Raportti: Viime vuosi oli yksi väkivaltaisimmista sitten kylmän sodan päättymisen

Valtiollisissa konflikteissa on kuollut viimeisten kolmen vuoden aikana lähes 600 000 ihmistä. Syynä ovat etenkin Tigrayn, Ukrainan ja Gazan sodat.

Viime vuonna oli käynnissä eniten valtiollisia, aseellisia konflikteja sitten vuoden 1946. Kyseessä oli yksi väkivaltaisimmista vuosista kylmän sodan päättymisen jälkeen eli kolmeen vuosikymmeneen, summaa Oslon rauhantutkimusinstituutin (PRIO) tuore raportti.

Vuosia 1946–2023 tarkastelevan raportin mukaan maailmassa oli viime vuonna käynnissä yhteensä 59 sellaista konfliktia, joissa yhtenä osapuolena on valtio. Sotaa käyviä maita oli 34.

Raportin tehneen PRIO:n tutkimusprofessorin Siri Aas Rustadin mukaan konflikteista on tullut yhä monimutkaisempia ja samassa maassa voi toimia aiempaa enemmän konfliktien osapuolia. Konfliktien lisääntyminen liittyy osittain ääriliike Isisin leviämiseen Aasiassa, Afrikassa ja Lähi-idässä sekä muiden ei-valtiollisten toimijoiden aktivoitumiseen.

”Tämä kehitys heikentää avustusjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden liikkumavaraa ja mahdollisuuksia kohentaa tavallisten ihmisten elämää”, Rustad sanoo tiedotteessa.

Taisteluissa kuoli raportin mukaan viime vuonna yli 122 000 ihmistä. Se oli vähemmän kuin edellisvuonna, mutta yhteensä viimeisten kolmen vuoden aikana konflikteissa on kuollut enemmän ihmisiä kuin kolmeenkymmeneen vuoteen, lähes 600 000. Se johtuu etenkin Etiopian Tigrayn alueen sisällissodasta, Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan sekä Gazan pommituksista. 

Eniten valtiollisia konflikteja oli viime vuonna Afrikassa, 28. Aasiassa konflikteja oli 17, Lähi-idässä kymmenen. 

Valtiollisten konfliktien lisäksi viime vuonna oli käynnissä 75 konfliktia, joissa osapuolena ei ollut valtio. Niissä kuoli noin 21 000 ihmistä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!