Kun digitaalisen kartan rajaa siten, että Australia ja Uusi-Seelanti näkyvät kokonaisuudessaan, karttapiste ruudun oikeassa yläkulmassa osoittaa Tuvalua. Näkymää on zoomattava noin satakertaisesti, ennen kuin ensimmäiset kuivan maan hahmot putkahtavat esiin. Vasta parituhatkertainen suurennos tuo esiin pääkaupunki Funafutin katunäkymän.

Trooppinen saarivaltio Tuvalu on pinta-alaltaan maailman neljänneksi ja väkiluvultaan kolmanneksi pienin itsenäinen valtio. Sen alle Helsingin kantakaupungin kokoisella 26 km² alueella asuu noin 10 600 ihmistä, vain noin tuhatkunta enemmän kuin vaikkapa Punavuoressa. Maan pääelinkeino on kalastus, ja tuloja Tuvalun valtio on saanut muun muassa valtiollisen .tv-verkkotunnuksen vuokraamisesta.

Jos maailman asiat olisivat menneet aivan toisin, moni suomalainen ei olisi ehkä koskaan kuullutkaan Tuvalusta. Marraskuussa 2023 pikkuruinen saarivaltio oli kuitenkin monen suurimman suomalaisen uutismedian otsikoissa.

Se johtui siitä, että Australia lupasi kaikille tuvalulaisille ilmastoturvapaikan. Lupaus oli poikkeuksellinen. Koskaan ennen yksikään valtio ei ole luvannut turvapaikkaa kaikille toisen valtion kansalaisille.

Tuvalu, jonka korkein kohta on alle viisi metriä merenpinnasta, uhkaa olla ensimmäinen itsenäinen valtio, joka jää ilmastonmuutoksen vuoksi kokonaan merenpinnan alle.

Jos ilmastonmuutos olisi peli, jossa on voittajia ja häviäjiä, tätä kouriintuntuvampaa häviämistä on vaikea kuvitella.

Kääriikö joku jossain rahaa sillä aikaa, kun kokonaiset valtiot hukkuvat tai kuivuvat?

Ihmiskunta on saavuttamassa yksimielisyyden: Ihmisen toiminnan vuoksi ilmasto lämpenee. Seuraukset ovat monella tavalla vakavia eivätkä ne pysähdy minkään maan rajoille. Edessämme oleva kriisi vaikuttaa kaikkiin aivan kaikkialla.

Tämä ei silti suinkaan tarkoita sitä, että kriisi runtelisi kaikkia samoin tai edes yhtä pahoin. Esimerkiksi Suomen on pitkään hoettu kuuluvan ilmastonmuutoksen voittajiin. Näin uskoo omasta maastaan myös osa yhdysvaltalaisista: osa maan ilmastotoimia vastustavasta liikehdinnästä näkee kehityksessä hyötyjä.

Ilmastokriisi ei tietenkään oikeasti ole mikään peli. Kriisiä koskevassa julkisessa keskustelussa peliretoriikkaan törmää kuitenkin usein. Luetteloimme voittajia ja häviäjiä.

Mutta miten asian laita oikeasti on: onko ilmastonmuutoksesta löydettävissä voittajia? Muuttuuko jokin maailman kolkka kukoistavaksi paratiisiksi? Kääriikö joku jossain rahaa sillä aikaa, kun kokonaiset valtiot hukkuvat tai kuivuvat?

Vastauksen selvittämiseksi Maailman Kuvalehti lähestyi eri alojen asiantuntijoita ja kutsui heidät ajatusleikkiin.

Haastattelun antoivat Turun yliopistosta maantieteen professori ja entinen Suomen ilmastopaneelin jäsen Jukka Käyhkö, Helsingin yliopistosta kuluttajatutkimuskeskuksen professori Eva Heiskanen, ympäristöekonomian emeritusprofessori ja entinen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen, globaalin kehitystutkimuksen väitöskirjatutkija Anna Heikkinen; BIOS-tutkimusyksiköstä ekonomisti, tutkija Jussi Ahokas sekä ihmisoikeusjärjestö
Amnesty Internationalin ilmasto- ja ympäristöasiantuntija Elina Mikola.

Aloitetaan ajatusleikki.

Nykyaikainen julkinen keskustelija on oppinut luetteloimaan ”disclaimereita”, eli vastuunvapauslausekkeita. Muutama sellainen on nytkin paikallaan.

Ajatusleikkimme teema on nimittäin haudanvakava: esimerkiksi maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan vuosina 2030–2050 ilmastonmuutos aiheuttaa noin 250 000 lisäkuolemaa vuodessa pelkästään aliravitsemuksen, malarian, ripulin ja lämpöstressin takia.

Jokainen haastateltu asiantuntija ilmaisee joko sähköpostissa tai haastattelun alussa epäröintiä. Sopiiko tästä puhua? Ja jos sopiikin, vastaukset riippuvat täysin siitä,
millä reunaehdoilla kysymystä tarkastellaan.

Ensimmäinen reunaehdoista on aika. Ilmastonmuutokseen liittyy maantieteilijä Jukka Käyhkön mukaan tietynlainen ajatusharha siitä, että muutos alkaisi tulevaisuudessa. Ikään kuin eräänä aamuna heräisimme ja se olisi kaikkine myllerryksineen täällä.

”Se on väärä ajatus: ilmastonmuutos on ollut käynnissä jo jonkin aikaa. Tuskin tulemme näkemään mitään ihmeellistä globaalia käännöstä. Kuvittelisin, että voittajia ja häviäjiä on tämän päivän elämässä, ja niitä tulee olemaan jatkossakin.”

Käyhkön mukaan geologisesta historiasta tullaan joskus paljon myöhemmin näkemään, että käynnissä oli elinaikanamme sukupuuttoaalto.

”Mutta kvartaalitaloudessa nämä ovat pitkiä aikajänteitä. Kuvittelen, että talous ei aisti niitä siten, että tässä on jokin iso muutos tapahtumassa.”

”Jos ilmasto lämpenee 4–6 astetta, siinä tilanteessa on enää todella vähän voittajia”

Aikajänne on tärkeä reunaehto myös muilla tavoin. Julistetaanko voittajat 10, 20, 50 vai kenties vasta sadan vuoden kuluttua?

”Juoksukilpailun voit voittaa, kun tulet ensimmäisenä maaliin. Mutta ajatus siitä, että joku olisi ilmastovoittaja, antaa ymmärtää, että jonain päivänä maailma on valmis. Ja sitten tehtäisiin lista, nämä voittivat ja nämä hävisivät”, Käyhkö sanoo.

Voittajien luettelointia haastaa myös se, ettemme tiedä, millaista ilmastoskenaariota kohden ihmiskunta etenee. Se riippuu poliittisista toimista.

”Jos ilmasto lämpenee 4–6 astetta, siinä tilanteessa on enää todella vähän voittajia”, Amnestyn Elina Mikola sanoo.

Ekonomisti Jussi Ahokas on samaa mieltä.

”Silloin tilanne on niin arvaamaton, että se on vain sellaista selviytymistaistelua ja sopeutumista. Pitää edetä päivä kerrallaan ja hoitaa katastrofia.”

Lisäksi pitäisi päättää, puhutaanko ilmastonmuutoksesta puhtaasti ympäristönmuutoksena vai yhteiskunnallisena projektina. Projektista voidaan käyttää monia nimityksiä: vihreä siirtymä, globaali kestävyyssiirtymä, ekologinen jälleenrakennus, energiamurros. Ympäristönmuutoksen osalta vastaus on monesti alueellinen, projektin osalta taas vaikuttavat enemmän resurssit sekä poliittisten toimien suunta ja nopeus.

”Hillintätyön näkökulmasta meillä on voittavia ja häviäviä yrityksiä. Se on ihan eri asia kuin se, mitä Suomelle maana tai Euroopalle maanosana tapahtuu”, sanoo ympäristöekonomisti Markku Ollikainen.

Vielä lopuksi kyse on myös arvoista: mitä voittamisella tarkoitetaan?

”Jos me pidetään nykytaloutta ja yhteiskuntajärjestelmää optimaalisena ja hyvänä, jos se johonkin suuntaan menee, sitten vasta päästään arvioimaan, onko muutos hyvä vai huono”, Jussi Ahokas sanoo.

Soluviljely-yritykset tulevat olemaan isossa roolissa siinä, että ne pelastavat maailman nälkäkuolemalta.

Entä ne voittajat? Niitä keksimme, kun kuvittelemme ensin tulevaisuuden, joka on kolmisen astetta nykyistä lämpimämpi.

Tällaisessa maailmassa äärimmäiset sääilmiöt ovat yleisiä ja vakavia. Afrikassa ja Lähi-idässä korkeimmat lämpötilat hipovat säännöllisesti 50 astetta. Neljännes maailman väestöstä joutuu kestämään kuivuutta vähintään yhden kuukauden vuodessa, Pohjois-Afrikassa kuivuus kestää vuosia kerrallaan.

Yhä suurempi osa maailman väestöstä asuu kaupungeissa. Etenkin globaalin etelän slummit täyttyvät viljelyelinkeinonsa menettäneistä ihmisistä, joiden henkeä uhkaavat vaaralliset märkälämpötilat. Maailman monet pohjoisetkin kaupungit paistuvat kesäisin etenkin vanhuksille hengenvaarallisissa helleaalloissa.

Kymmenesosa maailman väestöstä on jo nähnyt kotinsa hukkuvan merenpinnan alle. Monet maailman alueet, jopa New Yorkin kaltaiset suurkaupungit, kohtaavat ankaria myrskyjä ja tuhoisia tulvia.

Taudit jylläävät. Suomessa esimerkiksi puutiaisen levittämät taudit uhkaavat yhä pohjoisemmassa.

Kolme astetta lämpimämpi tulevaisuus kuulostaa karulta. YK:n vuonna 2023 julkaiseman analyysin mukaan maiden nykyiset päästölupaukset vievät kuitenkin maailmaa kohti tätä skenaariota tällä vuosisadalla.

Moni häviää, mutta joku aina voittaa. Kuka? Ympäristöekonomisti Markku Ollikaisen mukaan yleisesti ne, jotka pystyvät tuottamaan elintärkeitä palveluja.

”Vesi, ruoka, lääkkeet, terveyspalvelut, viilennysenergia… Yritykset, jotka pystyvät tuottamaan juomavettä merivedestä. Näiden tuottajat tulevat olemaan suuria voittajia globaalisti pitkässä juoksussa. Soluviljely-yritykset tulevat olemaan isossa roolissa siinä, että ne pelastavat maailman nälkäkuolemalta ja edistävät monimuotoisuuden suojelua.”

Kulutustutkija Eva Heiskanen puolestaan näkee, että nykypäivän ihminen reagoi kriiseihin ostelemalla kaikkea. Esimerkiksi koronakriisiin reagoitiin ostelemalla vessapaperia ja energiakriisiin aggregaatteja.

”Kyllähän se luo markkinoita joillekin kriiseistä selviytymiseen liittyville asioille ja kaikenlaisille valvonta-, mittarointi- ja anturointijärjestelmille”, hän sanoo.

Ei Suomi voi voittaa, jos koko maailma on sekaisin.

Suomen maatalous voittaa, koska kasvukausi pitenee keväästä. Suomen metsätalous voittaa, sillä lämpimässä metsä kasvaa nopeammin. Suomessa kuluttajat ja yritykset voittavat, sillä rakennusten lämmityskulut laskevat.

Kun Suomen on hoettu kuuluvan ilmastonmuutoksen voittajiin, siihen on tarjottu yleisesti näitä kolmea selitystä.

Viime vuosina hokemaa on kuultu vähemmän. On ehkä oivallettu, että kriisiin liittyy isoja riskejä.

”Jos osa maailmasta muuttuu asuinkelvottomaksi, se ei tarkoita, että siellä, missä on vielä asumiskelpoista, on kaikki hyvin. Ei Suomi voi voittaa, jos koko maailma on sekaisin”, Eva Heiskanen tiivistää.

Jatketaan kuitenkin ajatusleikkiä. Juoksukilpailun voi voittaa vaikkei olisi Usain Bolt, jos kilpakumppaneilla menee surkeasti. Jos maat olisi pakko järjestää, miten Suomi sijoittuisi?

Haastatellut asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että Suomi ei ainakaan kuulu ilmastonmuutoksen suhteellisiin häviäjiin.

Jussi Ahokkaan mukaan valtioista jatkossa menestyvät erityisesti läntiset demokratiat, jotka osallistuvat maailmantalouteen tuottamalla kehittyneitä tuotteita ja palveluita ja ovat jo nyt hyvissä valta-asemissa. Niillä on resursseja vastata muutoksiin ja ne myös usein sijaitsevat alueilla, joilla ilmastonmuutos etenee hitaammin. Suomi on kuulunut voittajiin oikeastaan koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan.

”Mutta jos katsotaan viime vuosia, ei Suomi ole välttämättä parhaassa tilanteessa. Meillä on valtavia geopoliittisia haasteita ja pitkä itäraja autoritaarisen Venäjän kanssa. Energia-, sote- ja sosiaaliturvajärjestelmät ovat koetuksella. Ideat siitä, miten löydettäisiin uusia menestystarinoita, ovat vähissä.”

Ahokkaan mukaan Ruotsi, Tanska ja Norja selviäisivät maaliin ensin ja Suomi tulisi ”jossain siellä perässä”.

Mikä tahansa muutos on häiriö.

Mitä tulee absoluuttiseen voittamiseen, käsitys on kuitenkin ”tuulesta temmattu”, sanoo ympäristöekonomisti Markku Ollikainen.

”Luonnonmuutos koskee kaikkia ja peruslähtökohta on, että kaikki saavat kuonoonsa.”

Ollikaisen mukaan jokaiselle kolmelle hoetuista Suomen hyötynäkökulmista tulee ilmastonmuutoksen edetessä vastapaino. Esimerkiksi maataloudessa nähdään jo nyt, että kuivuus ja rankkasateiden lisääntyminen sotkevat viljelystoimintaa. Voitot ovat kiinni lähinnä sopeutumiskyvystä ja tuurista.

Ennusteisiin ja mallinnuksiin liittyy lisäksi huomattava määrä epävarmuuksia, sanoo maantieteilijä Jukka Käyhkö.

”Osassa valtamerimalleista golfvirta käytännössä pysähtyy, osassa se vaimenee. Eteen tulee kysymys, lämpeneekö Pohjois-Eurooppa lopulta lainkaan? Vai tapahtuuko nuoremman dryaskauden kaltainen jäähtyminen.”

Silloin, noin 12 tuhatta vuotta sitten, Pohjois-Eurooppaa lämmittävä merivirta häiriintyi, ilmasto alueella viileni ja perääntymässä ollut jäätikön reuna pysähtyi Etelä-Suomen päälle tuhanneksi vuodeksi. Se on ihmisen näkökulmasta ikuisuus, vaikka geotieteilijät puhuvat ”lyhytaikaisesta jäähtymisestä”.

Toinen epävarmuustekijä Suomessa on polaaripyörteen toiminnan tulevaisuus. Polaaripyörre on planeetan pohjois- ja etelänavoilla talvisin vaikuttava tuulijärjestelmä, ja Suomi sijaitsee pyörteen kylmän ilman ja sen eteläpuolella vaikuttavan lauhkean ilman välisellä rajalla. Ilmastonmuutos voi sotkea kuvaa.

”Polaaririntaman ei tarvitse paljonkaan laajentua tai hajaantua etelämmäksi, kun Suomi on yhä enemmän napailman vaikutuspiirissä, kuten nyt näinä pakkasjaksoina on oltu.”

Edes lämpenemiseen liittyvä metsärajan siirtyminen pohjoisemmaksi ei välttämättä lisää Suomen hiilinieluja. Ei ole selvää, miten metsänkasvu vaikuttaa tundran maaperään sitoutuneelle hiilivarastolle. Lisäksi alueiden kyky heijastaa auringon säteilyä takaisin avaruuteen heikkenee, jos luminen maasto muuttuu tummaksi puustoksi.

Metsittyminen myös vaikeuttaa saamelaisten porotaloutta. Häviäjiä putkahtelee kaikkialla siellä, mihin on joskus vielä visioitu voittajia.

”Meidän yhteiskuntamme on pyrkinyt optimoimaan toimintansa nykyiseen ilmastoon. Mikä tahansa muutos on häiriö”, Käyhkö sanoo.

Puuttomaan maisemaan on kaivettu kymmeniä metrejä syviä onkaloita. Niiden uumenissa ihmiset, joista osa on pieniä lapsia, kaivavat myrkyllistä kobolttia käsin. Toisinaan kaivajia kuolee kuilujen romahduksissa. Päiväpalkka työstä on yleensä muutaman dollarin, mutta vaihtoehtoja ei ole. Peltotilkkuja, joskus jopa kokonaisia kyliä on tuhottu laajenevien kaivosten tieltä.

Nämä epäviralliset käsinkaivajat tuottavat jopa kolmanneksen Kongon demokraattisen tasavallan koboltista; Kongo taas on maailman ylivoimaisesti tärkein koboltin tuottaja.

Koboltti on elektroniikan ja sähköautojen akuissa tarvittava mineraali, jonka kysynnän oletetaan kasvavan tulevaisuudessa räjähdysmäisesti. Se on tärkeä palanen projektissa, jolla ihmiskunta pyristelee eroon fossiilitaloudesta.

”Vihreä tai fossiiliton ei automaattisesti tarkoita ongelmatonta”, toteaa Amnestyn Elina Mikola.

Päinvastoin. Uusissa akkumineraali- tai energiahankkeissa on aina joukko ihmisiä, jotka rikastuvat tai joiden osakkeiden arvo nousee. Kuitenkin esimerkiksi Kongo on köyhä ja korruptoitunut maa, jonka runsaita luonnonvaroja louhivat monet ulkomaiset yritykset. Kongossa eliitti on ehkä voittanut kaupoissa, muut eivät niinkään.

”Kysymys kuuluu, luovatko hankkeet työpaikkoja paikallistasolle, jääkö verovaroja? Vai katoavatko hyödyt jonnekin ja paikalliset ihmiset jäävät ongelmien ja ympäristötuhojen kanssa keskenään”, Mikola sanoo.

Hyödyt valuvat paikallisille yrityksille ja sijoittajille mutta myös ulkomaille globaaliin pohjoiseen.

Suomessa puhutaan yleensä globaalin etelän ihmisistä massana, joka kärsii ilmastonmuutoksesta, mutta myös alueellisilla tasoilla syntyy voittajia ja häviäjiä, vahvistaa kehitysmaatutkija Anna Heikkinen.

Heikkinen on tutkinut vesi- ja luonnonvarakonflikteja Etelä-Amerikassa. Maanosassa sijaitsee suuri osa maailman niin kutsutuista vihreistä mineraalivaroista.

Usein esiintymät sijaitsevat kuitenkin alkuperäiskansojen ja pienviljelijöiden mailla sekä alueilla, jotka ovat jo valmiiksi ilmastolle haavoittuvia. Esimerkiksi litiumesiintymät sijaitsevat pääosin autiomaalla.

”Jos alue kärsii jo valmiiksi kuivuudesta, ja kaivos tuhlaa ja saastuttaa vesiä, alueen asukkaiden pääsy veteen heikentyy entisestään.”

Esimerkiksi Chilessä vesi on täysin yksityistetty: vesioikeudet kaupataan vesimarkkinoilla. Ennen vesioikeuksia pystyi jättämään jopa perinnöksi. Vesivarallisuus kertyi.

”Nyt kun Chilessä on ollut historiallisen kuivaa, ne, joilla on varaa ostaa vesioikeuksia, ovat pystyneet haalimaan vettä.”

Kaivosten luvataan usein tuovan työpaikkoja. Mutta uusilla kaivoksilla työ on niin teknistä, että töihin tarvitaan koulutettuja ihmisiä, Heikkinen sanoo.

”Hyötymisen mahdollisuudet ovat paikallisesti aika pienet. Hyödyt valuvat paikallisille yrityksille ja sijoittajille mutta myös ulkomaille globaaliin pohjoiseen.”

Voittajien ja häviäjien maailmankatsomukset ovatkin myös Etelä-Amerikassa kaukana toisistaan.

Heikkinen kertoo, että esimerkiksi Perussa on mietitty, että litiumkaivoksen avaaminen olisi hyödyllistä tulevaisuuden vihreän teknologian kysynnän takia. Keskustelu on ollut ristiriitaista.

”Perulaiset poliitikot muistavat kyllä muistuttaa, että he eivät ole olleet osallisia ilmaston lämpenemiseen ja ovat haavoittuvaisia vaikutuksille. Samalla etsitään mahdollisuuksia, miten ilmastonmuutoksesta ja vihreästä siirtymästä voidaan hyötyä taloudellisesti.”

Koulutettu kosmopoliittinen luokka putoaa jaloilleen.

Vaikka varaumia muuten riittää, kaikki haastatellut asiantuntijat ovat yksimielisiä isosta kuvasta.

”Niillä, joilla menee huonosti, menee vielä huonommin. Niihin, joilla menee hyvin, ilmastonmuutos ei ehkä vaikuta, tai osa saattaa jopa onnistua parantamaan asemiaan lyhyellä tähtäimellä”, Amnestyn Elina Mikola tiivistää.

Ilmastonmuutos uhkaa siis lisätä eriarvoisuutta. Skenaarion välttämiseksi esimerkiksi kehitys- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat jo vuosia vedonneet, että politiikkaa tulisi tehdä ”ilmasto-oikeudenmukaisesti”.

”Ilmasto-oikeudenmukaisuusajattelun lähtökohta on, että ilmastonmuutos on globaali uhka, mutta se tapahtuu äärimmäisen eriarvoisessa maailmassa”, Mikola sanoo.

Jos tulvakatastrofi iskee vauraaseen maahan, on pelastustoimi, ambulanssit, sairaalat ja kriisiapu. Jos se iskee köyhään maahan, tilanne voi olla toinen. Jos sääolosuhteet muuttuvat, onko yksilöllä mahdollisuus säätää kotinsa lämmitystä tai ilmastointia tai vahvistaa taloaan äärisäitä varten?

”Suurituloisilla ihmisillä, joilla on korkea koulutus ja mahdollisuus valita asuinpaikkansa ja tehdä useampaa erilaista työtä, on paremmat sopeutumismahdollisuudet tilanteeseen kuin tilanteeseen. Koulutettu kosmopoliittinen luokka putoaa jaloilleen”, sanoo kulutustutkija Eva Heiskanen.

Ilmastonmuutos uhkaa jopa syventää kuilua sukupuolten välillä. Monissa kehittyvissä maissa naiset ovat vastuussa päivittäisestä arjen pyörittämisestä kuten veden ja polttopuiden hakemisesta.

”Maissa, joita on koetellut äärimmäinen kuivuus, tyttölapsia on otettu pois koulusta. Ehkä koska perheellä ei ole enää varaa maksaa koulumaksua tai tyttöjä tarvitaan kotona arjen pyörittämiseen”, Mikola sanoo.

Erityisen epäreilun kuviosta tekee se, että jaloilleen putoavat rikkaimmat ihmiset saastuttavat eniten. Kehitysjärjestö Oxfamin ennusteen mukaan rikkaimman prosentin henkilökohtaiset päästöt ovat vuonna 2030 yli 22-kertaiset verrattuna tasoon, jolla maailman lämpeneminen voitaisiin pysäyttää puoleentoista asteeseen. Heidän päästönsä voivat aiheuttaa 1,3 miljoonan ihmisen kuoleman.

Moni etulinjan kärsijöistä sen sijaan ei ole ollut syypää kriisin kehittymiseen. Esimerkiksi Tuvalu ei ole millään tunnetulla hiilimittarilla syy siihen, että ilmastonmuutos uhkaa ihmiskuntaa: suurin osa tuvalulaisista elää omavaraistaloudessa ja kulkee paikasta toiseen polkupyörällä.

Päätetään ajatusleikki.

Kysytään kuitenkin ensin, millaista politiikkaa Suomessa kannattaisi tehdä, jotta Suomi voisi varmistaa paikkansa ilmastovoittajien joukossa?

Tiivistäen yhteenveto haastateltujen asiantuntijoiden vastauksista kuuluu: kannattaa suhtautua globaaliin haasteeseen vakavasti ja tehdä täällä nopeasti kaikki tarvittava.

Suomen kannattaisi pyrkiä johtoasemiin myös oman hyötymisensä nimissä. Esimerkiksi Jussi Ahokkaan mukaan muutoksissa on aina hyödyllistä olla johtaja eikä seuraaja.

”Niin kauan, kun edes täällä ei ole tarpeeksi halua tehdä isoja järjestelmämuutoksia, Suomesta ei varmasti synny mitään globaalia johtajaa. Sitten ollaan itse jälkijunassa ja ottamassa apua vastaan muilta.”

”Me tiedetään, että ollaan me sitten edelläkävijöitä tai ei, jos ei irtauduta fossiilisista polttoaineista ajoissa, meille käy jo pelkästään taloudellisesti huonosti”, sanoo Markku Ollikainen.

Tällä hetkellä Ollikaisen mukaan kannustimet kasvihuonekaasujen vähentämiselle yrityksissä ovat jokseenkin kohdallaan. Ilman EU:ta näin ei hänen mukaansa kuitenkaan olisi.

”Kertokoon se meidän päättäjistämme totuuden. Se näkyy siinä, mitä Suomi tekee maankäyttösektorin puolella, jossa pitäisi tehdä omaa politiikkaa. Ei ole mitään politiikkaa. Ei meidän päättäjistämme kovin ihmeellisiin suunnannäyttöihin ole.”

Meillä ei osata mitään muuta tapaa järjestää tukiaisia kuin tukemalla fossiilisia polttoaineita.

Poliitikot epäröivät hänen mukaansa etenkin silloin, kun toimet tulevat lähelle kuluttajien kukkaroa.

”Siinä näkyy suomalainen takapajuisuus. On paljon instrumentteja, joilla voidaan pitää huoli siitä, ettei kiristyvä ilmastopoliitiikka vähennä kansalaisten käytettävissä olevia tuloja. Mutta meillä ei osata mitään muuta tapaa järjestää tukiaisia kuin tukemalla fossiilisia polttoaineita.”

Kulutustutkija Eva Heiskanen kertoo uskovansa, että energiamurros on iso mahdollisuus Suomelle, sillä se on edistänyt sähköomavaraisuutta. Myös kiertotalous olisi hänen mukaansa mahdollisuus. Korjaustoimialaa elvyttämällä voitaisiin saada tuotantoa palautettua Suomeen.

Kaupan kannalta on se ja sama, ovatko myytävät tuotteet uusia vai käytettyjä.

Tällä hetkellä Heiskasen mukaan vihreä siirtymä ei kuitenkaan näyttäydy mahdollisuutena tavallisille ihmisille, joita lähinnä huolestuttaa. Tärkeää olisi, että politiikka nauttisi yleistä suosiota, jotta se ylittäisi vaalikaudet. Se onnistuu, kun varmistetaan, että kukaan ei häviä liikaa tai jää yksin ongelmien kanssa.

”Vihreästä siirtymästä ei saisi tulla identiteettipolitiikkaa, mitä siitä valitettavasti on tullut.”

Ekonomisti Jussi Ahokkaan mukaan Suomessa julkinen velka on viime vuosikymmenen aikana vienyt talouspolitiikan ilmatilan.

”On kiinnostavaa, että julkisen velan jättäminen tuleville sukupolville on edelleen isompi kysymys kuin elinkelpoisen planeetan jättäminen, vaikka jokainen tajuaa, mikä niiden materiaalistaloudellinen hierarkia oikeasti on.”

Ilman maapalloa, ei ole taloutta. Ilman taloutta ei ole voittajia.