Kiina romuttamassa lähes kuusi miljoonaa autoa

Viidennes Pekingin autoista joutaa romukoppaan, sanoo hillitöntä savusumua vastaan kamppaileva hallitus.

Kiinan hallitus ilmoitti tällä viikolla romuttavansa lähes kuusi miljoonaa korkeapäästöistä ajoneuvoa pääkaupunki Pekingiä ympäröivällä metropolialueella vuoden loppuun mennessä. Aloitteen tavoitteena on vähentää aluetta piinaavaa paksua ja terveydelle vaarallista savusumua.

Suunnitelma koskee noin viidennestä kaikista autoista Pekingin ja Tianjinin miljoonakaupungeissa sekä niitä ympäröivässä Hebein provinssissa. Pelkästään Pekingissä romuttamoon viedään yli 300 000 ajoneuvoa, jotka eivät täytä hallituksen asettamia päästöasetuksia.

Ympäristöasiantuntijoiden mukaan liikenteen päästöt vastaavat noin kolmanneksesta Pekingin ilmansaasteista. Autojen määrän kiinalaisilla teillä on arvioitu kasvaneen 20-kertaiseksi vuosikymmenessä.

Hallituksen esittelemään suunnitelmaan kuuluu lisäksi kiristyksiä hiilivoimaloiden päästöihin sekä huoltomääräyksiä 200 000 autoon.

Savusumu on noussut viimeisten vuosien aikana hallituksen asialistalle poikkeuksellisen voimakkaan julkisen painostuksen vuoksi. Neljättä vuosikymmentä jatkuva nopeatahtinen teollistuminen on tehnyt ilmasta monissa Kiinan kaupungeista hengityskelvotonta.

Kiinan savusumun on arvioitu aiheuttavan merkittäviä terveyshaittoja, pienentävän viljasatoja ja muuttavan ilmastoa jopa Pohjois-Amerikassa asti. Yksinomaan Pekingissä oli viime vuonna 58 päivää, jolloin ilmansaastepitoisuudet olivat erityisen korkeita.

Kiina on sitoutunut leikkaamaan kasvihuonepäästöjä yli 40 prosenttia vuoden 2005 tasosta tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!