Etelä-Jakartan rauhallisessa lähiöissä sijaitsee ainutlaatuinen turvapaikka, lähes viisitoista vuotta toiminnassa ollut ”Rumah singgih”-suojakoti. Rumah singgih tarjoaa kodin Indonesian transyhteisölle, etenkin perheidensä hylkäämille yhteisön iäkkäämmille jäsenille.
Suojakodin perustaja Yuli Rettoblaut, 62, tunnetaan paremmin nimellä Mami Yuli. Hän on maassaan tunnettu transihmisten oikeuksien puolesta puhuja.
Kaksikymmentäviisi vuotta sitten Mami Yuli asui kadulla ja tienasi elantonsa vastoin tahtoaan seksityöllä, kuten moni transnainen Indonesiassa.
Mami Yuli on kuitenkin yhteisössään poikkeus: hän valmistui lokakuussa 2023 oikeustieteen tohtoriksi. Hän on tiedettävästi ensimmäinen indonesialainen transnainen, joka on opiskellut näin pitkälle.
Transihmisten, etenkin transnaisten, asema on Indonesiassa huono. Stigman vuoksi koulutuksen, sosiaaliturvan, terveydenhuollon ja työpaikan saaminen on heille haastavaa. Siksi Mami Yulin akateeminen arvonimi hyödyttää koko transyhteisöä.
Viranomaisetkaan eivät ole Indonesiassa transyhteisön puolella. Mami Yuli kertoo kokeneensa ja nähneensä elämässään rankkoja asioita: ystäviensä pahoinpitelyä, elävältä polttamista ja silpomista. Poliisi ei ole auttanut uhreja näissä tilanteissa.
”Ihmiset kutsuvat meitä terroristeiksi, vaikka emme tee kenellekään pahaa. Poliisin tulisi auttaa, mutta se ei tee mitään auttaakseen transyhteisöä. Poliisi pikemminkin vaikeuttaa elämäämme”, Mami Yuli saoo.
Vuonna 2005 Mami Yuli valittiin Indonesian transsukupuolisten viestinnän foorumin, FKWI:n puheenjohtajaksi. Jakartan alueella asuu noin 4000 transnaista, jotka ovat nyt osa FKWI:tä. Heistä noin 830 on vanhempia kodittomia transnaisia. Monilla heillä ei ole lainkaan henkilökorttia.
Mami Yulin turvakodissa asuu tällä hetkellä vakituisesti noin 20 transnaista.
”Tämä paikka tarjoaa ystävillemme suojan ja turvan. Täällä transnaiset voivat elää avoimesti omana itsenään.”
Mami Yulille transyhteisön oikeuksien parantaminen lähtee Indonesian lain ja yhteiskunnan ymmärtämisestä.
Transnaisten elämänkaari on seurannut Indonesiassa samaa kaavaa vuosikymmenten ajan. Transyhteisöön kuuluvan perhe hylkää omaisensa, tai hän itse karkaa huonojen kotiolojen takia. Ilman koulutusta, rahaa ja tukea transihminen päätyy kadulle – ja usein tekemään seksityötä.
Kadulle ajaudutaan, koska vaihtoehtoja ei ole. Monet transihmisistä muuttavat suuriin kaupunkeihin, kuten pääkaupunkiin Jakartaan, koska ajattelevat työllistymisen olevan siellä helpompaa.
Heiltä puuttuvat kuitenkin taidot selviytyä suurkaupungissa. Suurimmalla osalla on vain peruskoulutus, Mami Yuli kertoo.
Hän on vuosien varrella nähnyt useiden transnaisten kamppailevan samojen haasteiden kanssa.
”On tärkeä ymmärtää ja tunnistaa syrjinnän syyt. Vain siten voimme alkaa muuttaa yhteiskunnan käsitystä sukupuolivähemmistöistä. Jos käyttäydymme hyvin ja varmistamme asemamme yhteiskunnassa, meidän on mahdotonta tulla hylätyiksi.”
Indonesia on konservatiivinen maa ja uskonnolliset normit ovat sen peruspilarit.
”Jotta transyhteisö hyväksytään osaksi yhteiskuntaa, sen tulee kunnioittaa maan normeja”, hän sanoo.
Mami Yuli ohjaa yhteisönsä jäseniä kouluttautumaan tai työskentelemään. Hän uskoo, että kun yhteisön jäsenillä on hyvä koulutus, siitä seuraa myös arvostusta.
”Jos osaat ommella, hanki ompelukone ja ompele hyvin. Jos osaat kokata, kokkaa ammattimaisesti. Osaaminen tekee meistä arvokkaita.”
Nyt minut otetaan tosissaan ja voin motivoida muita: näyttää, mitä transihminen voi Indonesiassa saavuttaa.
Koulutuksen hankkiminen ei kuitenkaan ole kovin helppoa. Mami Yuli hylättiin kahdeksan kertaa Islamilaisesta Attahriyahin yliopistosta transsukupuolisuutensa vuoksi.
”Transnaisille kouluttautuminen on erityisen hankalaa. Muut LGBTQ+ yhteisön sisällä olevat voivat opiskella ja työskennellä haluamallaan uralla, heillä on hyvä elämä, eikä heitä enää aliarvioida yhteiskunnassamme. Transnaisilla on vielä matkaa tähän.”
Lopulta Mami Yuli kuitenkin löysi väylän kouluttautua. Hän oli pitkälle viisikymppinen lähtiessään suorittamaan korkeakoulututkintoa. Nyt 62-vuotiaana hän on oikeustieteen tohtori ja uskoo, ettei opiskeleminen ole koskaan liian myöhäistä.
”Olen taistellut ja itkenyt tämän vuoksi. Koulutukseni avulla olen saanut jalansijaa yhteiskunnassa. Nyt minut otetaan tosissaan ja voin motivoida muita: näyttää, mitä transihminen voi Indonesiassa saavuttaa.”
Mami Yuli toivoo saavutuksensa lisäävän ymmärrystä.
”Mitä ikävää ihmiset voivat enää sanoa, kun olemme saavuttaneet tällaisia asioita?”
Elvi Gondho Admodjo, 40, perheessä ei ole koskaan ollut ongelmia transsukupuolisuuden kanssa. Ehkä se johtuu suvun historiasta. Admodjo ei ole ainoa transsukupuolinen suvussa, myös hänen tätinsä on transsukupuolinen.
Admodjon isoisä puolestaan oli ludruk-esiintyjä. Ludruk on perinteinen indonesialainen taidemouto, jossa näyttelijät esittävät sekä miehen että naisen rooleja.
Vaikka Admodjon suvussa perheenjäsenet on hyväksytty omana itsenään, Admodjo toivoo, etteivät hänen sisarustensa lapset synny transsukupuolisena. Hän ei halua heidän joutuvan kokemaan samaa pilkkaa ja syrjintää kuin hän itse.
Koulussa Admodjo joutui pilkan kohteeksi feminiinisyytensä vuoksi. Siitä huolimatta hän menestyi akateemisesti ja tuli valituksi jopa oppilaskunnan johtoon ja myöhemmin yliopistoon.
Admodjo työskenteli varhaiskasvatuksen opettajana, kunnes koulu linjasi, että hänen tulee pukeutua maskuliinisiin vaatteisiin. Kun hän ei näin tehnyt, koulu irtisanoi hänet.
Mami Yulin luokse Admodjo löysi kaksi vuotta sitten, Covid-19 pandemian jälkeen. Hänen äitinsä oli juuri kuollut ja sisarukset asuivat jo omien perheidensä kanssa. Admodjo kaipasi yhteisöä ympärilleen.
Kun Admodjo saapui Mama Yulille, talossa oli käynnissä ikääntyvien transihmisten tapaaminen. Mami Yuli tarjosi Admodjolle töitä Transsukupuolisten viestintäfoorumin, FKWI:n hallinnosta.
FKWI:llä Admodjo huolehtii muun muassa yhteisön vanhemmista jäsenistä. FKWI auttaa esimerkiksi transihmisiä, joilta puuttuu henkilöllisyystodistus. Järjestö tekee yhteistyötä eri kansalaisjärjestöjen kanssa lakiin ja terveydenhuoltoon liittyvissä asioissa.
Admodjon mielestä transyhteisöön suhtautuminen muuttuu rakkaudella ja myötätunnolla.
”Biologinen äitini opetti minulle, että tekemällä hyvää, tapaa hyviä ihmisiä. Jos et ole tavannut hyviä ihmisiä, on tilaisuutesi tehdä heistä hyviä.”
Transnaiset Dinda Pratseyo, 28, ja Erna Suwito, 66, ovat eri sukupolvea, mutta kohtaavat osaltaan samoja haasteita: ”Olemme erityisen syrjityssä asemassa”
Dinda Prasetyo, 28, on yksi onnekkaista. Prasetyon perhe ymmärsi jo tämän ollessa lapsi, että hän on transsukupuolinen – eikä se ollut heille ongelma. Perhe tuki Prasetyoa lapsesta saakka, sillä he halusivat hänen parastaan.
”On siunaus, että perheeni hyväksyy minut transnaisena ja olen yhä osa perhettäni. Olen onnekas, kun voin pukeutua kebayaan (perinteinen naistenvaate) heidän seurassaan.”
Prasetyo kertoo harkinneensa aiemmin turvapaikan hakemista ulkomailta transyhteisöön kohdistuvan vainon vuoksi.
”Olemme erityisen syrjityssä asemassa, sillä transnaiset ovat katukuvassa kaikista LGBTQ+ ihmisistä näkyvimpiä. Meidän on vaikeampaa piilottaa identiteettimme.”
Työpaikan löytäminen transnaisena on lähes mahdotonta. Joissain työpaikkailmoituksissa sanotaan suoraan tai vihjataan, että vain cissukupuoliset naiset ja miehet voivat hakea työpaikkaa, Prasetyo sanoo.
”Yleisesti ajatellaan, että transnaiset voivat työskennellä vain kauneussalongeissa tai sisustusalalla, vaikka yhteisömme jäsenillä on monenlaisia kiinnostuksen kohteita ja taitoja – ihan kuten muillakin ihmisillä.”
Yleisintä transnaisten syrjintä on vähemmän koulutetuilla alueilla ja pienissä kylissä. Prasetyon kokemuksen mukaan syrjintää on kuitenkin kaikkialla.
Pratseyo ihailee Mami Yulia, joka on onnistunut suorittamaan tohtorintutkinnon syrjinnästä huolimatta.
”On inspiroivaa tietää, että sekin on mahdollista saavuttaa.”
Erna Suwito, 66, on yksi Mami Yulin talon vanhimmista asukkaista. Häntä kutsutaankin yhteisön isoäidiksi.
Suwito ymmärsi jo 10-vuotiaana olevansa erilainen. Transsukupuolisuutensa takia perhe kohteli häntä väkivaltaisesti. Lopulta Suwiton isä hyväksyi tyttärensä transsukupuolisuuden, mutta äiti yritti pakottaa tämän naimisiin. Siksi Suwito joutui pakenemaan kotoa.
Nuorena Suwito elätti itsensä työskentelemällä kauneussalongeissa. Nykyään hänellä on pieni yritys.
Rankoista kokemuksistaan huolimatta, Suwito uskoo, että yhteiskunnan suhtautuminen transyhteisöä kohtaan voidaan muuttaa.
”Jos käyttäydymme hyvin, ihmiset suhtautuvat meihin positiivisesti. Jos taas emme, kohtaamme pilkkaa erityisesti maaseudun ihmisiltä, joilta puuttuu ymmärrystä erilaisuutta kohtaan.”
Suwito sanoo olevansa onnellinen, kun ihmiset ymmärtävät ja tunnustavat hänen identiteettinsä. Silloin hänellä on tervetullut ja hyväksytty olo.
Jutun on kirjoittanut Maailman Kuvalehden Indonesian kirjeenvaihtaja.