UNRWA erottaa yhdeksän työntekijäänsä terroriepäilyjen vuoksi

Israel on syyttänyt YK:n palestiinalaispakolaisia auttavaa järjestöä UNRWA:ta terrorismiyhteyksistä. Juuri valmistuneen sisäisen tutkinnan mukaan yhdeksän työntekijää ”saattoi olla mukana” viime lokakuun terrori-iskuissa. Tietoja ei voitu varmistaa riippumattomasti.

YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA kertoi eilen erottavansa yhdeksän työntekijäänsä, koska nämä ovat saattaneet olla osallisina viime lokakuun 7. päivän terrori-iskuissa, jotka Hamas teki Israeliin.

Hamasin hyökkäyksessä Israeliin kuoli noin 1 200 ihmistä, joista suurin osa siviilejä. Lisäksi se otti noin 250 panttivankia.

UNRWA:n päätös perustuu YK:n sisäisen tarkastuksen yksikön OIOS:n tutkintaan, joka selvitettiin 19:n UNRWA:n työntekijän väitettyjä terroriyhteyksiä. Tutkijat kävivät läpi muun muassa viestintä- ja teknologiadataa, keskustelivat Israelin viranomaisten kanssa ja tutkivat julkisesti saatavilla olevia tietoja.

UNRWA:n mukaan yhden työntekijän kohdalla todisteita ei löytynyt lainkaan ja yhdeksän muun kohdalla niitä ei ollut riittävästi. Yhdeksän muun kohdalla päätelmä on, että henkilökunnan jäsenet ”ovat saattaneet olla mukana” iskuissa.

”Haluan kuitenkin sanoa, että koska syytöksiä tukevat Israelin viranomaisten tiedot ovat pysyneet Israelin hallussa, OIOS ei pystynyt riippumattomasti todentamaan suurinta osaa datasta, jonka se sai”, UNRWA:n edustaja Farhan Haq sanoi YK:n uutiskeskuksen mukaan.

OIOS käynnisti tutkinnan sen jälkeen, kun Israel väitti alkuvuodesta, että 12 UNRWA:n työntekijää olisi ollut mukana Hamasin terrori-iskuissa lokakuussa. Myöhemmin Israel kertoi seitsemästä muusta tapauksesta. Useat maat, myös Suomi, keskeyttivät tukensa UNRWA:lle syytösten seurauksena mutta palauttivat sen myöhemmin. 

Järjestön johtaja Philippe Lazzarini ilmoitti eilen hyväksyvänsä tutkinnan tulokset, painotti UNRWA:n tuomitsevan Hamasin iskut ja vaati panttivankien vapautusta. 

UNRWA:n tehtävänä on tarjota peruspalveluita ja humanitaarista apua 5,9 miljoonalle palestiinalaispakolaiselle Gazassa, Länsirannalla, Syyriassa, Libanonissa ja Jordaniassa. Työntekijöitä on yli 30 000, suurin osa paikallisia. Se on tärkein humanitaarisen avun toimittaja Gazassa. 

Israel on pitkään syyttänyt UNRWA:ta puolueellisuudesta, ja maassa on ehdotettu sen julistamista terrorijärjestöksi. Ulkoministeri Oren Marmorstein vaati eilen viestipalvelu X:ssä, että muut valtiot jäädyttävät rahoituksensa UNRWA:lle, kertoo Politico-uutissivusto.

200 UNRWA:n työntekijää on kuollut sen jälkeen, kun Israel aloitti hyökkäyksen Gazaan Hamasin lokakuun iskujen seurauksena. Hyökkäyksessä on kuollut yhteensä lähes 40 000 palestiinalaista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!