Nigerian öljyvuotoja kartoitetaan uuden joukkoistamisalustan avulla

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kutsuu vapaaehtoisia ”koodinpurkajia” analysoimaan dataa öljyvuodoista, jotta uhrit saisivat oikeutta.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International aikoo hyödyntää joukkoistamista paljastaakseen öljy-yhtiöiden aiheuttamat ympäristötuhot Niger-joen suistolla Nigeriassa.

Se on lanseerannut Decode Oil Spills -nimisen alustan, jonka avulla kuka tahansa älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen omistaja voi auttaa sitä analysoimaan öljyvuotoihin liittyvää dataa. Analyysien avulla voidaan tunnistaa vuotojen syy ja paikka ja saattaa näin syylliset vastuuseen, järjestö kertoo.

Muun muassa öljy-yhtiö Shell on porannut Nigerin suistolla öljyä vuosikymmenien ajan. Vuodesta 2007 sen operaatioista on seurannut yli 1 700 öljyvuotoa; italialaisyhtiö ENI puolestaan on raportoinut jopa 3 000 vuotoa. Öljyvuodot ovat vahingoittaneet alueen ympäristöä, ihmisten elinkeinoja ja terveyttä.

Amnestyn mukaan Shell valehtelee usein vuotojen syyttäen varkaita ja sabotöörejä, vaikka syynä olisikin esimerkiksi putkien huono kunto. Näin se välttää puhdistustyöt ja korvausten maksamisen uhreille.

Vuodoista on saatavilla julkista dataa, mutta se on usein skannatussa ja käsinkirjoitetussa muodossa, mikä tarkoittaa, että analysointiin menisi liikaa aikaa. Nyt Amnesty pyytääkin vapaaehtoisia ”koodinpurkajia” tulemaan mukaan aineiston analyysiin. Käytännössä yhtä tehtävää kohti pitää käyttää aikaa alle minuutti, se kertoo.

Analyysien paikkansapitävyys varmistetaan näyttämällä sama aineisto useammalle vapaaehtoiselle ja tekemällä lisäksi satunnaisia tarkastuksia.

Alusta lanseerattiin kesällä 2016, ja sen avulla on käytetty samaa metodia jo kolmessa muussakin hankkeessa. Esimerkiksi Decode Darfur -projektissa 28 600 vapaaehtoista kartoitti Sudanin Darfurin syrjäisiä ja haavoittuvassa asemassa olevia kyliä. Toisessa projektissa kylien kuvia verrattiin toisiinsa, jotta saataisiin selville, mihin niistä hallituksen joukot sekä sitä tukevat sissit ovat hyökkäilleet.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!