Eliölajien sukupuuttoaaltoja on tapahtunut kautta historian. Maapallon noin 540 miljoonan vuoden pituisen historian aikana maapallolla on tapahtunut viisi tunnettua sukupuuttoaaltoa.
Nyt tutkijat arvioivat, että maapallo on kuudennen sukupuuttoaallon partaalla, pääasiassa ihmisen toiminnan ansiosta. Ihminen on kiihdyttänyt ilmastonmuutosta ja lajikatoa ennennäkemättömällä tavalla; lajikato kiihtyy tutkijoiden mukaan kymmenkertaista tahtia.
Ihmiset ovat vuosituhansien ajan raivanneet eläinlajeja tieltään. Muun muassa metsästys, maatalous, kaupungistuminen ja teollistuminen sekä näitä seuranneet ilmastonmuutos ja saastuminen ovat koituneet monen lajin kohtaloksi. Lisäksi muun muassa metsäkato, maaperän köyhtyminen ja makeanveden lähteiden kuihtuminen ovat ajaneet lukuisat lajit sukupuuton partaalle. Maailman villieläinkanta on romahtanut lähes 70 prosenttia sitten vuoden 1970.
Useita kymmeniä Afrikan eläinlajeja uhkaakin sukupuutto erityisesti elinalueiden kutistumisen ja ilmastonmuutoksen seurausten vuoksi.
Afrikka kattaa noin neljänneksen maapallon eläin- ja kasvilajeista. Sen rikkaat luonnonmaisemat ja biomit vaihtelevat kuivista aavikoista ja savanneista trooppisiin sademetsiin sekä jäähuippuisiin vuoristoihin.
Afrikka kuitenkin menettää arvokasta luontoaan ennennäkemätöntä tahtia. Noin neljä miljoonaa hehtaaria Afrikan metsiä kaadetaan vuosittain. Määrä on lähes kaksinkertainen maailmanlaajuiseen keskimääräiseen metsien häviämiseen verrattuna.
Lisäksi pitkittyneillä konflikteilla on ollut tuhoisa vaikutus maanosan villieläimiin.
Useita kymmeniä Afrikan eläinlajeja uhkaakin sukupuutto erityisesti elinalueiden kutistumisen ja ilmastonmuutoksen seurausten vuoksi. Sukupuutto uhkaa esimerkiksi mustasarvikuonoa, afrikannorsua, itäistä tasankogorillaa ja vuorigorillaa, Afrikan villikoiraa, muurahaiskäpyä, Afrikan pingviiniä sekä useita lintu- ja sammakkolajeja.
Tuoreen tutkimuksen mukaan Afrikan petolintupopulaatio on romahtanut, ja tämä voi aiheuttaa odottamattomia seurauksia ihmisille. Koska useat luonnonvaraiset alueet on muutettu viljelysmaaksi, trooppiset petolintulajit, kuten gasellikotka, liitokotka ja Afrikan lauluhaukka, ovat kadonneet laajoilta alueilta Afrikan mantereelta viimeisen 40 vuoden aikana.
YK:n Ympäristöohjelman mukaan biodiversiteetin vaalimiseen täytyy panostaa taloudellisesti ympäri maailman. Afrikassa tutkijat, luonnonsuojelujärjestöt ja viranomaiset keräävätkin entistä enemmän tietoa eliölajien kantojen kartoittamiseksi ja kattavien, valtioiden rajat ylittävien suojelustrategioiden kehittämiseksi.
Mutta vaikka lajikato on kiihtynyt, muutamien uhanalaisten lajien, kuten afrikannorsun, vuorigorillan ja gueretsa-apinoiden, suojelussa on onnistuttu osassa Afrikkaa erittäin hyvin.
International Union for Conservation of Nature -järjestö IUCN arvioi vuonna 2021, että afrikannorsujen määrä on romahtanut puolella viimeisen 75 vuoden aikana. WWF:n mukaan 1970- ja 1980-luvuilla Afrikannorsuja metsästettiin lihan ja arvokkaan norsunluun vuoksi, ja norsuja menetettiin noin 100 000 yksilöä vuodessa.
Nykyisin elefantteja uhkaavat ennen kaikkea elinalueiden kutistuminen, ilmastonmuutos ja salametsästys.
Afrikan mantereella elää tällä hetkellä noin 415 000 afrikannorsua. Eteläisen Afrikan alueella elää noin 293 000 savanninorsua, ja pelkästään Botswanassa on noin 130 000 norsua. Zimbabwessa yksilöitä on noin 100 000 – kaksinkertainen määrä maan kantokykyyn nähden. Loput elävät pääasiassa Etelä-Afrikassa, Sambiassa, Mosambikissa ja Namibiassa.
Vaikka savanninorsukannat ovat romahtaneet, norsukannat jatkavat kasvuaan Zimbabwessa ja Botswanassa sekä osassa Etelä-Afrikkaa. Norsujensuojelutyö onkin tuottanut Zimbabwessa tulosta, ja maassa erittäin terve savanninorsukanta.
Monien asiantuntijoiden mukaan laillisen kaupan rajoittaminen on luonut ihanteelliset olosuhteet salametsästystalouden kukoistukselle.
Norsukannan hallinnointi on sekä Afrikassa että kansainvälisesti hyvin polarisoitunut ja politisoitunut teema. Uhanalaisten eläinten ja niiden osien kauppaa säätelevä kansainvälinen Cites-sopimus määrittelee savanninorsun uhanalaiseksi.
Zimbabwe ehdotti vuoden 2022 Cites-kokouksessa sopimukseen muutosta, joka sallisi esimerkiksi norsunluun ja -nahan myynnin tietyin rajoituksin, sillä Zimbabwessa oleva norsunluu on peräisin savanninorsuista, jotka ovat menehtyneet pääasiassa luonnollisten syiden seurauksena. Zimbabwen viranomaisten mukaan niistä saatava tuotto voitaisiin käyttää elefanttien suojeluun.
Tilastot kertovat, että lähes kolmannes savanni- ja metsänorsuista kuoli vuosina 2008–2012. Norsujen salametsästys onkin kiihtynyt mantereella vuodesta 2007. Monien asiantuntijoiden mukaan laillisen kaupan rajoittaminen on luonut ihanteelliset olosuhteet salametsästystalouden kukoistukselle.
Tilanne on haastava; norsuja on Zimbabwessa ja Botswanassa ”liikaa”, ja konfiktit ihmisten ja norsujen välillä ovat merkittävästi kasvaneet.
Ilmastonmuutos ja sen kärjistämä kuivuus lisää norsujen liikehdintää, kun ne etsivät vettä ja ravintoa. Norsut etsiytyvät usein kylien liepeille ja tuhoavat satoja. Zimbabwen Kariba-järven lähellä sijaitsevissa kylissä paikalliset kertovat satojen tuhoutumisesta ja tulojen menetyksistä sekä onnettomuuksista, jotka voivat johtaa myös kuolemaan.
Luonnonsuojelutyö onkin muutamissa maissa kantanut hedelmää, mutta kantojen määrän kasvu on luonut uusia haasteita, joita maissa nyt ratkotaan viranomaisten, paikallisyhteisöjen ja järjestöjen voimin.
Vuorigorilloja elää Afrikan luonnossa reilu tuhat. Niistä noi puolet elää Bwindin kansallispuiston tiheässä vuoristometsässä Ugandassa. Loput elävät tulivuorten rytmittämässä Virungan vuoristossa Ugandan, Ruandan ja Kongon demokraattisen tasavallan rajaseudulla.
Vuorigorillat olivat kuolla sukupuuttoon 1970–1980-luvulla. Silloin maailmassa oli jäljellä vähimmillään arviolta 250 vuorigorillaa. Luonnonsuojelujärjestöt ja tutkijat aloittivat gorillojen suojeluun tähtäävän yhteistyön 1970-luvun lopulla. Maailmankuulu primatologi Diane Fossey teki valtavan työn estääkseen gorillojen sukupuuton.
Viime vuosina vuorigorillojen määrä on suojelutyön ansiosta kasvanut. Ne luokiteltiin vielä vuonna 2018 äärimmäisen uhanalaisiksi, mutta nyt ne luokitellaan erittäin uhanalaisiksi. Valtaosan suojelutyöstä on toteuttanut International Gorilla Conservation Programme IGCP, joka on WWF:n, Conservation International- ja Fauna & Flora International -järjestöjen yhteisohjelma.
Sekä läntiset että itäiset tasankomaagorillat määritellään suuremmasta lukumäärästään huolimatta äärimmäisen uhanalaisiksi, koska niiden määrä vähenee. Gorillalajeja uhkaavat elinaluiden kutistuminen, salametsästys ja sairaudet.
Gorillaturismi on yksi suojelutyön merkittäviä rahoittajia. Vuorigorilloja on mahdollista nähdä gorillavaelluksilla niin Kongon Demokraattisessa Tasavallassa, Ruandassa kuin Ugandassakin. Vaelluksia järjestävät maiden kansallispuistot, joista osaa tukevat kansainväliset järjestöt.
Riistanvartijoiden ohella puistot työllistävät kantajia ja oppaita, jotka kulkevat ryhmien mukana. Lisäksi paikalliset majoituspalveluyrittäjät ja käsityöläiset ovat ymmärtäneet gorillojen arvon – vaelluksista kumpuavat tulot kohdentuvatkin pääasiassa paikallisille suurten kansainvälisten toimijoiden sijaan.
Afrikan trooppisista metsistä löytyy 17 gueretsa-apinalajia Länsi-Afrikan Senegalista Sansibarin saaristoon Itä-Afrikassa. Ne ovat keskikokoisia apinoita ja painavat keskimäärin 5–12 kg.
IUCN:n uhanalaisten lajien listan mukaan kaikkia gueretsalajeja uhkaa sukupuutto. Metsästys on suurin syy niiden vähenemiseen. Gueretsat elävät suurissa ryhmissä. Ne eivät yleensä pakene metsästäjää, kuten muut nisäkkäät. Tämä tekee niistä helppoja kohteita.
Tutkimukset vahvistavat, että gueretsat ovat ensimmäisiä suuria nisäkkäitä, jotka katoavat metsistä, joissa metsästys on aktiivista. Gueretsat katoavat ennen kuin tunnetuimmat lajit, kuten gorilla, simpanssi ja afrikannorsu. Tästä syystä gueretsapopulaation väheneminen onkin varhainen merkki ekosysteemien rappeutumisesta.
Metsästys on aiheuttanut esimerkiksi Ghanan ja Norsunluurannikon Waldronin gueretsan todennäköisen sukupuuton. Tutkijat näkivät gueretsa-apinan viimeksi elossa näillä alueilla vuonna 1978. Kyseessä on ensimmäinen kädellinen, joka on todennäköisesti kuollut sukupuuttoon viimeisten 300–500 vuoden aikana.
Tutkijat painottavat resurssien kohdistamista gueretsa-apinoiden suojeluun, koska se auttaa turvaamaan ja ennallistamaan myös osan Afrikan tärkeimmistä metsätyypeistä.
Metsäkato ja metsien rappeutuminen hakkuiden, maatalouden, kaivostoiminnan, polttopuutuotannon ja infrastruktuurin kehittämisen seurauksena uhkaavat myös gueretsa-apinoita, koska ne ovat vahvasti riippuvaisia metsän vanhimmista ja korkeimmista puista. Tutkijat painottavatkin resurssien kohdistamista gueretsa-apinoiden suojeluun, koska se auttaa turvaamaan ja ennallistamaan myös osan Afrikan tärkeimmistä metsätyypeistä. Nämä metsät ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventämisessä.
Gueretsa-apinoiden suojelu onkin osoittautunut onnistuneeksi menetelmäksi Afrikan trooppisten metsien suojelemisessa. Esimerkiksi Sansibarin gueretsa-apinan suojelu toimi tärkeänä sysäyksenä Sansibarin ainoan kansallispuiston, Jozani-Chwaka -lahden ja Kidikotundu-Nongwe-Vundwen luonnonsuojelualueen luomisessa. Molemmat alueet kattavat laajoja alkuperäiskansojen metsäalueita saarella.
Asiantuntijat lähes 20 tutkimuslaitoksesta Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Afrikassa loivat IUCN:n gueretsa-apinoiden suojelustrategian ja kehottivat tutkijoita, kansalaisyhteiskuntaa, paikallisia yhteisöjä ja rahoituslaitoksia panostamaan gueretsa-apinoiden suojeluun.
Jutussa on käytetty muun muassa seuraavia lähteitä: The Conversation, WWF, Nature ja The International Fund for Animal Welfare.
Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden Eteläisen Afrikan kirjeenvaihtaja.