Suomalaiset ovat näyttäneet valtavasti mielenkiintoa Ukrainan sotaa kohtaan, totesivat mediassa työskentelevät panelistit Maailma kylässä -festivaalin lavalla lauantaina. Ukrainan uutiskuvista keskusteltiin 28.5. Tiivistämössä, Helsingissä. Keskustelu näytettiin livenä festivaalin nettisivuilla.
Keskustelussa olivat mukana paikan päällä Ilta-Sanomien toimittaja Anna Nuutinen, Suomen Novaja Gazetan kanssa yhteistyötä tehnyt toimittaja Kerttu Matinpuro ja Helsingin Sanomien toimittaja Kalle Koponen. Etäyhteyden päässä kysymyksiin vastaili Ylen toimittaja Antti Kuronen.
Keskustelun moderoi Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen.
Suomalaiset kysyvät mikseivät venäläiset protestoi kadulla. Se kertoo siitä, miten huonosti täällä tiedetään millaista on olla toisinajattelija Venäjällä.
Ensimmäisenä media-alan ammattilaiset keskustelivat siitä, mikä on tehnyt Ukrainan sodasta erityisen suomalaisen median näkökulmasta. Koponen, Nuutinen ja Kuronen olivat kaikki huomanneet kuinka suuri kiinnostus suomalaisilla on Ukrainan sotaa kohtaan. Uutisia on tehty suuremmalla volyymilla kuin sodista aikaisemmin.
Matinpuro puolestaan kommentoi Ukrainan sotaa Venäjän kannalta. Hän sanoi, että suomalaisilla on ollut sodan myötä enemmän kiinnostusta Venäjän kansalaisyhteiskuntaa kohtaan.
”Suomalaiset kysyvät mikseivät venäläiset protestoi kadulla. Se kertoo siitä, miten huonosti täällä tiedetään millaista on olla toisinajattelija Venäjällä.”
Tämä konflikti on tullut niin lähelle, että sen intensiteetti täytyy näyttää kuvilla.
Panelistit keskustelivat seuraavaksi siitä, millaisia keskusteluja toimituksissa on käyty sodan alla journalismin tekemisestä. Ilta-Sanomien toimittaja Nuutinen kommentoi, että informaatiosodankäynti ja sosiaalisen median vyöryvä sisältö on poikennut aikaisemmista sodista.
”Siitä on keskusteltu paljon”, Nuutinen totesi.
Keskustelu kääntyi huomioihin väkivallan näyttämisestä mediassa ja siitä onko se hyvä juttu. Nuutinen ja Koponen olivat sitä mieltä, että joskus on tarkoituksenmukaista näyttää sodan kauheuksia.
”Olemme totuusbisneksessä, joten on pakko näyttää kivuliaita asioita”, Koponen toteaa.
Suurin osa yleisöstä oli panelistien kanssa samaa mieltä. Moderoija Valtonen pyysi yleisöä nostamaan kätensä pystyyn, mikäli he ovat sitä mieltä, että lisääntynyt sodan kauheuksien näyttäminen mediassa on hyvä juttu. Yli puolet nosti käden ylös.
Koponen on huomannut, että Helsingin Sanomat on kuvannut Ukrainan sotaa hieman eri tavalla kuin muita sotia. Hän sanoi, että Helsingin Sanomissakin on joskus ”himmailtu kuvien kanssa”.
”Tämä konflikti on tullut niin lähelle, että sen intensiteetti täytyy näyttää kuvilla.”
Ylen Kuronen ei puolestaan tunnistanut suurta muutosta siinä millaisia kuvia Yle on näyttänyt Ukrainasta. Hän kertoi menneensä Butšan kaupunkiin sen avautuessa ja nähneensä kuusi viranomaisen löytämää ruumista. Löydetyt ruumit olivat todennäköisesti teloitettuja. Kuronen otti kuvia tapahtuneista kauheuksista, mutta niitä ei julkaistu.
Keskustelu suuntautui seuraavaksi sotapropagandaan ja sen valtavaan määrään Ukrainan sodassa. Valtonen kysyi miten median työntekijät voivat luottaa siihen mitä kerrotaan, kehen he uskovat sotatilanteessa.
Koponen totesi, että suomalaiset median työntekijät kertovat mikä on totta. Toimittajat ja kuvaajat menevät paikan päälle ja takaavat kasvoillaan ja nimellään, että juttu on totta.
Kuronen oli Koposen kanssa samaa mieltä. Hän kuitenkin nosti esiin ongelman – kukaan ole päässyt katsomaan mitä Venäjän sotilaiden puolella tapahtuu, jos ei lasketa Venäjän valtion tarjoamia propagandamatkoja. Onneksi Ukrainan valvontakamerat ovat taltioineet venäläisten sotilaiden tekemiä vääryyksiä, kuten ryöstöjä, Kuronen sanoo.
Matinpuro puolestaan nostaa esiin sen, että Venäjän valtio on aloittanut valeuutiskampanjan osana propagandaa. Esimerkiksi kaikki länsimainen uutisointi leimataan valeuutisoinniksi.
Paneelissa nähtiin Koposen Ukrainan sodassa ottamia kuvia. Ensimmäisen kuvan hän oli valinnut, koska se on edusti normaalia sotakuvastoa. Kuvassa asukkaat vaeltavat vähine omaisuuksineen pommin runtelemassa kaupungissa.
”Valokuvaajan selän takana on samanlaista vaurioitunutta maisemaa. Torin toisella puolella on pientaloalue, joka on vaurioitunut hämmästyttävän vähän.”
Koponen nostaa esiin sen, että sotaa mediasta seuraavat ihmiset usein luulevat, että sotatilassa olevassa paikassa kaikki on tuhoutunut. Näin ei kuitenkaan ole, sillä sota voi olla hyvinkin paikallista.
Keskustelun lopussa Valtonen pyysi panelisteja kiteyttämään millä tavalla journalismi voi olla ikkuna maailmaan ja mikä sen merkitys on esimerkiksi sotatilanteessa.
Kuronen päätti keskustelun sanomalla, että hänen mielestään suomalaiset mediat ovat onnistuneet hyvin tehtävässään eli siinä, että ne kertovat suomalaisille mitä sodassa oikeasti tapahtuu.
”Uskon, että tiedotusvälineillä on tärkeä rooli kertoa mistä sodassa on kyse. Se on varmasti meidän tehtävä.”