Perheenyhdistämisen ehtojen kiristäminen 'järjetöntä'

Pakolaispolitiikkaa ohjaa puolueiden opportunistinen äänten kalastelu vaalien alla, Pakolaisneuvonnasta sanotaan.

Pakolaisneuvonta kritisoi voimakkaasti eduskunnan hallintovaliokunnan 9. helmikuuta julkaisemaa kannanottoa, jonka mukaan perheenyhdistämisen ehtoja pitäisi kiristää edelleen.

”Vaikka valiokunnan tekstissä oli myös hyviä puolia, yleiskuva ei ole mitenkään hyvä”, Pakolaisneuvonnan tiedottaja Reetta Helander sanoo.

Helanderin mukaan esimerkiksi valiokunnan aikomus vähentää turvapaikan hakemisen vetovoimatekijöitä on harkitsematon, sillä se kyseenalaistaa hakijoiden tarpeen todenmukaisuuden.

”Samaan aikaan tekstissä puhutaan yleiseurooppalaisista turvapaikanhakukäytännöistä, mutta onko edes mahdollista selvittää mitä ne ovat?” Helander kysyy.

Pakolaisneuvonnan mukaan perheenyhdistämisen ehdot Suomessa ovat vaikeutuneet nykyisen hallituksen toimesta niin paljon, että tilanne on jo käytännössä este hyvälle kotoutumiselle. Perhe-elämä on sekä ihmisen perustarve että ihmisoikeussopimusten suojaama oikeus, järjestö muistuttaa.

”Ja jos nyt Suomen turvapaikanhakupolitiikkaan otetaan mallia esimerkiksi Tanskasta, niin ollaan menossa todella tiukaksi. Tällainen kilpaileminen pakolaisasioissa on todella huolestuttava piirre”, Helander sanoo.

Valiokunnan kannanotto heijastaakin järjestön mukaan puolueiden halua käyttää hyväkseen kasvanutta pakolaisvastaista ilmapiiriä vaalien alla. Mikään taho ei ole selkeästi osoittanut, että Suomen säännökset olisivat erityisen liberaaleja tai niin kutsuttu vetovoimatekijä, Pakolaisneuvonnasta sanotaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!