Indonesiassa sijaitsevan Jaavan saaren itäisimmässä kolkassa Kawah Ijeninin tulivuori kohoaa 2386 metrin korkeuteen. Aktiivinen tulivuori Kawah Ijen on tunnettu turistikohde. Turisteja paikalle houkuttelevat vuoren kraateriin mudostunut turkoosi järvi sekä harvinainen luonnonilmiö ”sininen tuli”.

Kawah Ijenillä ei kuitenkaan pelkästään huvitella. Siellä sijaitsee yksi maailman viimeisimmistä rikkikaivoksista, jossa rikkiä louhitaan edelleen käsivoimin.

Kaivoksen olosuhteet ovat vaaralliset ja kaivostyöläiset kärsivätkin monista terveysongelmista. Esimerkiksi pitkäaikainen altistuminen kaivoksen myrkyllisille höyryille aiheuttaa hengityselinsairauksia.

Vaikka työssä on riskejä, se tarjoaa huomattavasti parempaa palkkaa kuin muut ammatit alueella. Parempi toimeentulo motivoi ottamaan riskin.

Ahmad Arifin, 55, aloitti työt kaivoksella vuonna 1988. Arifin päätyi työhön palkan takia. Se motivoi matkaamaan vuorelle joka päivä pelottavan metsän läpi.

”Minua motivoi raha niin paljon, että ajoittain vain suljin silmäni metsässä ja yritin olla kuulematta villieläinten ääniä”, hän sanoo.

Vaihtoehtoja ei 80-luvulla ollut. Jos Arifin ei mennyt kaivokselle, perhe ei syönyt.

Nyt 35 vuotta myöhemmin Arifin on kaivoksen vanhin työntekijä. Arifin ei ole vielä saavuttanut kaivoksen ennätysikää, 66 vuotta. Hänellä saattaa siis olla vielä kaivoksessa työvuosia edessä.

Kawah Ijen muodostaa Arifin elämänpiirin. Hän kuvailee vuoren olevan hänelle kuin kultaa. Hänen perheensä asuu ja kasvaa Ijenin ympäristössä. He saavat kaiken tarvittavan vuorelta.

Arifin työskentelee vapaa-ajallaan viljelijänä. Perhe kasvattaa muun muassa chiliä ja tomaatteja. Viljelyksillä työskentely on hänelle lomaa kaivostyöhön verrattuna, koska hän saa olla yhdessä perheensä kanssa.

Arifin kertoo rakastavansa vuorta, mutta myös vihaavansa sitä.

”Elämä on täällä yhtä taistelua tulevaisuudesta, tämä on minulle maailman raskain työ. Kaikki kaivostyöläiset toivovat samaa, sitä ettei heidän lastensa tarvitsisi työskennellä rikkikaivoksilla niin kuin heidän isänsä. Toivon lapsilleni yliopistokoulutusta ja tulevaisuutta, joka ei ole täynnä kärsimystä.”

Kawah Ijenin rikkikaivoksella työnteko alkaa keskiyöllä. Suci Yono, 50, valmistatuu työpäiväänsä samalla tavalla kuin moni muu kaivostyöläinen: juomalla terveyshyödyistä tunnettua indonesialaista Jamu-juomaa.

Työpäivä alkaa matkalla vuorelle ja sieltä kraaterille. Rikki haetaan kraaterin pohjasta ja kuljetetaan vuoren huipulle. Vuoren huipulta se viedään kärryillä jyrkkää rinnettä alas myytäväksi.

Suci Yono jaksaa kantaa noin 60 kiloa rikkiä viisi kertaa yössä. Kaivostyöläisen työpaivä loppuu kuuden ja kahdeksan välissä aamulla. Rikkiä kuljetetaan yöllä, koska silloin on viileämpää kuin päivällä.

Myös turistit matkaavat kraaterille yöllä, sillä se on otollisin aika nähdä rikkikaasun muodostamat siniset liekit. Turistit kiirehtivät usein rikkikaivokseen, mikä aiheuttaa vaaratilanteita kapealla kraaterin reunalla.

Turistit ja kaivostyöläiset väistelevät toisiaan, mutta silloin tällöin sattuu haavereita. Esimerkiksi Yono kertoi rikkoneensa nilkkansa kivipolulla kerran niin pahasti, että joutui olemaan kuukauden sairaslomalla. Se oli iso taloudellinen menetys hänen perheelleensä.

Nykyään kaivoksella työskentelee noin 50-60 työntekijää. Aikaisemmin kaivostyöläisten määrä oli suurempi, jopa 300 työntekijää.

Taloudellista menetystä turismin myötä tulee myös siksi, että turistijoukot ruuhkauttavat kraaterin polut ja kaivostyöläiset joutuvat odottamaan kantamuksiensa kanssa. Pitkä odottelu kymmeniä kiloja painavan rikkikuorman kanssa on aiheuttanut työläisille myös entistä pahempia selkävaivoja. Kaivostyöläiset toivovatkin, että turistit osoittaisivat enemmän kunnioitusta heitä kohtaan.

Toisaalta turismi on myös työllistänyt ihmisiä, mukaan lukien kaivostyöläisiä. Nykyään kaivoksella työskentelee noin 50-60 työntekijää. Aikaisemmin kaivostyöläisten määrä oli suurempi, jopa 300 työntekijää. Suuri osa kantajista on siirtynyt helpompaan työhön, työskentelemään ”takseina” turisteille. Takseina toimivat maitokärryjen kaltaiset kulkuneuvot, joita työnnetään ja vedetään jyrkkää rinnettä pitkin. Samoja kärryjä käytetään rikin kuljettamiseen vuoren päältä alas.

Kymmenen vuotta sitten Edi Susilo, 31, rakensi Balilla uima-altaita. Palkka ei ollut kovin hyvä, joten Susilon isä neuvoi poikaansa tulemaan töihin Kawah Ijenin rikkikaivokseen, jossa hän itse työskenteli. Susilo päätti kuunnella isäänsä.

Ensimmäinen työpäivä kaivoksilla oli Susilolle ristiriitainen. Hän oli onnellinen, koska oli saanut töitä, mutta surullinen, sillä oli koko elämänsä ajan seurannut isänsä kokemuksia kaivostyöläisenä.

Aluksi hän pystyi kantamaan vain 40 kilon kuormia ja joutui lepäämään paljon. Monet kantoivat kaksinkertaisen määrän – ja saivat siten myös kaksinkertaisen palkan.

”Ajan saatossa voimani kasvoivat ja nyt jaksan kantaa 70-75 kilon kuormia, välillä jopa 90 kiloa”, Susilo kertoo.

Kantajat tienaavat kilosta rikkiä 1500 Indonesian rupiaa, euroissa noin 9 senttiä kilolta. Tämä tarkoittaa noin 11-15 euron päiväpalkkaa, riippuen siitä kuinka paljon rikkilohkareita jaksaa kerralla kantaa. Vuonna 1988, kun Arifin aloitti kaivoksella, yhden rikkikilon hinta oli vain 15 rupiaa, eli noin yksi sentti.

Parempi palkka on yksi työläisten toiveesta. Siksi he haluaisivat, että rikin hinta nousisi. Susilo toivoo myös, että kaivoksen infrastruktuuria parannettaisiin. Esimerkiksi leveämpi kraaterin polku auttaisi sekä työläisiä että turisteja kulkemaan vaivattomammin.

”Olemme myös miettineet köysihissin tai vastaavan rakentamista kaivokselle. Sillä rikin saisi helpommin kraaterista ylös vuoren päälle. Se tosin luultavasti laskisi rikin hintaa, koska työ helpottuisi huomattavasti. Sitä emme toivo.”

Työ kaivoksella on rankkaa, mutta aina ei ole muuta vaihtoehtoa. Siitä kertoo myös kaivostyöläisten motto ”älä pelkää kuolemaa, pelkää nälkää”. On parempi ottaa riski oman elämän puolesta kuin nähdä nälkää.

Sininen tuli

Kawah Ijenin sininen tuli johtuu rikkipitoisesta kaasusta, joka purkautuu tulivuoren halkeamista. Kun rikkikaasu kohtaa ilman, se syttyy siniseksi liekiksi.

Liekit voivat kohota korkeiksi ja ilmiö on näyttävä etenkin pimeällä.

Paikalliset kutsuvat sinistä tulta Api Biruksi – siniseksi liekiksi

Sininen liekki on harvinainen ilmiö, jota voi nähdä vain muutamissa paikoissa koko maailmassa, Indonesian lisäksi Etiopiassa ja Islannissa.

Klikkaa alla olevaa kuvaa ja katso lisää kuvia kaivokselta

Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden Indonesian kirjeenvaihtaja.