Tutkimus: Äärimmäisen köyhiä jopa neljännes luultua enemmän

Luotettavan tilastotiedon puute on johtanut siihen, että maailmassa saattaa olla jopa 350 miljoonaa äärimmäisen köyhää ihmistä arvioitua enemmän.

Maailman äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on saatettu arvioida väärin jopa neljänneksellä. Syynä on kunnollisen tilastotiedon puute, käy ilmi brittiläisen kehitystutkimusinstituutin ODIn tuoreesta tutkimuksesta.

Maailmassa arvioidaan olevan tällä hetkellä 1,2 miljardia äärimmäisessä köyhyydessä eli alle 1,25 dollarilla päivässä elävää ihmistä. Raportin kirjoittaja Elizabeth Stuartin mukaan luku voi olla kuitenkin aliarvioitu, sillä noin 350 miljoonaa ihmistä ei ole mukana kotitalouksille tehtävissä köyhyyskyselytutkimuksissa. Niinpä arviot köyhyydestä ovat hänen mukaansa usein vain valistuneita arvauksia.

Tilastojen ulkopuolelle jäävät ihmiset voivat olla esimerkiksi slummeissa, konfliktialueilla tai syrjäseuduilla eläviä sekä esimerkiksi paimentolaisia, kodittomia ja laitoksissa olevia.

Ilman dataa hallitukset eivät tiedä, keitä köyhät ovat, mitä he tarvitsevat ja missä elävät. Näin myös köyhyyden vähentäminen on vaikeaa, raportissa muistutetaan. Ratkaisuksi tiedonkeruun vaikeuksiin raportissa tarjotaan esimerkiksi satelliitteja, älypuhelimia ja lennokkeja.

Datan puutetta pahentaa se, ettei monissa maissa edes tehdä köyhyyskyselytutkimuksia kovin usein. Vuosina 2006–2013 kotitalouskyselyn teki raportin mukaan vain 28 Afrikan maata.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!