Artikkelikuva

”Minun ei tarvitse kertoa elämäntarinaani kaikille”

Omien rajojen vetäminen on aktivistina jaksamisen ehto, sanoo Javiera Marchant Aedo. Se on vaatinut vuosien opettelua, terapiaa ja sääntöjen laatimista.

Yhdenvertaisuuskouluttaja ja aktivisti Javiera Marchant Aedo, 39, pyörittää samanaikaisesti montaa eri kalenteria. Hän opiskelee sosionomiksi TAMKissa, tekee sivutoimisena työnä projektikoordinaattorin sijaisuutta Anti-Racism Forum ry:llä, toteuttaa yrittäjänä yhdenvertaisuuskoulutuksia ja on kolmevuotiaan lapsen totaaliyksinhuoltaja. Kaiken tämän yhteensovittaminen on raskasta ja vaatii paljon aikatauluttamista.

Onneksi Marchant Aedo on omien sanojensa mukaan järjestelmällinen excel-aivo, jolle aikatauluttaminen ja listojen tekeminen on luontevaa.

”Tai ehkä se on traumaoireilua, jolla olen yrittänyt hillitä ja hallita kaaosta.”

Toisaalta suorituskeskeisyys ja korkeat vaatimustasot vaikeuttavat asioita. Niidenkin hän epäilee olevan trauman aiheuttamia.

Traumat, joista Marchant Aedo puhuu, juontavat lapsuuteen. Hän syntyi Chilessä, mutta muutti yhdeksänvuotiaana Suomeen poliittisena pakolaisena perheensä kanssa. Lapsuuden pitkäkestoinen trauma on johtanut monenlaisiin mielenterveyden ongelmiin. Ne pahenivat radikaalisti vuonna 2015, kun Suomeen saapui kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita, ja asia oli jatkuvasti tapetilla.

”Ihan sama minne menin tai mitä tein, pakolaisuusteema ja turvapaikan hakeminen olivat koko ajan kaikkialla esillä. Mutta sen lisäksi oli esillä myös se järkyttävän avoin, suora ja peittelemätön rasismi.”

Se vaikutti Marchant Aedoon voimakkaasti ja aiheutti takaumia sekä pahan unettomuusjakson. Hän oli töistä sairauslomalla ja työskenteli sen jälkeen osasairauspäivärahalla, koska unettomuus oli niin vaikeaa, eikä sitä saatu kuriin. Kun hän kävi sen takia lääkärissä, työterveyspsykologi oli ensimmäinen, joka ehdotti post-traumaattista stressihäiriötä.

”Minulla on vaikka mitä diagnooseja: syömishäiriötausta, vakavaa masennusta ja ahdistuneisuutta. Mutta hänestä vaikutti siltä, että nämä muut ovat oireilua siitä.”

Opin, että minun ei tarvitse kertoa elämäntarinaani eli traumaattisia kokemuksiani kenelle tahansa, joka niitä älyää kysyä.

Marchant Aedo aloitti traumaterapian. Siellä hän opetteli uusia työkaluja voidakseen paremmin. Yksi tällainen työkalu on vireystilan säätely.

­”Pitkäkestoisen trauman vuoksi kehossa on jatkuva stressitila. Se aiheuttaa esimerkiksi sen, että reagoin kaikkeen mitä tapahtuu – niin hyvään kuin pahaan– stressiperäisesti. Olen koko ajan todella ylivirittynyt.”

Sellaiset asiat, jotka nostavat vireystilaa, siis esimerkiksi yhteiskunnallisista epäkohdista lukeminen ja uutisten seuraaminen, kuuluvat elämään. Oleellista on ajoittaa ne oikein.

”Koska kuitenkin haluan esimerkiksi käydä keskustelua yhteiskunnallisista asioista, minun pitää käydä ne hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa”, hän antaa esimerkin.
Vireystilan säätelyn lisäksi omien rajojen vetäminen on ollut ratkaisevan tärkeä oppi.

”Se on hankala ja monivaiheinen asia. Jos rajoja ei ole ollut aiemmin, pitää ensin opetella tunnistamaan ne, sitten viestimään niistä muille ja tarvittaessa vaatimaan muita kunnioittamaan niitä.”

Yhden tärkeän rajan Marchant Aedo veti vuonna 2007.

”Opin, että minun ei tarvitse kertoa elämäntarinaani eli traumaattisia kokemuksiani kenelle tahansa, joka niitä älyää kysyä. Siihen asti olin kertonut ne joka ikinen kerta, koska luulin, että se on velvollisuuteni.”

Sen oivalluksen jälkeen kului monta vuotta, joina Marchant Aedo vastasi kyselijöille töykeästi. Se oli vastareaktio siihen, että rajoja oli rikottu niin pitkään. Meni vielä kauan, ennen kuin hän oppi vastaamaan neutraalisti.

Vaikka trauma ei enää hallitse elämää, oman jaksamisen kanssa oppimista on ehkä ikuisesti. Marchant Aedo ei ajattele parantuneensa traumastaan.

”Kyse on siitä, että olen saanut neljän vuoden terapian aikana niin paljon hyviä työkaluja, joita osaan myös käyttää.”

Sosiaaliala tarvitsee roppakaupalla yhdenvertaisuuskoulutusta, Marchant Aedo sanoo.

Parhaillaan Marchant Aedo opiskelee sosionomiksi, vaikka ei halua työllistyä alalle. Hänelle tutkinto on keino avata ovia.

Yksi ovi, jonka hän haluaa saada auki, on mahdollisuus päästä kouluttamaan sosiaalialalla työskenteleviä ihmisiä. Ala tarvitsee roppakaupalla yhdenvertaisuuskoulutusta, ja tutkinnon myötä saattaisi olla helpompi kouluttaa ihmisiä ikään kuin alan sisällä, hän sanoo.

Sosiaalialan suurin ongelma on todella voimakas keskiluokkanormi.


”Se, miten vähemmistöistä ja monikulttuurisuudesta alalla puhutaan, on minun näkökulmastani huonolla tolalla.”

Suurin ongelma on todella voimakas keskiluokkanormi, sanoo Marchant Aedo. Eri vähemmistöihin kuuluvista ihmisistä puhutaan ikään kuin he olisivat aina jossakin muualla, ulkopuolella.

”Ikään kuin opiskelijoiden joukossa ei olisi ketään, joka esimerkiksi olisi huono-osainen. Ja sehän ei pidä paikkaansa, koska opiskelijoiden joukossa on sitä samaa moninaisuutta, mitä on ihmisissä yleensäkin.”

Alalla tarvittaisiin enemmän keskustelua esimerkiksi jo lapsena opituista, vahingollisista toiminta- ja puhetavoista. Nyt se toteutuu Marchant Aedon mukaan lähinnä sivulauseessa, ja toisinaan opettajatkin syyllistyvät eriarvoistavaan kohteluun.

”Varmasti toki tarkoittamatta sitä, mutta sen vaikutus on silti sama. Ongelmia on myös saavutettavuuden ja esteettömyyden kohdalla.”

Samaan aikaan, kun Marchant Aedo törmää monenlaisiin yhdenvertaisuusongelmiin sosiaalialalla, on hän projektikoordinaattorin sijaisuudessa Anti-Racist Forum ry:llä päässyt työskentelemään hyvin erilaisessa ilmapiirissä. Se on ensimmäinen työpaikka, jossa ei ole tarvinnut kouluttaa työnantajatahoa millään tavalla, vaan he tietävät näistä asioista, hän sanoo.

”Minut on kohdattu sellaisen kuin olen. Se on räikeä ero muihin työnantajiin ja jopa yhteisöihin, joihin olen aiemmin kuulunut.”

Ensimmäistä kertaa hän on kokenut työpaikalla tavallisen määrän stressiä ilman sen päälle kasautuvaa vähemmistöstressiä. Hänen ei töissä tarvitse tulla esimerkiksi kaapista ulos, kertoa elämäntarinaansa tai kohdata mikroaggressioita. Kaikki asiat otetaan huomioon automaattisesti.

”Haaveilen siitä, että kaikki muutkin työpaikat olisivat tällaisia.”

En ole kenenkään päivystävä aktivisti. Jos pyydät minua ottamaan kantaa johonkin, saatan sanoa kyllä tai ei.

Marchant Aedo on ollut poliittisesti aktiivinen 14-vuotiaasta saakka, ja aktivismi on hänelle elämäntapa.

”Kun on kerran oppinut näkemään tämän maailman sellaisena kuin se oikeasti on, niin sitä ei voi enää olla näkemättä.”

Hänen aktivismiaan ajaa tarve tehdä oma osuus oikeudenmukaisemman maailman eteen.
Arvot, joiden pohjalta Marchant Aedo toimii, ovat oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja vasemmistolaisuus.

Työkaluina hän käyttää feminismiä, representaatioita, intersektionaalisuutta ja inklusiivisuutta. Ne eivät hänen mukaansa ole päämääriä, vaan työkaluja, joilla työskennellään oikeudenmukaisemman maailman eteen.

”Ymmärrän hyvin, että ihmiset haluavat ikään kuin julistautua feministiksi. Mutta tarvitaan aktiivista toimintaa, eikä vaan sitä, että laittaa someprofiiliin olevansa feministi.”

Rajanveto on oleellista myös aktivistina jaksamisen kannalta. Marchant Aedolla on omassa somessaan tarkat säännöt sille, mitä ja miten hän aktivismia tekee.

”En ole kenenkään päivystävä aktivisti. Jos pyydät minua ottamaan kantaa johonkin, saatan sanoa kyllä tai ei. Mutta todennäköisesti sanon ei, koska päätän itse missä, missä vaiheessa, millä ajalla ja miten paljon otan johonkin asiaan kantaa.” •

Javiera Marchant Aedo syntyi Chilessä, mutta muutti yhdeksänvuotiaana Suomeen poliittisena pakolaisena perheensä kanssa. Kuva on Chilestä.

Kuka?

Javiera Marchant Aedo

  • Syntynyt 1983.
  • Asuu Tampereen Kalevassa.
  • Totaaliyksinhuoltaja kolmevuotiaalle lapselleen.
  • Teleoperaattorilla ryhmäpäällikkönä henkilöasiakkaiden asiakaspalvelussa. Nyt opintovapaalla sosionomiopintojen vuoksi. Tekee sivutoimisesti yhdenvertaisuuskoulutuksia ja standup- ja juontokeikkoja. Sijaisena Anti-Racist Forum ry:n projektikoordinaattorina.
  • Pitää listoista ja järjestelmällisyydestä.
  • Toisaalta loppuun asti anarkisti ja kyseenalaistaja.
  • Rakastaa meemejä, koska ne onnistuvat tiivistämään yhteen kuvaan ja muutamaan sanaan ja tekemään suuristakin kokonaisuuksista hauskoja.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!