Unohtiko maailma Ukrainan? Näin Iranin sota voi vaikuttaa Ukrainan tilanteeseen, uutisoi Helsingin Sanomat maaliskuussa 2026. 

Se on hyvä kysymys: yli neljä vuotta kestäneen sodan aikana sekä Ukrainan saama mediahuomio että suomalaisten into rahoittaa avustustyötä ovat laantuneet.  

Globaalissa mittakaavassa Ukraina on kuitenkin kaikkea muuta kuin unohdettu kriisi. Viime vuosina se on ollut itse asiassa yksi kansainvälisen median eniten käsittelemistä kriiseistä. 

Tämä selviää Media and Journalism Research Center -tutkimuslaitoksen viime syksynä julkaisemasta raportista.  

Ukraina on sen aineistossa viime vuosien toiseksi uutisoiduin kriisi: siitä julkaistiin keskimäärin 19,4 artikkelia päivässä konfliktin alkamisesta lähtien vuoden 2025 alkukuukausiin asti – ajanjakson loppua kohti toki vähemmän. 

Ainoa enemmän huomiota saanut kriisi oli Gazan sota – 58,5 artikkelia päivässä. 

Jemenissä – jossa yli 20 miljoonaa ihmistä tarvitsee apua – vastaava luku oli 0,51. Siis  alle sadasosa Gaza-uutisten määrästä. 

”Olin kyllä sataprosenttisen varma, että Ukrainan ja Gazan kaltaiset kriisit saavat eniten huomiota. Mutta oli aika järkyttävää, että ero muihin kriiseihin verrattuna ei ollut vain suuri, se oli valtava”, sanoo tutkimuksen tehnyt Marius Dragomir, joka työskentelee tutkijana Santiago de Compostelan yliopistossa Espanjassa ja johtaa tutkimuslaitosta. 

Raportti nostaa esiin huolenaiheen: Jos kriisi ei pääse mediassa läpi, siitä eivät kuule yleisö eivätkä päättäjät. Se taas saattaa vaikuttaa siihen, saadaanko humanitaariseen apuun riittävästi rahoitusta ja miten kriisiin ylipäätään reagoidaan maailmalla. 

Dragomir korostaa, että suoraviivaista yhteyttä vähäisen mediahuomion ja humanitaarisen avun alirahoituksen välillä on vaikea osoittaa. 

Jonkinlaista osviittaa kuitenkin löytää maallikkokin. Esimerkiksi YK:n ylläpitämän Financial Tracking Service -palvelun mukaan viime vuonna Ukrainassa saatiin kasaan 64,5 prosenttia, Jemenissä 29 prosenttia suunnitellusta hätäapurahoituksesta. Se tuskin on ainakaan täysin sattumaa.  

Eikö mediaan siis mahtuisi muutakin kuin yksi tai kaksi kriisiä kerrallaan? 

Kriisiuutisten epätasapaino on ilmiö, joka tunnistetaan hyvin myös suomalaisissa avustusjärjestöissä.  

”Jos kriiseihin ei liity jotakin, joka koskettaa suomalaisia tai länsimaalaisia, ne saavat hyvin marginaalisesti medianäkyvyyttä. Humanitaarisen kriisin mittakaava ei riitä ylittämään uutiskynnystä, vaan siihen pitää liittyä erityistä dramatiikkaa”, sanoo Suomen Unicefin viestintäpäällikkö Terhi Bruun. 

Unicef kerää Suomessa kaiken hätäapurahoituksensa yksityiseltä sektorilta, kuten yrityksiltä tai tavallisilta ihmisiltä. Mediahuomio on sille elintärkeää, sillä lahjoituksia saadaan kerättyä parhaiten yleensä silloin, kun yleisö on jo saanut kriisistä tietoa median kautta. 

Siksi ei ole sattumaa, että Unicefilla on tällä hetkellä tavanomaisen hätäapukeräyksen lisäksi käynnissä keräys sekä Ukrainaan että Gazaan. Vaikka niissä on toki suuri avuntarve, niihin suomalaiset myös haluavat lahjoittaa. Siihen taas vaikuttaa mediahuomio. 

Samaa teemaa pohditaan myös Lääkärit ilman rajoja -järjestössä (MSF), joka on toiminut Suomessa kymmenisen vuotta. Sekin saa lähes kaiken rahoituksensa yksityisiltä lahjoittajilta. 

”Tuntuu, että Suomessa mahtuu ulkomaanuutisiin vain yksi aihe kerrallaan. Ja koska ihmiset kiinnostuvat siitä, se näkyy totta kai siinä, miten mekin yleisölle viestimme”, sanoo viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta. 

Järjestö viestii kyllä unohdetuistakin kriiseistä – niin medialle kuin some-yleisölleenkin. Parhaiten huomiota saavat kuitenkin jo valmiiksi mediassa näkyvät kriisit. 

Maailmassa tapahtuu hyviäkin asioita. 

Siksi on pakko kysyä: Kannattaako järjestöjen kerätä rahaa juuri niihin kriiseihin, joista mediakin uutisoi? Päättääkö media lopulta sen, mihin kriisiin ihmiset lahjoittavat rahansa – ja kuka lopulta saa apua?

”Onhan siinä varmasti osa totuutta. Jos media on kiinnostunut Gazasta ja soittaa meille, haastattelu on hyvä ja ihmiset motivoituvat lahjoittamaan, niin totta kai medialla on iso rooli”, Väkiparta sanoo. 

Toisaalta yhden kriisin saama huomio voi auttaa toistakin. Esimerkiksi MSF kerää suurimman osan varoistaan korvamerkitsemättömästi. Gazaan on oma erilliskeräys, mutta siihen lahjoittaville kerrotaan, että osa menee yleiseen hätäapurahastoon. 

”Meillä on käynnissä myös Sudan-keräys, mutta siihen ei tule samalla tavalla varoja. Hätäapurahaston avulla voidaan auttaa myös Sudanissa, vaikka se ei kiinnostaisikaan mediaa tai lahjoittajia.” 

Pelkkä kriisi mainitseminen mediassa ei saa lahjoittajia liikkeelle. Bruunin mukaan on myös tärkeää, mistä näkökulmasta kriisejä käsitellään.  

”Jos uutisointi keskittyy poliittiseen kädenvääntöön tai siihen, kuka mihinkin iskee, se ei herätä ymmärrystä eikä hädän tuntua.” 

Dragomirin tutkimuksen mukaan Ukraina- ja Gaza-uutisoinnissa painotetaan juuri humanitaarista näkökulmaa. Tutkimuksen mukaan empaattisilla tarinoilla voi silti olla myös kääntöpuoli: monimutkaisia kriisejä saatetaan yksinkertaistaa ja samalla häivyttää eriarvoisuuden rakenteellisia syitä. 

Samalla kriisiuutiset muokkaavat käsitystämme globaalin etelän maista ja ihmisistä. Kaisa Väkiparta huomauttaa, että etenkin Israel–Palestiina-uutisoinnissa on helppo havaita stereotypioita. Israelilaisia pystytään haastattelemaan rauhallisissa tilanteissa, palestiinalaiset taas joutuvat kameroiden eteen usein juuri kotinsa ja perheensä menettäneinä, huutavina ja itkevinä. 

”Siinä välittyy voimakkaasti kuva siitä, kuka on niin sanotusti meidän kaltaisemme ja kuka on globaalista etelästä.” 

Kriisiuutiset myös vievät tilaa muilta tarinoilta – ihmisten arjen kuvauksilta, ratkaisukeskeisiltä jutuilta ja ilmiöjutuilta.  

”Samaan aikaan, kun pitää pystyä kertomaan humanitaarisesta tilanteesta ja hädästä, on tosi tärkeää, ettei se olisi ainoa tarina. Maailmassa tapahtuu hyviäkin asioita. On myös tärkeää, ettei kriisimaissa eläviä ihmisiä ajateltaisi pelkkinä uhreina”, Bruun sanoo. 

Ruotsissa sanotaan, että jos kuningas pieraisee, niin koko median fokus on siinä. Trumpin kanssa tuntuu olevan sama.

On helppo vaatia moninaisempaa uutisointia. Median näkökulma on kuitenkin toinen. Sen tehtävänä on uutisoida siitä, mikä yleisöä kiinnostaa. Kriiseissä pätevät samat uutiskriteerit kuin kaikessa muussakin uutisoinnissa: uutiskynnys ylittyy, jos se koskee tuttua tai läheistä maata ja siinä on jokin yllättävä käänne.  Jos tilanteesta vielä on valmiiksi saatavilla hyvää kuvamateriaalia ja luotettavaa tietoa, uutisointi on helpompaa. 

Siksi pitkään jatkuneet, sekavat ja monimutkaiset kriisit jossain kaukana eivät tartu median haaviin ensimmäisenä. 

Tutkimus vahvistaa saman: jos kriisissä on jokin geopoliittisesti keskeinen ulottuvuus tai mukana on länsimaiden liittolaisia tai vihollisia, se saa enemmän näkyvyyttä. 

Tutkija Marius Dragomir sanoo ymmärtävänsä toimitusten paineet. Toisaalta mediataloilla on hänen mielestään enemmän valtaa kuin ne sanovat. 

”Jos kriisi ei koskaan ole mediassa, yleisö ei kiinnostu. Ja kun kysytään medialta, miksi se ei käsittele vaikka Tšadia, vastataan, että yleisöä ei kiinnosta. Siitä tulee ikään kuin itseään toteuttava kehä.” 

Avustusjärjestöt toivovat medioilta pitkäjänteisyyttä: että kriisejä seurattaisiin pidempään kuin viikon ajan ja että niissä huomioitaisiin myös inhimilliset näkökulmat varustelupuheen ja poliittisten käänteiden lisäksi. 

Harva esimerkiksi muista enää, että vuosi sitten Myanmarissa oli iso maanjäristys, jossa kuoli jopa yli 5 000 ihmistä. 

”Se oli isosti lehdistössä mutta tosi lyhyen aikaa. Uutisointi oli ohi ennen kuin avuntarvetta oli saatu edes kartoitettua eikä yleisölle ehtinyt muodostua kuvaa kriisin vakavuudesta”, Bruun sanoo. 

Myanmarin lisäksi huomiota ansaitsisi Bruunin ja Väkiparran mukaan etenkin Sudan, jossa on käyty sisällissotaa pian kolme vuotta. Kaksi kolmasosaa väestöstä tarvitsee apua. 

Ylipäätään median pitäisi laajentaa valkoisen katseen ulkopuolella ja uutisoida muustakin kuin Trumpista, Väkiparta sanoo. 

”Ruotsissa sanotaan, että jos kuningas pieraisee, niin koko median fokus on siinä. Trumpin kanssa tuntuu olevan sama. Suomen ulkomaantoimitukset seuraavat vain häntä, ja koko muu maailma unohtuu. Suomalainen yleisö on niin osaavaa ja sivistynyttä, että se pystyisi kyllä seuraamaan useampaakin tilannetta yhtä aikaa.”