Taloudessa on lasku- ja noususuhdanteita. Välillä on vaikeaa, mutta pian tulee taas nousukausi, jonka aikana talous kasvaa ja hyvinvointi lisääntyy.

Tällaisen tarinan taloudesta olemme sisäistäneet. Todellisuudessa se ei ole mikään normi eikä talouskasvu voi jatkua ikuisesti, sanoo tutkija Laura Wiman.

Hänen mielestään nyt pitäisi visioida maailmaa, jossa talous ei enää kasva mutta jossa hyvinvointiyhteiskunta säilyy. Se on hänen mukaansa mahdollista.

Wimanin nollakasvua käsittelevä kestävyystieteen väitöskirja tarkistettiin viime viikolla Helsingin yliopistossa.

Tutkimus on herättänyt poikkeuksellisen paljon julkista keskustelua: Esimerkiksi valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kritisoi sitä, ettei väitöskirjassa ole laskettu, miten hyvinvointivaltio nollakasvun maailmassa rahoitettaisiin. Myös Helsingin Sanomien haastattelemat taloustieteilijät sanovat, että talouskasvu on tärkeää hyvinvoinnin rahoittamiseksi.

Wimania keskustelu ei ole yllättänyt. Hyvinvointivaltion tulevaisuus on Suomessa niin ajankohtainen aihe ja väitöskirjan tarjoama näkökulma nollakasvuun poikkeuksellinen.

”Julkinen keskustelu hyvinvointivaltion tulevaisuudesta on ollut hämmästyttävän yksipuolista. Suuri enemmistö sanoo, että hyvinvointivaltio on uhattuna, mutta jos saadaan aikaan talouskasvua, se ei ehkä olekaan. Osasin odottaa, että mediaa kiinnostaa se, että tälle ajatukselle on joku vasta-argumentti.”

Vihreää kasvua pidetään esillä lähinnä poliittisista eikä tosiasiallisista syistä.

Väitöskirjasta nousseessa keskustelussa on keskitytty hyvinvointivaltion rahoitukseen, mutta Wiman itse kiinnostui aiheesta talouskasvun kritiikin kautta.

Koska maapallolla ei ole loputtomasti luonnonvaroja, talouskaan ei voi kasvaa loputtomasti. Päättäjät tarjoavat lääkkeeksi vihreää kasvua, jossa päästöt, luonnonvarojen tuhlaus ja saastuminen on kytketty irti talouskasvusta.

Vihreän kasvun onnistumisesta ei kuitenkaan ole olemassa tutkimusnäyttöä, väitöskirja summaa.

”Vihreää kasvua pidetään esillä lähinnä poliittisista eikä tosiasiallisista syistä. On iso riski asettaa kestävyystavoitteet sen varaan”, Wiman sanoo.

Joissakin maissa on kyllä onnistuttu väliaikaisesti vähentämään päästöjä tai hidastamaan niiden kasvua samaan aikaan, kun talous on kasvanut. Tahti on kuitenkin liian hidas, kun otetaan huomioon, että muutosten pitäisi tapahtua laajasti ja valtavalla vauhdilla.

Tuottavatko some-innovaatiot, mainonta-algoritmit ja tekoäly talouskasvua? Ei ole itsestään selvää, että näin olisi.

Wimanin toinen keskeinen huomio on, että oikeastaan monessa rikkaassa maassa on jo siirrytty pelättyyn nollakasvun aikaan. Esimerkiksi Suomen talous ei ole kasvanut käytännössä lainkaan vuoden 2008 jälkeen. Tällä hetkellä talouspolitiikka keskittyy siihen, että kasvu saataisiin käyntiin ja hyvinvointivaltio pelastettua, mutta siinä ei Wimanin mukaan ole järkeä.

”Ei ole realistista ajatella, että sellainen kasvutahti, joka nähtiin toisen teollisen vallankumouksen aikana, olisi jotenkin normaali.”

Talouskasvun hidastumiseen on monta syytä, mutta yksi on todennäköisesti se, että toteutuakseen talouskasvu vaatii oikeastaan melko poikkeuksellisia olosuhteita.

Wiman huomauttaa, että 1900-luvulla nähtiin mullistavia innovaatioita, jotka sinänsä kyllä johtivat talouskasvuun: Jääkaapit, yksityisautot, lomamatkat, internet, tietokoneet. Naiset tulivat työmarkkinoille, mikä sekin ruokki kasvua. Historiallisesti myös valloitussodat ovat ruokkineet talouskasvua.

Samanlaisia olosuhteita on vaikea luoda uudelleen.

”Tuottavatko some-innovaatiot, mainonta-algoritmit ja tekoäly talouskasvua? Ei ole itsestään selvää, että näin olisi.”

Miksi talouskasvuun sitten edes pyritään? Wimanin mukaan lähinnä siksi, että kokemus 1900-luvun kasvusta on niin vahva. Poliitikoilta puuttuu visio talouskasvuttomasta maailmasta.

”Millenniaaleja vanhemmilla on henkilökohtainen kokemus siitä, että talouskasvu parantaa elämänlaatua, omaa taloudellista asemaa ja edistää yhteiskuntarauhaa. Onhan siitä ajatuksesta vaikea luopua.”

Jos päästetään irti talouskasvun odotuksesta, mitä väliä sillä on, mikä sektori työllistää ihmisiä, kunhan he työllistyvät?

Jos talous ei tosiaan enää kasva, miten hyvinvointivaltion sitten voi säilyttää? Tutkimuksen tarjoama vastaus liikkuu Wimanin mukaan ylätasolla. Siksi se ei tarjoa lukuja.

Pikemminkin tutkimus valottaa, mitkä tekijät nollakasvutilanteessa johtavat siihen, että hyvinvointivaltio on vaarassa. Ydinasia on hänen mukaansa se, etteivät nollakasvun vaikutukset talouteen ole mikään itsestäänselvyys.

”Julkisessa keskustelussa oikaistaan, kun sanotaan, että talouskasvu rahoittaa hyvinvointijärjestelmää. Oikeasti pitäisi arvioida, mitä nollakasvun aikana tapahtuu työllisyydelle, eriarvoisuudelle, korkotasolle, hintakehitykselle ja kaikenlaisille makrotaloudellisille muuttujille, jotka vaikuttavat hyvinvointivaltion rahoitukseen.”

Esimerkiksi talouskasvu ja työllisyys eivät hänen mukaansa välttämättä kulje käsi kädessä. Hyvinvointi voisi selvitä ilman talouskasvua sillä edellytyksellä, että julkinen valta tukee työllisyyttä, jos yksityinen sektori ei siihen pysty. Työpaikkoja voisi syntyä vaikkapa energiasiirtymän ja luonnon ennallistamisen pariin.

”Jos päästetään irti talouskasvun odotuksesta, mitä väliä sillä on, mikä sektori työllistää ihmisiä, kunhan he työllistyvät? Ja jos ihmisillä on töitä, tarvitaanko talouskasvua edes?”

Työllistämistoimet rahoitettaisiin hänen mukaansa samoin kuin yhteiskunta nytkin: pääosin verotuloilla ja erilaisilla maksuilla. Velanottoa hän ei kannata. Sitä ei nollakasvun maailmassa tarvita, sillä velanotto perustuu siihen, että velka maksetaan takaisin talouskasvulla.

On ihan ok, että veroja ei haluta korottaa. Mutta se on eri asia kuin sanoa, että on mahdotonta korottaa veroja.

Toinen kysymys on, onko verotuloja mahdollista kerätä niin paljon, että hyvinvointivaltio pysyisi pystyssä.

”On hyvä kysymys, kuinka paljon verotetaan ja keneltä. Siitä pitäisi käydä julkista keskustelua. Vaihtoehtoja on paljon.”

Veronkorotukset eivät saisi hänen mielestään olla tabu – ei myöskään tuloverojen korotus. Eikä selitykseksi riitä, että suomalaiset eivät ”hyväksyisi” jonkun veron korottamista.

”On ihan ok, että veroja ei haluta korottaa. Mutta se on eri asia kuin sanoa, että on mahdotonta korottaa veroja.”

Wiman perääkin seuraavaksi laskelmia vaikkapa valtiovarainministeriöltä erilaisista skenaarioista. Nollakasvu kun saattaa olla uusi normaali.