”Nelikymppinen on vielä nuori ja voimansa tunnossa, mutta jo sopivasti elämää nähnyt. Mihinkään ei vielä koske, mutta kokemukset näkyvät jo monenmoisena viisautena. Nelikymppinen tuntee jo itsensä, vahvuutensa ja heikkoutensa. Tietää, miten hommat hoidetaan.
Siinä kohdassa Maailman Kuvalehti nyt seisoo: oman paikkansa löytäneenä, omasta tehtävästään ja erityisyydestään tietoisena.”
Näin avasi lehden päätoimittaja Anni Valtonen lehden 40-vuotisjuhlat Helsingin Tiivistämöllä lokakuun alussa.
Maailman Kuvalehti perustettiin vuonna 1985 nimellä Kumppani. Nelikymppisillä koottiin yhteen lehden tekijöitä ja tukijoita vuosien varrelta, muisteltiin lehden historiaa ja pohdittiin nykyhetken haasteita.
Ohjelmassa oli avaussanojen lisäksi kirjailija Elina Hirvosen juhlapuhe, lehden tekijöiden ja tukijoiden pikahaastatteluja sekä perisuomalainen tietovisa. Esillä oli myös lehden kansista ja parhaista kuvista koostuva nelikymppisnäyttely. Loppuhuipennuksena nähtiin Sami Yaffan keikka.
Elina Hirvonen muistutti puheessaan median tärkeydestä demokratian peruspilarina ja yhteisöllisyyden luojana.
”Juuri tässä ajassa on sisäänpäin käpertymisen sijaan toimittava osana valtioiden ja kulttuurien rajat ylittävää ihmisten ketjua. – – Maailman Kuvalehti tuo päivittäiset uutiset ylittävää ja niitä syventävää ymmärrystä siitä, millainen ketjumme on ja miten kohtalomme kiinnittyvät toisiinsa.”
Maailman Kuvalehden historiaa ja nykyhetkeä käytiin läpi lehden tarinassa mukana olleiden kanssa lavan ”salamahaastatteluissa”.
”Uutismediat ovat ikävässä asemassa joutuessaan kertomaan niin paljon kriiseistä ja konflikteista. Siksi tarvitaan Maailman Kuvalehden kaltaisia medioita, jotka luovat toivoa ja kertovat maailmasta muistakin näkökulmista”, sanoi Helsingin Sanomien toimittaja Heikki Aittokoski.
Lehden historiaa luotasi Folke Sundman, joka oli vuonna 1985 perustetun Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen eli Kepan ensimmäinen toiminnanjohtaja. Kepa ryhtyi julkaisemaan Kumppania, Maailman Kuvalehden edeltäjää.
”Haluttiin kannustaa ihmisiä solidaarisuuteen ja lähtemään mukaan kehitysjoukkoihin”, hän muisteli.
Haastatteluissa pohdittiin myös toimittajien ja median roolia maailman muuttamisessa.
”Toimittajan urani alussa eräs vanhempi kollega sanoi minulle oivaltavasti toimittajan vallasta ja vastuusta: mieti tarkkaan, millä lehden sivun täytät. Suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei ole sitä mahdollisuutta”, kertoi Viestintä ja kehitys -säätiön asiantuntija, toimittaja Kristiina Markkanen.
Katso kuvapaketti juhlista ja lue Hirvosen puhe kokonaisuudessaan alta.
Klikkaa kuvaa ja näet kuvapaketin juhlista.
Elina Hirvosen puhe
Hyvät Maailman Kuvalehden tekijät, tukijat ja ystävät,
tässä vapaasti suomentamassani Maya Angeloun runon otteessa kiteytyy jotain olennaista päivänsankarista, jota juhlimme tänään.
Kun Maailman Kuvalehti oli nuori ja sen nimi oli vielä Kumppani, ahdistunut ja itsetuhoinen nuori tyttö sai lehden käsiinsä. Tyttö luki iltaisin lehteä, jossa kerrottiin maailmasta hänelle uudella tavalla. Ihmisistä maailman eri puolilla kirjoitettiin aina meinä, ei muina. Lehti oli ikkuna, josta katsoessa oman elämän synkkyys väistyi hetkeksi. Tyttö ajatteli, että maailma oli ihmeellinen ja kiinnostava – ja sen näkeminen ja ymmärtäminen saattaisi olla yksi syy elää.
Se tyttö olin minä. Olen kiitollinen siitä, että saan olla tänään yhdessä teidän kanssanne juhlimassa 40-vuotiasta lehteä ja pitää puheen sankarille, jonka merkitys omassa elämässäni on ollut valtava. Tiedän, etten ole ainoa, jolle Maailman Kuvalehti tai sen varhainen versio, Kumppani, on avannut ikkunan maailmaan elämää mullistavalla tavalla.
Myös ystäväni, sotatieteilijä Ilmari Käihkö, on kertonut Kumppani-lehden olleen hänelle yksi tärkeä ikkuna ulos nuoruuden näköalattomuudesta.
Meidän kahden lisäksi samanlaisia kokemuksia on varmasti monilla muilla. Lehden saama merkitys kertoo jostakin suuremmasta. Siitä, että me ihmiset tarvitsemme Maailman Kuvalehden kaltaisia ikkunoita maailmaan.
Me yksittäiset ihmiset, yhteisöt ja yhteiskunnat tarvitsemme ajan ja maantieteen rajat ylittävää yhteyttä muihin. Emme ainoastaan ymmärtääksemme, mitä lähellä ja kaukana meistä tapahtuu, vaan ymmärtääksemme, keitä olemme ja miten oma paikkamme maailmassa kytkeytyy toisiin ihmisiin.
Tässä ajassa, jossa autoritaariset voimat nousevat eri puolilla maailmaa, droonit lentävät Euroopan taivaalla, Venäjä jatkaa ukrainalaisten siviilien pommittamista, maailma seuraa voimattomana sivusta Gazassa ja Sudanissa tapahtuvia kansanmurhia ja Afganistanin naisten ihmisyyden riistoa ja politiikka perustuu uhkiin varautumiseen, yhteyden vaaliminen on välttämätöntä koko olemassaolomme kannalta.
Ajassa, jossa katse kiinnittyy uhkiin, on tehtävä töitä nähdäkseen muuta: ihmiset, jotka eri puolilla maailmaa ponnistelevat rauhan, demokratian, ympäristön ja ihmisoikeuksien puolesta. Juuri tässä ajassa on sisäänpäin käpertymisen sijaan toimittava osana valtioiden ja kulttuurien rajat ylittävää ihmisten ketjua. Vain siinä ketjussa voimme ratkaista sodan, luontokadon, ihmisoikeuksien polkemisen ja ilmastonmuutoksen uhat. Vain yhdessä voimme varmistaa, että elämisen edellytykset ja ihmiskunnan edistyksen mahdollisuus jatkuu meidän jälkeemme.
Tämän juhlan sankari, Maailman Kuvalehti, on tärkeä osa ketjua. Maailman Kuvalehti tuo päivittäiset uutiset ylittävää ja niitä syventävää ymmärrystä siitä, millainen ketjumme on ja miten kohtalomme kiinnittyvät toisiinsa.
Olen kasvanut ajatukseen, että journalismi on yksi demokratian peruspilareista, ja vapaa media ehto todelliselle demokratialle. Se totuus ei ole kadonnut mihinkään, vaikka jopa päätoimittajat perustelevat nykyään ratkaisujaan demokratian sijaan esimerkiksi analytiikalla tai lukijoiden mieltymyksillä.
Suomalaisessa demokratiassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa Maailman Kuvalehdellä on kokoaan suurempi paikka. Lehden merkitys ei aina näy tilastoissa tai mitattavassa datassa. Sitä luetaan kotien lisäksi kouluissa, työpaikoilla ja kirjastoissa, ja siihen painetut ajatukset jatkavat elämäänsä keskusteluissa ja toiminnassa. Jotta niin voi tapahtua, jonkun on ensin etsittävä tieto, tavattava ihmiset, ajateltava ajatukset ja kirjoitettava ne. Kiitos kaikille teille, jotka olette olleet mukana tekemässä lehteä, tukemassa ja lukemassa sitä!
Mä oon varma tästä: kauneus voittaa kivun!
Näin kirjoitti nuori Kumppani-lehden lukija, minä, päiväkirjan sivuille 12-vuotiaana. Kirjoittaja tiesi mistä puhui. Hänen elämänsä oli täynnä kipua, väkivaltaa ja turvattomuutta, ja elossa pysyäkseen hän etsi ja vaali kauneutta vimmaisesti.
Teoksessaan Orwell´s Roses yksi lempikirjailijoistani, Rebecca Solnit, kirjoittaa sotien ja autoritäärisyyden nousun keskellä eläneen kirjailija George Orwellin rakkaiden ruusutarhojen merkityksistä. Solnitin tulkinnan mukaan kauneus ja ilo eivät olleet Orwellille ainoastaan elämän, vaan myös vastarinnan voimia.
Myös tässä sotien ja autoritäärisyyden määrittämässä ajassa kauneuden vaaliminen on tärkeää syvällisellä, elämää ja toimintakykyä ylläpitävällä tavalla. Meidän on pystyttävä toimimaan paremman maailman puolesta. Pysyäksemme toimintakykyisinä tarvitsemme tiedon, taidon ja yhteistyön lisäksi kauneutta, taidetta, rakkautta, auringonlaskuja, avaria horisontteja, halauksia ja juhlia.
Tehdään yhdessä tästä illasta kauas säteilevä juhla! Paljon onnea, 40-vuotias Maailman Kuvalehti!