Yhden tilanteen Sonja Hyppänen näkee edelleen verkkokalvoillaan.
Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Hän seisoo laivan kannella keskellä Etelämantereen kansainvälistä merialuetta. Vuosi on 2013.
Merellä on viisi laivaa. Japanilainen valaanpyyntialus Nisshin Maru, sitä tankkaamaan tullut öljytankkeri ja kolme luonnonsuojelujärjestö Sea Shepherdin laivaa.
Jättimäinen Nisshin Maru on tehnyt yhden Sea Shepherdin laivoista ohjauskyvyttömäksi ja se rutistaa sitä oman kylkensä ja tankkerin väliin kuin säilykepurkkia.
”Mayday, mayday, olemme menettäneet kontrollin! Lopettakaa, lopettakaa!”
Hyppänen seuraa kauhuissaan tilannetta järjestön toisesta, taaempana olevasta laivasta.
”Siinä hetkessä tajusin, että japanilaiset pitävät niin epätoivoisesti kiinni kuolevasta valaanpyyntialastaan, että ovat valmiita upottamaan meidän laivamme.”
Puristuksissa ollut laiva pelastui, mutta kärsi mittavat vahingot. Kukaan ei loukkaantunut. Japanilainen valaanpyyntialus ja tankkeri lähtivät tiehensä.
Sea Shepherdin miehistö onnistui siinä, mitä se oli tullut sinne tekemäänkin. Estämään laittoman valaanpyynnin Etelämantereella.
Hyppäsen palo aktivismiin sai sytykkeen lapsuudesta.
Hyppänen oli lapsena ujo mutta utelias. Juoksenteli metsissä, puljasi järvissä ja rakasti eläimiä. Heppatyttö, joka haaveili ratsastuksen opettajan urasta.
Mutta hän oli myös koulukiusattu.
”Se vaikutti omaan oikeustajuun. Siitä on ehkä tullut se oikeudenmukaisuuden hakeminen. Heikompien puolustaminen.”
Lukioiässä hän löysi vaihtoehtokulttuurin ja vapaaehtoistyöt. Ihmisiä ja ryhmiä, joihin tuntui kuuluvansa. Maan ystävät, Vegaaniliitto, Lappeenrannan elävän musiikin yhdistys.
”Silloin tajusin, että me voidaan tehdä asioita itse, ilman että kukaan määrittelee, mitä. Se on aktivismia itsessään.”
Hyppäsen tie vei lopulta Turkuun journalistiikan opintoihin. Toisena vuotena hän teki radiotyön kurssilla haastattelun Reilun kaupan rahtipurjelaiva Estellen toiminnasta.
Silloin jotain liikahti.
”Rakastuin täysin koko systeemiin! Olin että AAAA ja OOOO ja heitin vitsinä, että onko teillä pestiä auki? Sattumoisin siellä oli kahden viikon pesti ja se oli siinä”, Hyppänen naurahtaa.
Pestin jälkeen hän jäi Estelleen purjehduskoulutukseen, ryhtyi laivan talkkariksi ja muutti laivaan asumaan.
Mietin, mitä voisin tehdä. Miten voisin vaikuttaa.
On vuosi 2010. Hyppänen istuu kotisohvallaan Palestiinassa, jossa hän työstää journalistiikan opintojen opinnäytetyötään. Televisio on auki ja sieltä tulee Al Jazeeran uutisia. Ruutu täyttyy sodasta ja hävityksestä. Hyppänen kokee olevansa etuoikeutettu epäoikeudenmukaisessa maailmassa.
”Mietin, mitä voisin tehdä. Miten voisin vaikuttaa.”
Samassa hänelle tulee mieleen pääkallotarra, jonka näki Estellellä. Se oli luonnonsuojelujärjestö Sea Shepherdin logo. Järjestön, joka estää valaanpyyntiä Etelämantereella.
Palaset loksahtavat paikoilleen.
”Tajusin, että siinä toteutuu oikeus! He tekevät asioita kysymättä, voiko näin tehdä.”
Hyppänen lähetti saman tien hakemuksen järjestölle. Kolmen kuukauden kuluttua hän oli Sea Shepherdin laivalla matkalla Färsaarille, jossa pyrittäisiin estämään vuosittainen delfiinien teurastus.
Valaiden kaupallinen pyynti kiellettiin kansainvälisellä sopimuksella 1986. Japani kiersi kuitenkin kieltoa Etelämantereella vuoteen 2019 ja pyysi siellä valaita tieteen nimissä.
Sea Shepherd on kanadalaissyntyisen Greenpeace-aktivistin Paul Watsonin perustama luonnonsuojelujärjestö, jonka tehtävänä on suojella merten ekosysteemejä ja villieläimiä. Järjestö toimii lain rajoissa ja irtisanoutuu täysin väkivallan käytöstä.
Järjestö tunnetaan parhaiten kampanjoistaan, joilla pyritään estämään laiton valaanpyynti Etelämantereella. Valaiden kaupallinen pyynti kiellettiin kansainvälisellä sopimuksella 1986.
Japani kiersi kuitenkin kieltoa Etelämantereella vuoteen 2019 ja pyysi siellä valaita tieteen nimissä.
Hyppänen kertoo, että he estivät valaanpyyntiä tekemällä valaanpyyntilaivoista liikuntakyvyttömiä tai estivät niiden tankkauksen merellä.
”Tankkaus estetään menemällä tankkerin ja valaanpyyntialuksen väliin. Silloin se ei pysty tankkaamaan, eikä myöskään pyytämään valaita.”
Hyppänen on ollut neljästi järjestön mukana Etelämantereella ja kahdesti Färsaarilla.
Färsaari on osa Tanskaa ja EU:ssa delfiinin pyynti on kielletty. Tästä huolimatta saari pyytää niitä. Sea Shepherdin näkökulmasta toiminta on siis laitonta ja sen estäminen laillista.
”Pyytäjät ajavat delfiinit vuonojen rantaan ja tappavat ne jättimäisillä veitsillä. Me pyrimme estämään delfiinien menon vuonoihin, mutta se on vaikeaa. Enemmän se on mediahuomion tuomista sinne.”
Tällä hetkellä 75 prosenttia maailman vesistä on liikakalastettuja tai sellaisessa tilassa, etteivät ne enää toivu. Yksi harvoista terveistä alueista on Länsi-Afrikka, jossa on vahva tahto suojella omia alueitaan. Mutta siellä ihmisiltä puuttuu kalusto ja osaaminen suojeluun.
Viime aikoina Sea Shepherdin projektit ovatkin suuntautuneet Afrikkaan tavoitteenaan estää laiton kalastus. Hyppäsen yhtenä roolina on ollut ajaa järjestön kumivenettä ja ratsata potentiaalisia salakalastusaluksia. Tarkistaa, onko luvat kunnossa, ovatko verkot oikeanlaiset ja oikeissa syvyyksissä.
Salakalastus on myös yksi maailman suurimmista rikollisbisneksistä, ja sillä on yhteys ihmiskauppaan. Laittomilla aluksilla miehistöä ei kohdella hyvin. He elävät surkeissa olosuhteissa, heitä ei päästetä maihin ja he saattavat jäädä ilman palkkaa, Hyppänen luettelee.
”Nämä keikat ovat psyykkisesti todella rankkoja, koska siellä on niin paljon eri tasolla olevia ongelmia.”
Jokainen, joka käy katsomassa teollista tonnikalalaivaa, traumatisoituu. Se on aivan hirveän näköistä toimintaa.
Henkisesti rankka työ on jättänyt jälkensä.
Hyppänen työskenteli Sea Shepherdin aluksilla kymmenen vuotta. Hän on nähnyt dramaattisia tapahtumia ja kokenut korkean stressin tilanteita.
”Jokainen, joka käy katsomassa teollista tonnikalalaivaa, traumatisoituu. Se on aivan hirveän näköistä toimintaa.”
Merillä ei myöskään tunneta vapaapäiviä.
Pari viimeistä vuotta Hyppänen kärsi unettomuudesta, jaksaminen väheni ja mielenterveys oli koetuksella.
Lopulta hän päätti vaihtaa alaa ja opiskeli luonto- ja eräoppaaksi. Nyt hän työskentelee Utsjoella.
”Minulle tuli kiire ja halu oppia tuntemaan metsän ekosysteemejä ja Suomen luontoa, ennen kuin ilmastonmuutos muuttaa sen peruuttamattomasti.”
Alan vaihto ei kuitenkaan ole muuttanut Hyppäsen sisäistä paloa: meri kutsuu yhä. Hän onkin jo miettinyt työskentelyä Välimerellä siviilipelastuksen parissa.
”Ne laivat tekevät todella tärkeää työtä siirtolaisten parissa ja tarvitsevat koko ajan uutta miehistöä.”
Kerran aktivisti, aina aktivisti?
”Minulle on tärkeintä, että asiat, joita olen tehnyt ja joihin olen halunnut vaikuttaa, on tuottanut tuloksia. Ehkä siinäkin minua on ajanut oikeudenmukaisuuden taju.”