Kuoro hyräilee hymniä, sitä meille tutuinta sävelmää, jonka nuotit kuiskivat: näin on hyvä, näin on oikein.

Hymyilen liikutuksesta, sillä tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu. Kuoronjohtaja näyttää merkin rohkaisten seurakuntaa liittymään lauluun. Niin me teemme, ensin haparoiden, sitten urku auki. Äänen pauhu pulppuaa uomaan. Nousee vuolas virta. Valumme samaan suuntaan.

Bändin syke tihenee, ja äkkiä esiin ponnahtaa solisti. Kuin Amerikan gospel-kuvioissa hän antautuu improvisointiin, huudahtaen ja ulvahtaen, korkeimpiin melodiankaariin yltäen. Hän käyttää ainoastaan niitä sanoja, jotka osaamme unissammekin.

Laulun puhti puhaltaa uskomme yhteiseen roihuun. Kuoro huojuu musiikin rytmissä. Joku tanssii vaivihkaa. Kajautamme viimeisen säkeen täysin palkein. Hetken aikaa siinä on kaikki, mitä tarvitsen.

Musiikin ansiosta sanallinen viesti kohoaa kokemukseksi – siitä jää tunnejälki. Mikä tärkeintä, musiikki liittää uskovat muihin uskoviin. Syntyy seurakunta.

Kautta aikojen hallitsijat ovat joko vältelleet tai valjastaneet musiikin voimaa. Uskontojen tai aatteiden sisältö vaihtelee, mutta useimmissa musiikkia ei voi sivuuttaa.

Kyse on rituaalien tunnesisällöstä. Musiikin ydinrakenteiden avulla vaikutetaan ihmisiin. Tunnelman intensiteettiä säätelevät esimerkiksi rytmin kehollisuus, tempon ja äänenvoimakkuuden vaihtelu, harmonisen jännitteen ja purkauksen vuorottelu. Tilaisuuden hartaimmat ja räjähtävimmät kohdat viritellään musiikin avulla.

Minkä muun kuin musiikin välityksellä tuntisimme yhtä vahvasti yliluonnollisen?

Se yleistyksistä. Musiikkitieteilijät ovat jo kauan sitten hylänneet ajatuksen musiikista universaalina kielenä, ja samalla tavoin uskontotieteilijät torjuvat musiikin yleismaailmallisen merkityksen eri uskonnoissa.

”Suhtaudun kriittisesti ajatukseen uskontoperinteistä jonkinlaisina keskenään vertailtavina kokonaisuuksina”, sanoo uskontopsykologi Teemu Pauha Helsingin yliopistosta. Pauhan mukaan nykyisin enemmistö tutkijoista ajattelee uskonnon harjoittamisen olevan kulttuurisidonnaista.

”Toisaalta ei myöskään ole olemassa mitään erityistä uskonnollista psykologiaa, vaan uskonnollisuus perustuu ihan yleisiin ihmisen mielen toiminnan lainalaisuuksiin. Tästä syystä olisin taipuvainen ajattelemaan, että musiikki toimii uskonnollisissa yhteyksissä aika samalla tavalla kuin muutenkin. Se voi tuottaa vastaavia kiksejä niin herätysjuhlilla kuin Tavastian eturivissä”, Pauha sanoo.

Uskonnoista islam on Pauhan erityisalaa. Hän vahvistaa, että islamin suhde musiikkiin on jännitteinen. Islamin ydinalueilla varotaan erityisesti soitinmusiikkia ja naisten laulamista, koska viettelevä vaikutus saattaisi johtaa kiellettyihin seksuaalisiin tekoihin.

Mutta kyllä populaarimusiikinkin rytmit kuuluvat monien muslimien urbaaniin elämänmenoon.

Samaan aikaan musiikinkaltainen kokemus kuuluu erottamattomasti Koraaniin. ”Koraani on ääneen toistettavaksi ja kuunneltavaksi tarkoitettu teksti. Resitointiin liittyy sääntöjä, jotka voivat olla hyvinkin melodisia”, Pauha huomauttaa.

Yliopistonlehtori on omassa tutkimustyössään pureutunut suomalaisten muslimien identiteettiin ja kertoo Koraanin resitoinnin olevan monille nuorillemme keskeinen äänimaisema. Sitä kuunnellaan kodeissa tai bussimatkoilla ja tyypillisesti valmistautuessa johonkin haastavaan tilanteeseen kuten tenttiin.

Islamissa ei ole kirkolliskokousta tai paavia, ja siksi tulkinnat oikeasta elämäntavasta vaihtelevat myös musiikin osalta. Kaikkialla suhtautuminen ei ole niin jyrkkää. Musiikin koko kattaus on arvossaan esimerkiksi Intian niemimaalla tai Länsi-Afrikassa suufilaisten suuntausten piirissä, ja näistä perinteistä on jopa noussut maallisen maailmanmusiikin valtavirtaan qawwalin kaltaisia ilmiöitä.

Uskovien keskuudessa nasheed on tänä päivänä suosittu musiikinlaji, erityisesti mitä tulee nuoriin muslimeihin. Siinä uskonnollinen ja joskus yhteiskunnallinenkin sanoma välittyy yleensä vain laulaen, mutta jotkut artistit käyttävät myös lyömäsoittimia tai muuta säestystä.

Mutta kyllä populaarimusiikinkin rytmit kuuluvat monien muslimien urbaaniin elämänmenoon. Hiphop on voimauttanut amerikkalaisia jo vuosikymmenien ajan. Suomenkin nuorilla on omat idolinsa.

”Somalitaustainen räppäri Kingfish on kertonut käyvänsä perjantaisin moskeijassa rukoilemassa ja pitävänsä musiikin erillään uskonnosta. Islamiin kääntynyt Pijall puolestaan käsittelee räpissään uskonnollisia teemoja ja monipuolistaa islamin kuvaa ei-muslimeille”, Teemu Pauha sanoo.

Kaikki muslimit eivät hyväksy kaikenlaista musiikkia, mutta kyllä kristityilläkin on ollut omat estonsa. Instrumenteista on aikoinaan ollut pannassa muun muassa harmonikka (”pirun keuhkot”) ja sähköiset bändisoittimet.

Takavuosina niin sanottujen vapaiden suuntien piirissä pop- ja rock-musiikkeja pidettiin riettaina. Niiden rytmit ja riffit eivät kerta kaikkiaan sopineet hengellisen sanoman kantajiksi.

Yllättävää kyllä, samaan aikaan sellaiset kappaleet, jotka sisälsivät vanhemman tanssi- ja populaarimusiikin piirteitä, olivat aivan ok: valssit, romanssit, foksit ja jopa iskelmälliset sävelkulut. Ehkä sittenkin kyse oli kulttuurisesta sopeutumisesta eikä teologisesta harkinnasta.

”Musiikilla ja laululla on voimakas yhteisöllinen merkitys”, sanoo lauluntekijä ja säveltäjä Pekka Simojoki. ”Musiikilla on ihmeellinen kyky mennä sanojen taakse. Laulu voi yllättävästi koskettaa sulkeutunuttakin ihmistä pujahtamalla takaoven kautta sisään.”

Simojoki on Suomen monipuolisimpia hengellisen musiikin tekijöitä. Hänen laulunsa soivat rippikouluissa, virtensä kirkoissa ja rock-keikkansa seurakuntien tapahtumissa. Viimeisimpänä työmuotona on ”majataloillat”, joissa vietetään rennosti aikaa musiikin, tarinoiden, rukouksen ja iloisen yhdessäolon merkeissä.

Majataloiltojen idean tausta kumpuaa Afrikasta. Simojoki eli lapsuutensa Namibiassa ja imi itseensä vaikutteita sikäläisestä yhteisöllisestä kulttuurista. Hänen vanhempansa tekivät lähetystyötä Suomen Lähetysseuran työntekijöinä. Simojoki opiskeli Swakopmundin suomalaisessa koulussa, samassa kuin Jaakko Löytty, josta myöskin tuli merkittävä hengellisen musiikin tekijä.

”Afrikassa laulu ja tanssi kuuluivat myös kirkkoon. Se teki vaikutuksen. Oivalsin, että ahaa, musiikki onkin kivaa! Työn äärellä naiset jauhoivat huhmareitaan tai kuokkivat peltojaan rytmikkäästi ja pitivät energiaa yllä laulamalla. Ensimmäisen kitarani valmistin afrikkalaiseen malliin peltipurkista, laudankappaleesta ja rautalangasta. Löysin Afrikassa elämäntehtäväni yhteisöllisestä musiikista”, Simojoki muistelee.

”Jos tekijä ei voi aidosti allekirjoittaa luomustaan ja pitää sitä totena, silloin ollaan vaarallisilla vesillä.”

Myöhemmin Suomessa Simojoen läpimurtoteokseksi nousi sanoittaja Anna-Mari Kaskisen kanssa luotu afrikkalainen gospelmessu vuonna 1981. Jatkoa seurasi Lähetysseuran suojissa, kun Simojoki perusti pitkäikäisen Jakaranda-kuoron ja -yhtyeen. Ura on jatkunut sittemmin täyttä vauhtia.

Pyrkiikö Simojoki säveltäjänä tietoisesti johonkin tiettyyn vaikutukseen kuuntelijoissa?

”Kyllä kaikkeen musiikkiin kuuluu välineellisyys jollain tavalla, ei täysin neutraalia musiikkia ole olemassakaan. Ammattilaisena otan huomioon sen, onko työn alla esimerkiksi rukoukseen liittyvä kappale tai yhteishenkeä korostava laulu, muuten olisin huono lauluntekijä. Musiikkia on toki mahdollista käyttää propagandaan. Raja on hiuksenhieno. Jos tekijä ei voi aidosti allekirjoittaa luomustaan ja pitää sitä totena, silloin ollaan vaarallisilla vesillä.”

”Kristittynä muusikkona ajattelen, että kaikki musiikinlajit ovat sallittuja, ne toimivat eri tavoin eri yhteyksissä. On mahdollista ylittää genrerajat, ikäpolvien rajat ja kirkkokuntien rajat. Palvelutehtäväänsä lauluntekijä on saanut Jumalalta armolahjan. Kuitenkin musiikin tekemisessä on 10 prosenttia inspiraatiota ja 90 prosenttia perspiraatiota. Se on työlästä kullankaivuuta, ei auta muu kuin ryhtyä kaivamaan, sieltä se kultasuoni sitten löytyy.”

Pekka Simojoki on halunnut nostaa erityisesti yhteislaulun kunniaan. Hänestä on ollut hyödyllisempää tukea yhteisöllisiä kokemuksia kuin tutkia lauluntekijänä omaa sielunmaisemaansa.

Jotain kansankerroksia yhdistävää hän on löytänyt: Simojoen säveltämää Tulkoon joulu -kappaletta on kuunneltu digitaalisesti seitsemän miljoonaa kertaa Raskasta joulua -ryhmän versiona.

Jonkinlainen uskoa ja elämäntapaa vahvistava kulttuurinen ilmiö on muuten sekin, heavykansan oma joulu. Musiikki ja yhteisö liittyvät erottamattomasti yhteen.