Olen Chilen pohjoisimmassa osassa, planeettamme kuivimmalla aavikkoalueella. Täällä kolmen valtion, Chilen, Perun ja Bolivian, muodostama rajaseutu valmistautuu vuoden odotetuimpaan tapahtumaan.
Chilen maakunnassa Arica-Parinacotassa asuu noin 260 000 ihmistä, ja heistä jokainen elää karnevaalien alla hektistä aikaa. Karnevaalien aimarankielinen nimi on Inti Ch’amampi ja espanjankielinen Con la Fuerza del Sol. Suomeksi nimi kääntyy sanapariksi ”Auringon voimalla”.
Arican lentokentällä minua on vastassa Rodrigo Delgado, johon olen ollut Helsingistä käsin yhteydessä vuoden 2024 puolivälistä saakka. Karnevaalissa tanssiva Delgado on luvannut toimia paikallisoppaanani.
Klikkaa kuvaa ja näet jutun kuvat galleriassa.
Kuten karnevaalit aina, tämäkin kansanjuhla heijastelee maan kulttuurista moninaisuutta. Yksi tanssitapahtumassa suuressa osassa olevista väestöryhmistä on aymarat.
Chilessä eli ennen 1500-luvun Espanjan siirtomaavaltaa useita alkuperäiskansoja, muun muassa aymarat, ketšuat ja mapuchet. Pohjoisessa enemmistönä olivat aymarat, keskisessä ja eteläisessä Chilessä mapuchet.
Aymaroiden muuttoliike Chilen pohjoisosiin ajoittuu 1940–1960-luvuille, jolloin heitä saapui paremman elämän toivossa myös Perusta, Boliviasta ja Atacaman autiomaasta. Chile houkutteli tulijoita, koska maassa toteutettiin 1960-luvun puolivälissä maatalousuudistusta, joka hyödytti suurelta osin työväenluokkaa, maaseudun väkeä ja kaivostoimintaa, etenkin pohjoisessa.
Noilta ajoilta on peräisin aymaroiden – erityisesti bolivialaistaustaisten – järjestäytyminen ja kulttuuriperinnön näkyväksi tekeminen tanssin, musiikin ja juhlaperinteiden avulla.
”Kolmen maan alueella elävien ihmisten yhteys ei ole syntynyt vasta karnevaalin myötä. Koska alueen ihmiset ovat muinoin eläneet saman valtion alueella, heillä on vuosisatainen esi-isien välityksellä rakentunut yhteys”, antropologi Lenina Barrios sanoo.
Karnevaaleissa liikutaan myös afrotaustaisten tanssien tahtiin.
Ensimmäiset afrotaustaiset yhteisöt syntyivät Pohjois-Chileen Barriosin mukaan jo 1500- ja 1600-luvuilla siirtomaa-aikaisen transatlanttisen orjakaupan myötä.
1990-luvulla alueelle syntyi afrokulttuurin edustajien luoma tapahtuma nimeltä La Ginga, jossa oli mukana tanssiryhmiä ja kulkueita. Vasta vuoden 2000 alussa luotiin nykyinen tapahtuma, Etelä-Amerikan kolmanneksi suurin karnevaali, jonne suurin osa osallistujista saapuu kolmen rajanaapurin maista.
Oppaani Rodrigo Delgado ja muut karnevaalikulkueessa mukana olevat pyrkivät saapumaan työpäiviensä jälkeen treeneihin. Päiviä ennen karnevaaleja pääsen todistamaan ihmisten jännityksen ja innostuksen kasvamisen.
Useiden kuukausien ponnistelut purkautuvat kolme päivää kestävään juhlaan, jolloin käytännössä kukaan ei lepää.
Karnevaalien aikana Arica muuttuu todelliseksi turistikaupungiksi. Tänä vuonna tapahtumaan osallistui yli 200 000 ihmistä ja noin 16 000 tanssijaa.
Puhallinsoittokunnat, tanssijat ja värikkäät puvut ovat tyypillisiä karnevaalin elementtejä. Juhlaparaatissa ryhmät esiintyvät ja näyttävät ihmisille kuukausien työnsä. Valtavan yleisömäärän lisäksi paraatia seuraa tuomaristo, joka äänestää siitä, kuka pokkaa lopulta vuotuisen pääpalkinnon.
Delgado tanssii kahdessa ryhmässä, Andien kulttuuria edustavissa Tinkussa ja Diabladassa. Delgado on jo kymmenen vuoden majan johtanut perustamaansa ryhmää nimeltä Majestic Diablada Wari Quwacin.
Tanssiryhmän nimi on peräisin myyttisestä Urus-jumalien legendasta. Wari tarkoittaa tulen jumalaa ja Quwac vettä.
”Tuli ja vesi ovat olennaiset elementit Andien kulttuurin ja maailmankuvan ymmärtämisessä”, Delgado sanoo.
Usko esi-isiin, maailmankaikkeuteen ja Pachamamaan eli Äiti Maahan ovat osa andilaista maailmankatsomusta.
”Maailmankuvaamme ilmaisseet pioneerit olivat rohkeita aikana, jolloin rasismi, nationalismi ja luokkasyrjintä olivat hyvin vahvoja. Karnevaalit ovat sosiaalinen ja kulttuurinen ilmiö, joka tuo näkyväksi yhteisöjen ylpeyden ja ilon omasta kulttuuriperinnöstään”, antropologi Lenina Barrios korostaa.
Musiikin ja tanssin riemu jättävät ikimuistoisen jäljen. Myös lämmin vastaanotto tekee tapahtumasta ainutlaatuisen.
Pääsimme sellaisiin kyliin ja koteihin, joiden ovia ei medialle ollut aiemmin avattu. Ihmiset yllättyivät kuullessaan, että kuvareportaasi oli tarkoitettu suomalaiselle medialle: näin kaukainen media ei ollut koskaan aiemmin päätynyt tänne.