Artikkelikuva
Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtaja Anu Häkkinen ja varapuheenjohtaja Sini Sarén matkamessuilla 2023. 

”Koko matkailun järjestelmä pitäisi muuttaa” – Reilun matkailun yhdistys peräänkuuluttaa vastuuta 

Ei turismia varten rakennettavaa infrastruktuuria ja pakettimatkoja vaikkapa junilla – voisiko tällaista olla reilumpi matkailu tulevaisuudessa?

Ota selvää, tiedosta vastuusi. Näillä sanoilla alkavat reilun matkailijan ohjeet. Ohjeet kehittänyt Reilun matkailun yhdistys perustettiin, koska järjestökentältä puuttui matkailun vastuullisuuteen keskittyvä taho. 

Sekä media että matkailualan yritykset ottavat ahkerasti yhteyttä vapaaehtoisvoimin toimivaan järjestöön. Kestävä kehitys kiinnostaa alan toimijoita, mutta nykyinen järjestelmä estää suurten askelten ottamisen, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Anu Häkkinen. 

”Koko matkailun järjestelmä pitäisi muuttaa”, hän sanoo. 

Matkailua varten ei pitäisi esimerkiksi enää rakentaa erillistä infrastruktuuria, vaan sen pitäisi soljahtaa jo olemassa olevaan. Lisäksi niin sanotun pakettimatkailun pitäisi olla mahdollista muillakin kulkuvälineillä kuin lentokoneella. Tällä hetkellä räätälöityä junamatkasuunnittelua tekevät vain yksittäiset yritykset. 

Kun vierailee kehittyvässä maassa, kannattaa miettiä kahdesti millaisia kuvia julkaisee, jotta ei osallistu köyhyyden romantisointiin. 

Häkkinen sanoo, että myös yksilöiden pitäisi tehdä vastuullisempia matkailuvalintoja. 

”Esimerkiksi se, että ulkomaille matkustetaan viikoksi kerran vuodessa voisikin olla kaksi viikkoa kolmen vuoden välein.” 

Järjestö on aktiivinen sosiaalisen median kanavissa ja on siellä kampanjoinut muun muassa kestävämmän matkailuviestinnän puolesta. Esimerkiksi kun vierailee kehittyvässä maassa, kannattaa miettiä kahdesti millaisia kuvia julkaisee, jotta ei osallistu köyhyyden romantisointiin. 

”On tärkeää muistaa paikallisten ihmisarvo.” 

Reilun matkailun yhdistys 

Perustettu: 2003 

Motto: Vastuullisen matkailun puolesta 

Jos järjestö olisi eläin, se olisi valas. Olemme iso ja vaikuttava, mutta teemme työtä yleensä piilossa katseilta. Myös logossamme on valas. 

Järjestön voi lakkauttaa, kun suomalaiset eivät enää aiheuta matkailullaan negatiivisia vaikutuksia ihmisille, luonnolle ja eläimille. 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!