Kapkaupunki, Etelä-Afrikan turismin mekka, on Atlantin valtameren ympäröimä. Kimmeltävää merta, Pöytävuorta ja sen kansallispuistoa sekä pursuavaa kaupunkia saapuu joka vuosi ihailemaan yli 2,6 miljoonaa kansainvälistä turistia. Suurin osa Etelä-Afrikkaan kohdistuvasta, pohjoismaisestakin turismista suuntautuu Kapkaupunkiin.
Mutta kaupungilla on löyhkäävä julkinen salaisuus, josta suurin osa kaupunkiin matkustavista turisteista ei tiedä: Kapkaupunki pumppaa päivittäin mereen kymmeniä miljoonia litroja lähes käsittelemätöntä viemärivettä aivan kaupungin turistialueiden kupeessa.
Käytäntö ei valitettavasti ole poikkeuksellinen; näin ovat toimineet myös monet Euroopan maat aikanaan, osa vielä tänäkin päivänä. Esimerkiksi Pietari pumppasi käsittelemätöntä jätevettä Suomenlahteen vuosikymmeniä. Ja vaikka kaupungin tavoite oli käsitellä kaikki jätevesi vuoteen 2011 mennessä, eivät Pietarin rannat ole vieläkään uimakelpoisia.
Kapkaupungin vetovoima nojaa vahvasti mereen ja sen mahdollistamiin aktiviteetteihin. Jätevesi ei kuulostaa viehättävältä ajatukselta mereen pulahtaville tai purjehtimaan suuntaaville matkailijoille, saati paikallisille.
Kaupungin viranomaiset väittävät kuitenkin kivenkovaan, että kaupungin rannoilla on turvallista uida.
Se, mitä täällä tapahtuu, on rikos Gaiaa, meidän maapalloamme vastaan.
Kapkaupungilla on rannikkovesien päästöluvat kolmelle meren poistoputkelle. Ne ovat vedenalaisia putkia, joiden kautta jätevesi pumpataan mereen. Nämä putket sijaitsevat Green Pointin, Camps Bayn ja Hout Bayn alueilla. Erityisesti Green Point ja Camps Bay ovat myös turistien suosimia majoitusalueita.
Päästölupien ansiosta Kapkaupunki voi laskea kolmen putken kautta 25 miljoonaa, 11,3 miljoonaa ja 5 miljoonaa litraa jätevettä mereen vuorokaudessa. Ainoa käsittely, jonka jätevesi saa ennen kuin se päästetään mereen, on kiinteiden aineiden poisto vedestä.
Kapkaupunki on lisäksi ylittänyt olemassa olevien lupien asettamat jätevesimäärärajat viime kuukausien aikana.
Mereen laskettu jätevesi sisältää erilaisia haitta-aineiden, kuten lääkkeiden, torjunta-aineiden, teollisuuskemikaalien ja henkilökohtaisten hygieniatuotteiden, jäämiä. Vaikka jäteveden sisältämien haitta-aineiden pitoisuus ei välttämättä aiheuta vesieliöiden välitöntä kuolemaa, niiden jatkuva kulkeutuminen mereen voi pitkällä aikavälillä ylittää ympäristön kantokyvyn.
”Tämä voi puolestaan johtaa meriveden krooniseen myrkyllisyyteen, joka aiheuttaa esimerkiksi organismien lisääntymiskyvyn heikkenemistä, vesieliöiden määrän kasvua ja eliöiden aineenvaihdunnan häiriöitä”, kertoo Länsi-Kapmaan yliopiston ympäristö- ja nanotieteiden tutkimusryhmän johtaja professori Leslie Petrik.
”Se, mitä täällä tapahtuu, on rikos Gaiaa, meidän maapalloamme vastaan.”
Kapkaupungin harjoittama jäteveden laskeminen mereen juontaa juurensa yli 100 vuoden taakse. Kapkaupungin yliopiston etelän ympäristöhumanististen tieteiden laitoksen tutkija Neil Overy kartoitti tieteellisessä artikkelissaan Green Pointin jätevesipoistoputken historiaa vuosina 1882–1992. Overyn mukaan taloudelliset hyödyt ovat 1880-luvulta tähän päivään asti ohjanneet Kapkaupungin käytäntöjä huolimatta kansalaisten ja tutkijoiden pitkäaikaisesta vastustuksesta ja toistuvista saaste- ja sairaustapauksista.
South African Journal of Science -tiedejulkaisussa vuonna 2020 julkaistu artikkeli paljasti, että kolmen jäteveden poistoputkien ylläpito on maksanut valtavia summia sen sijaan, että se olisi ollut kaupungille järkevä kustannussäästövaihtoehto.
Leslie Petrik ja tutkimusryhmä puolestaan perehtyivät tutkimuksessaan meriveteen, sedimenttiin, merilevään ja viiteen meren selkärangattomaan: limpetteihin, simpukoihin, merisiileihin, merikotiloihin ja meritähtiin. Kaikista lajeista löydettiin lukuisia haitta-aineyhdisteitä, kuten diklofenaakkia, joka on laajalti määrätty tulehduskipulääke, ja antibiootti sulfametoksatsolia.
Sulfametoksatsoli voi edistää antibioottiresistenssiä. Kasvava antibioottiresistenssi on valtava ongelma, vahvistaa professori Petrik.
Kun ihmiset syövät kalaa, simpukoita ja muita antibiooteilla kyllästettyjä elintarvikkeita, organismeihin sitoutuneet antibiootit voivat aiheuttaa patogeenien vastustuskykyä. Resistentit bakteerit siirtyvät ihmisen elimistöön, jossa ne eivät reagoi tavallisiin antibiootteihin. Ne voivat myös lisääntyä kehossa hallitsemattomasti.
Kaupungin viranomaiset käyttävät vanhentunutta järjestelmää kemikaalikuormituksen mittaamiseen.
Petrikin mukaan tutkimustulokset vahvistivat, että lääkkeiden, torjunta-aineiden, teollisuuskemikaalien ja henkilökohtaisten hygieniatuotteiden jäämiä löytyi merivesinäytteistä yleisimmin pieninä pitoisuuksina. Mutta meren eläinlajeissa ja merilevänäytteissä tilanne oli toinen: pitoisuudet elävissä organisemissa olivat huomattavasti merivesinäytteitä korkeampia.
”Tämä voi aiheuttaa vakavia vahinkoja. Se voi tappaa eliöt hitaasti sekä vaikuttaa alueen biologiseen monimuotoisuuteen”, Petrik sanoo.
Mutta miten Kapkaupunki oikeuttaa jäteveden päästöt herkkään meriympäristöön?
Petrikin mukaan Kapkaupunkgin viranomaiset väittävät, että kemikaalikuorma on hyvin alhainen.
”Kaupungin viranomaiset käyttävät vanhentunutta järjestelmää kemikaalikuormituksen mittaamiseen”, Petrik sanoo.
Petrik sanoo, että kansanterveyden näkökulmasta antibioottiresistenssi on vakava huolenaihe. Professori huomauttaa, että on olemassa yhä enemmän tutkimusta ja todisteita siitä, että ihmiset tarvitsevat useita erilaisia antibiootteja sairauksien hoitoon.
”Vesien saastuminen kaupunkiympäristössä ja koko maassa on valtava ongelma. Istumme aikapommin päällä”, Petrik huokaa.
Kemikaalikuorma vaikuttaa meren eliöihin ja ihmisiin eri tavoin. Petrikin mukaan esimerkiksi tietyt kemikaalit, kuten parasetamolijäämät, lisäävät riskinottoa eläimissä.
”Parasetamoli-saaste rannikolla vähentää eläinten varovaisuutta, joten eläimet ryhtyvät todennäköisemmin riskialttiiseen käyttäytymiseen”, Petrik sanoo.
Petrik kritisoi Kapkaupungin käyttämää meriveden laadun mallintamismenetelmää, jota kaupunki on puolustanut useissa lehtiartikkeleissa ja puheissa.
”Kapkaupunki on käyttänyt merisiilejä ja niiden kemikaalikuormaa esimerkkilajina. Mutta merisiilit voivat selviytyä erittäin saastuneessa vedessä. Tästä syystä suhtaudun skeptisesti merisiilien käyttämiseen mittarina”, Petrik sanoo.
”Kun keskustelen sukeltajien kanssa, he ovat todenneet, että lajien monimuotoisuus on ylipäätään vähentynyt Kapkaupungin rannikolla viimeisten 20–30 vuoden aikana. Esimerkiksi Camps Bayn lahden tila on ilmeisesti aivan järkyttävä.”
Vuonna 2017 Kapkaupunki julkaisi raportin meriveden saastekuorman seurauksista. Petrikin mukaan raportin viimeisillä sivuilla julkaistiin tuloksia rapujen ja simpukoiden saastekuormasta.
”Kapkaupungin viranomaisten valitsemaa laboratoriota on kritisoitu tiedeyhteisössä puutteellisista menetelmistä. Käytetyt menetelmät olivat ongelmallisia, eivätkä ne olleet riittävän tarkkoja. Laboratorio oli osallisena harhaanjohtavien tietojen todistamisessa”, Petrik sanoo.
Petrik huomauttaa, että Länsi-Kapmaan yliopisto tuottaa tieteellistä tutkimustietoa, jonka perusteella kaupunki voisi suunnitella jäteveden käsittelyä paremmin. Professorin mukaan kaupunki on kuitenkin ollut hyvin haluton muuttamaan menettelytapojaan.
”Ihmiskeskeinen näkökulma on aiheuttanut sokean pisteen kaupungin ajattelussa. Kaupunki puolustaa väitettään ’alhaisesta’ bakteerikuormasta, vaikka heidän omat tutkimuksensakin osoittavat korkeita kemikaalimääriä”, Petrik huokaa.
Petrik penää myös kemikaalivalmistajien vastuuta kemikaalijäämistä.
”Meidän pitäisi voida vastuuttaa tuottajia siitä, mitä he tekevät ympäristölle.”
Petrik on nähnyt muutoksen meren eliölajeissa viimeisen 60–70 vuoden aikana. Hän onkin erittäin huolissaan Kapkaupungin herkän rannikon tulevaisuudesta.
”Biodiversiteettimme täällä Länsi-Kapissa on valtava, ja se on hitaasti mutta varmasti katoamassa. Esimerkiksi kivistölammikoiden ympärillä on jäljellä hyvin vähän eliöitä. Kun olin lapsi ne säteilivät elämää. Kalliot olivat ennen täynnä merirokkoja, nykyään niitä tuskin näkee.”
Kirjoittaja on Maailman Kuvaelehden Eteläisen Afrikan kirjeenvaihtaja.