kertoo esimerkiksi Azzunin palestiinalaiskylästä, jonka lähellä sijaitsevaan Alfei Menashen siirtokuntaan israelilainen Leumi Bank rakentaa uusia taloja Azzunille kuuluvalle maalle.

”Pankit eivät voi harjoittaa siirtokunnissa liiketoimintaa ilman, että ne ovat mukana syrjinnässä, ihmisten syrjäyttämisessä ja maavarkauksissa. Tämän välttämiseksi niiden pitäisi lopettaa toimintansa siirtokunnissa”, Bashi sanoo.

Pankkitoiminnan lisäksi Israelilla on Länsirannalla myös maanviljelystoimintaa sekä teollisuusvyöhykkeitä, joissa on noin tuhat tehdasta.  Esimerkiksi YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö Unctad on arvioinut, että ilman miehitystä koko Palestiinalaisalueen bruttokansantuote olisi ainakin kaksi kertaa nykyistä suurempi. 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!