Artikkelikuva
”Nykyisin on paha asia olla eurooppalainen. Käytämme usein termiä valkoisuus

"Olemme kaikki hyviä ja pahoja"

Monikulttuurisen kasvatuksen professori Fred Dervin pahoittelee, ettei hän ole poliittisesti korrekti.

Vähän aikaa sitten Fred Dervinin ystävä totesi, ettei tämä ole kovin sitkeä. ”Se johtuu siitä, ettei sinulla ole sisua”, ystävä perusteli. Dervin loukkaantui – syystäkin.

Fred Dervin on asunut 20 vuotta Suomessa. Hän on monikulttuurisen kasvatuksen professori Helsingin yliopistossa. Hänellä on täällä puoliso ja mökki Raumalla. Dervin kokee, että hän kuuluu Suomeen.

”Minulla on ollut paljon sisua elämäni aikana. Kun tulin tähän maahan, olin opettaja. Nyt olen professori Suomessa ja ulkomailla.”

Mies nimitettiin vastikään Kiinassa kunniaprofessoriksi.

Yhtenäisen kansan myytti

Miksi me määrittelemme itseämme ja toisiamme niin vahvasti juuri kansallisuuden perusteella? Kansalliset rajat ovat keinotekoisia, muistuttaa Dervin. Suomen viimeisimmät rajat on luotu toisen maailmansodan aikana.

Sotaa pakoon lähteneet karjalaiset eivät olleet tervetulleita muualle Suomeen, mutta sitä me emme halua muistella. He toivat mukanaan karjalanpiirakat, joita pidettiin eksoottisena ruokana. Nykyisin ne kuuluvat koko Suomelle.

Suomalaiset eivät ehkä olekaan niin yhtenäinen kansa kuin luulemme.

”Täällä on sosiaalisia eroja. Ja että olisimme tasa-arvoisia? Se on vale. Mieti politiikkaa, koulutusta. Seitsemänkymmentä prosenttia professoreista on miehiä.”

Dervin syntyi Pariisissa monikulttuuriseen perheeseen. Kotona puhuttiin kolmea kieltä: ranskaa, englantia ja saksaa. Koulut nuorukainen kävi Pariisissa ja siirtyi sieltä opiskelemaan Britanniaan.

Suomeen hän tuli 19-vuotiaana opettamaan kieliä Hollolan yläasteelle ja lukioon. Hänen piti tulla vain kolmeksi kuukaudeksi, mutta hän päätti jäädä.

”Jätin taakseni monimutkaisen, monikulttuurisen taustan. Suomi oli neutraali maa, jossa saatoin aloittaa alusta.”

Hän muutti Vääksyyn ja jatkoi kielten opettamista. Sai uusia ystäviä, elämä tuntui helpolta.

Kohti unelmatyöpaikkaa

Viiden vuoden kieltenopettamisen jälkeen vääksyläisessä koulussa Dervinistä alkoi tuntua, että hänellä olisi enemmänkin annettavaa. Hän muutti runsaaksi vuodeksi Hongkongiin, jossa hän työskenteli ison kielikoulun johtajana.

Suomeen palattuaan hän sai vuoden sijaisuuden Turun yliopistosta ranskan kielen laitokselta.

Noihin aikoihin Derviniä alkoi vaivata, kuka hän oikein oli ja mistä hän oli kotoisin.

”Aloin lukea kulttuurienvälisestä vuorovaikutuksesta ja identiteeteistä ja tulin siihen tulokseen, että on ok, että on monta identiteettiä, meillä kaikilla on!”

Dervin jäi yliopistolle kymmeneksi vuodeksi, kunnes jälleen alkoi tuntea juuttuneensa paikalleen.

”Kun kuulin Helsingissä aukeavasta monikulttuurisen kasvatuksen professuurista, ajattelin, ettei minulla olisi mahdollisuuksia saada sitä, mutta päätin yrittää.”

Dervinin kilpailijana oli suomea äidinkielenään puhuva hakija. Dervin pelkäsi, että hän olisi vieraskielisenä liian suuri riski yliopistolle.

”Mutta he ottivat riskin. Tämä työpaikka on ollut kuin unelma.”

Kukaan ei ole pyhimys

Dervin osaa suomea, mutta puhuu mieluummin englantia. Suomessa pärjää helposti englannilla. Hänen ei ole tarvinnut käydä suomen kielikursseja, koska hän ei ole ”mamu”.

”Kukaan ei ole koskaan yrittänyt kotiuttaa minua. Miksi? Koska minä en kuulu niihin, joita Suomessa kutsutaan maahanmuuttajiksi. Olen valkoinen, koulutettu ja tulen länsimaasta.”

Dervin on kiukkuinen niiden puolesta, joita ei kohdella kuten häntä. Hän tietää kokemuksesta, miltä se tuntuu. Kun mies asioi tavaratalossa suomeksi, häntä luullaan toisinaan venäläiseksi.

”Saan silloin huonoa palvelua. Kun vaihdan kielen englanniksi ja mainitsen ammattini, palvelu muuttuu heti paremmaksi.”

Vähän aikaa sitten kollega opettajankoulutuslaitokselta halusi jutella Dervinin afrikkalaisesta jatko-opiskelijasta.

Kollega halusi tietää, mistä hän saa ja ei saa puhua opiskelijan kanssa – ja miksi opiskelijassa on tietty haju.

”Miksi kollega halusi mainita ’tietyn hajun’ siinä yhteydessä? Mustan henkilön kohdalla?”

Useimmat meistä eivät halua olla rasisteja ja uskovat, etteivät ole. Mutta äly ja tunne ovat kaksi eri asiaa.

Dervin käyttää itseään esimerkkinä. Viime kesänä hän odotti bussia Lontoossa keskellä yötä, kun musta mies ryösti hänet.

”Tarkkailin, mitä ryöstön aikana tapahtui pääni sisällä, enkä ole siitä ylpeä. Ajatukseni ja mieleeni virtaavat kuvat olivat rasistisia.”

Hän ei pystynyt kontrolloimaan ajatuksiaan. Ajatukset olivat tapa, jolla hän löysi itsestään voimaa kestää, mitä oli tapahtumassa.

”Olen tietenkin hyvin häpeissäni siitä, mitä mielessäni tapahtui ja yritin tapella sitä vastaan, mutta en voinut sille mitään.”

Kukaan ei ole pyhimys, sanoo Dervin.

”Haastan jokaisen, joka väittää, ettei mitään sellaista voisi ikinä tapahtua hänelle. Kuka tahansa saattaisi ajatella samoin, koska olemme edelleen pitkälti eläimiä vaistoinemme.”

Saudi-Arabian koulutusongelma

Dervin ei välttele arkoja aiheita vaan hyppää niiden kimppuun pyytämättä. Kuten esimerkiksi Saudi-Arabia. Pisa-menestyksen myötä suomalaista koulutusta on myyty sinne innolla.

”Kun suomalaiset naiset menevät Saudi-Arabiaan myymään suomalaista koulutusta, he pukeutuvat burkaan, koska he haluavat kunnioittaa Saudi-Arabian kulttuuria.”
Dervinin mielestä kyse ei ole kulttuurista. Miehet ovat päättäneet poliittisesti, miten naisten on käyttäydyttävä.

Nämä ovat vaikeita eettisiä kysymyksiä, korostaa Dervin. Hän ei halua idealisoida Suomea, sillä täälläkin on vielä paljon tekemistä tasa-arvon suhteen. Mutta onko oikein myydä sukupuolten tasa-arvoon perustuvaa koulutusta maahan, jossa puolta väestöä syrjitään? Pitäisikö meidän yrittää vaikuttaa naisten asemaan Saudi-Arabiassa?

Dervin kohottaa olkapäitään. Hän ei tiedä.

Toisten mielestä puuttuminen saudiarabialaiseen kulttuuriin on kolonialistista. ”Siellä ne valkoiset eurooppalaiset taas menevät kertomaan toisille, mitä tulisi tehdä.”

Joidenkin mukaan toiseen kulttuuriin ei saisi puuttua ollenkaan.

”Mutta missä raja kulkee?”

Dervinillä on epämukava olo koko asiasta.

”Eikö muka ole oikein tai onko muka pelkästään eurooppalaista uskoa, että naisillakin tulisi olla oikeuksia?”

”Valkoinen = paha”

Valkoisella, eurooppalaisella, miespuolisella professorilla ei enää ole auktoriteettia, kokee Dervin. Minne ikinä hän matkustaa, hän saa kuulla olevansa eurooppalainen, jolla on valtaa.

Se ärsyttää häntä. Nyt mennään taas tabuosastolle aiheeseen, josta Dervinin mielestä on tärkeä puhua.

Kanadassa Dervin kuunteli puhujaa, joka puhui alkuperäisasukkaiden oikeuksista ja miten eurooppalaisten jälkeläiset ovat syrjineet ja yhä syrjivät heitä.

”Asia selvä, eurooppalaiset ovat pilanneet koko maailman”, sanoo Dervin ja kuulostaa vihaiselta. Mutta vain sekunnin. Sitten hän jatkaa:

”Meidän tulee tietenkin puhua siitä, mitä on tapahtunut ja mitä vääryyksiä edelleen tapahtuu. Mutta onko hedelmällistä jatkaa eurooppalaisten syyttämistä? Eikö meidän tulisi miettiä, miten alkuperäisväestö saisi oikeaa valtaa?”

Unohdamme, ettei historia ole vain 200 vuotta vanha.

”Kukaan ei ole alun perin Australiasta tai Kanadasta tai Suomesta. Kaikki ovat tulleet sinne joskus. Maasta on taisteltu, sitä on vallattu ja ihmiset ovat tappaneet toisiaan.”

”Miksi me ajattelemme, että alkuperäisasukkaat ovat niin hyviä ja hienoja? Väijyykö takana ajatus siitä, että he ovat niin primitiivisiä, ettei heillä ole edes negatiivisia ajatuksia?”

Hän ei halua puolustaa eurooppalaisia.

”Olemme kääntäneet saman vanhan asetelman päälaelleen retorisella tasolla. Ennen eurooppalaiset olivat parempia kuin muut kansat, nykyisin on paha asia olla eurooppalainen. Käytämme usein termiä valkoisuus, kun puhumme negatiivisista asioista. Valta on kuitenkin siirtymässä esimerkiksi Kiinaan ja Emiraatteihin. Lännellä on yhä symbolista arvoa, mutta kuinka kauan?”

Hongkongissa asuessaan Dervin koki syrjintää ihonvärinsä vuoksi. Kun Dervin jätti paikkansa metrossa, siihen ei toisinaan haluttu istua, koska hän jätti istuimelle pahan, valkoisen henkensä. 

“Rasismi on universaalia.”

Monitahoinen identiteetti

Kulttuurien välinen kommunikointi ja kasvatus eivät tarkoita sitä, että kunnioitetaan kulttuureja, sanoo Dervin. Ne ovat realismia siitä, että ihmiset ovat hyviä ja pahoja. Kukaan ei ole täydellinen.

”Kun puhutaan kasvatuksesta ja koulutuksesta, on tärkeää kyseenalaistaa oletukset oman kulttuurin paremmuudesta. En halua kuulostaa vainoharhaiselta, mutta kollegoideni kanssa me taistelemme koko maailmaa vastaan siinä, miten kulttuurit nähdään. Haluamme siirtää painotusta pois kansallisista kulttuureista ja kohti sitä, miten ihonväri, sukupuoli, ikä, sosiaaliluokka ja muut asiat vaikuttavat ihmisten väliseen kommunikaatioon.”

Dervin ja hänen kollegansa haluavat purkaa kapeat käsitykset siitä, mitä suomalaisuus tai kiinalaisuus on ja paljastaa sen alta monimutkaisuuden.

Monimutkaisuuden tarkastelun voi aloittaa tarkastelemalla itseään. On helppoa nähdä itsensä monipuolisena ja ristiriitaisena. Kuva itsestämme muuttuu koko ajan, päivästä toiseen, tunnista toiseen.

”Ehkä sen kautta on helpompi hyväksyä, että rajan takaa tuleva on yhtä monimutkainen kokonaisuus, eikä vain yksinkertainen kansallinen identiteetti.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!