Iranissa on vietetty uuttavuotta, novruzia, maaliskuussa kevätpäivänseisauksen aikaan jo tuhat vuotta. Se muistuttaa vähän joulua. Tänä vuonna iranilaiset saavat uuden vuoden lahjaksi sarjakuvakirjan, kun teos Nainen, elämä, vapaus tulee tarjolle verkossa ilmaisena, farsin kielellä.
Iranilaisen sarjakuvantekijä Marjane Satrapin, 54, toimittama antologia ei ole iloinen. Se käsittelee viime aikojen mielenosoituksia, jotka alkoivat, kun uskonnollista moraalia valvova poliisi pidätti ja pahoinpiteli kuoliaaksi 22-vuotiaan opiskelijan Mahsa Aminin syyskuussa 2022.
”Kun Mahsa kuoli, halusin tehdä enemmän kuin käydä vain mielenosoituksissa. Haluamme sanoa iranilaisille, ettemme unohda heitä. Siksi on tärkeää, että kirja on saatavilla myös Iranissa”, Iranissa 1983 syntynyt, lapsesta saakka Ranskassa asunut Bahareh Akrami, 40, sanoo.
Akrami on yksi teoksen kahdestakymmenestä tekijästä. Hän sanoo alkaneensa julkaista Aminin kuoleman jälkeen verkossa sarjakuvamuotoista päiväkirjaa, koska tahtoi ymmärtää tapahtumia paremmin.
”Teen sarjakuvat ennen kaikkea itselleni. Se auttaa ainakin omatuntoani, mutta kyllä ne myös leviävät somessa aika hyvin ja vaikuttavat siellä.”
Akrami julkaisi melkein joka päivä. Se kävi raskaaksi ja hän lopetti hetkeksi. Mutta kun Iran alkoi teloittaa mielenosoittajia tammikuussa 2023, hän aloitti uudestaan. Päiväkirjasta Satrapi löysi Akramin yhdeksi kirjan 20 tekijästä viime kesänä.
”Ei tullut mieleenkään kieltäytyä, kun Marjane pyysi mukaan. Hän antoi minulle vapaat kädet, koska tunnen Iranin tilanteen.”
Marjane Satrapi tunnetaan ennen kaikkea omaelämäkerrallisesta Persepolis-sarjakuvastaan (2000–2003), jota on myyty kaksi miljoonaa kappaletta ympäri maailmaa. Suomeksi se ilmestyi kahdessa osassa 2004 ja 2007.
Satrapi siirtyi tekemään elokuvia 20 vuotta sitten, mutta teki nyt poikkeuksellisen paluun sarjakuviin toimittamalla Nainen, elämä, vapaus -kirjan. Ranskassa ja varsinkin maassa asuvien iranilaisten keskuudessa Satrapi on superjulkkis.
Kirjan tekijöinä on ranskalaisen sarjakuvan tähtiä, kuten Rabbin katista tunnettu Joann Sfar ja Jussi Jäniksen tekijä Lewis Trondheim. Iso osa tekijöistä on kuitenkin taustaltaan iranilaisia kuten Satrapi ja Akrami.
Kirjan avaa Akramin kuvaus Mahsa Aminista, hänen kuolemastaan ja sen käynnistämistä mielenosoituksista. Sen lisäksi Akrami on tehnyt luvun Nimiä historiankirjoihin, joka kertoo kahdeksan mielenosoittajan tarinat.
”Tahdoin nostaa esiin henkilöt uutisten takana: kertoa heidän rohkeudestaan ja siitä, kuinka monenlaiset ihmiset osallistuivat mielenosoituksiin.”
Kaikkiaan Nainen, elämä, vapaus ilmestyy samaan aikaan Suomen lisäksi 14 maassa. Kirjan nimi tulee mielenosoittajien iskulauseesta. Liike tunnetaan naisten kapinana ja näkyvin tapa osoittaa mieltä oli hijab-huntujen riisuminen.
Kirjassa korostetaan, että mielenosoittajien joukossa oli paljon myös miehiä. Tyytymättömyys Iranin islamistiseen sortohallintoon on laajaa ja ylittää sukupuolirajat.
Tyytymättömyys näkyy myös iranilaisten diasporassa, joka alkoi lähes viisikymmentä vuotta sitten, pian vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen. Iranin oman arvion mukaan ulkomailla asuu neljä miljoonaa iranilaista. Osa on toki lähtenyt muista kuin poliittisista syistä.
Väärässä paikassa itkemällä Akrami olisi voinut paljastaa koko perheen.
Akramin isä Reza Akrami on kommunisti ja diasporan parissa tunnettu aktivisti – ja tyttären suuri esikuva, joka virui vankilassa jo shaahin aikaan. Hän lähti vaimonsa ja vanhimman tyttärensä kanssa maanpakoon vuonna 1984, kun tilanne kävi toisinajattelijoille vaaralliseksi.
Tuolloin oli meneillään pitkä sota Iranin ja Irakin välillä. Vuoden ikäinen Akrami oli liian pieni vaaralliselle matkalle. Väärässä paikassa itkemällä hän olisi voinut paljastaa koko perheen. Hän jäikin isovanhempiensa hoiviin, mutta seurasi perässä vuonna 1986.
Tuttava suostui viemään Akramin Ranskaan. Hänet merkittiin miehen passiin tämän poikana. Homma kuitenkin paljastui, vaikka tytön tukka oli leikattu lyhyeksi.
”Tarina on kerrottu minulle niin monta kertaa, että luulen melkein muistavani sen itse. En suostunut pitämään minulle tuntematonta miestä kädestä ja paljastuimme. Rajavartija päästi meidät kuitenkin menemään, mutta sanoi, että miehellä pitää olla palatessaan sama lapsi mukana.”
Tiettävästi mies ei kuitenkaan joutunut vaikeuksiin, vaikka palasi ilman pientä Akramia. Ensimmäiseksi aidoksi muistokseen Akrami arvelee isosiskonsa tapaamisen Ranskaan saapuessa.
Kielen Akrami sanoo oppineensa lapsena helposti, mutta kuuluisaan ranskalaiseen ruokaan oli vaikea tottua. Hän muistelee oksentaneensa usein alkuaikoina.
Nyt aikuisena Akrami on viettänyt suurimman osan elämästään Ranskassa ja arvelee olevansa enemmän ranskalainen kuin iranilainen.
”Iran on kuitenkin minun maani, vaikken ole käynyt siellä. Puhun vanhempieni kanssa farsia, vaikkakin huonosti, ja vietän iranilaisia juhlia. Kun Iran vapautuu, menen käymään siellä, mutta en muuttaisi sinne asumaan.”
Akrami muistuttaa, että kun ihmisellä on kaksi kotimaata, hän ei kuulu täysin kumpaankaan.
”Vaikka puhun täydellistä ranskaa, minulta kysytään aina, mistä tulen. Samalla muistutetaan, etten ole oikea ranskalainen.”
Jos sarjakuvassa on liikaa surua, ihmiset eivät lue. Siksi lisään hieman huumoria.
Marraskuussa 2015 Akrami törmäsi islamismiin kotikaupungissaan Pariisissa. Hän oli poikaystävänsä ja kavereidensa kanssa Le Carillon -baarissa, johon terroristit hyökkäsivät. Seurue sukelsi pöydän alle.
”Koko juttu kesti viisi minuuttia. Meillä oli onnea, sillä terroristi ei tullut sisään, vaan ampui kadulta. Selvisimme kaikki, myös poikaystäväni, joka oli ulkona tupakalla. Minä en tuolloin polttanut, koska olin seitsemännellä kuulla raskaana.”
Myöhemmin Akrami kävi seuraamassa terroristien oikeudenkäyntejä ja teki niistä ensimmäisen sarjakuvakirjansa On aurait aimé savoir (2023), vapaasti suomennettuna ”olisimme halunneet tietää”. Hän sanoo tehneensä kirjan, koska ei löytänyt kaipaamaansa tietoa lehdistä ja uutisista.
Kirjan tyyli on sama kuin Nainen, elämä, vapaus -sarjakuvissa. Tekstiä on usein runsaasti kuviin nähden. Akramille on tärkeää käyttää molempia rinnakkain.
”Minulla on lievä lukihäiriö. Kuvat auttavat ymmärtämään, mitä päässäni tapahtuu. Tekstin ja kuvan yhteys on luonnollinen enkä voisi tehdä toista ilman toista. Jos sarjakuvassa on liikaa surua, ihmiset eivät lue. Siksi lisään hieman huumoria. En myöskään halua olla itkuinen uhri.”
Akrami luki paljon sarjakuvia ennen kuin alkoi tehdä niitä itse. Muun muassa Asterix kuuluu suosikkeihin, kuten melkein kaikilla ranskalaisilla. Satrapin lisäksi Tulevaisuuden arabin tekijä Riad Sattouf on suuri esikuva.
Kun mielenosoitukset Iranissa kävivät kuumimmillaan, moni kutsui niitä naisten vallankumoukseksi ja arveli hallinnon kaatuvan. Nyt mielenilmaukset on tukahdutettu raa’asti samoin kuin Vihreä liike vuoden 2009 presidentin vaalien jälkeen.
Akrami ei usko, että Iranin hallitus kaatuu kovin nopeasti. Mutta isojen taisteluiden välissä käydään pienempiä ja saadaan voittoja, mikä kasvattaa toivoa hänessä ja monissa muissa.
”Hallitus on retuperällä sekä aatteellisesti, että taloudellisesti. Seuraava iso aalto tulee parin-kolmen vuoden päästä ja on tärkeää valmistautua siihen. Kirjamme muistuttaa siitä Eurooppaa, joka ei tee asialle mitään.”
Marjane Satrapi: Nainen, elämä, vapaus (Femme, vie, liberté). Suom. Saara Pääkkönen. 280 s.