Artikkelikuva
Lahjoitusten ansiosta pakolaislapset ja -nuoret saavat käydä skeittitunneilla ilmaiseksi.

Raitista ilmaa, luova tila ja toivoa paremmasta – Huikeassa kuvareportaasissa Ukrainan pakolaisnuoret saavat skeittaamisesta tekemistä toimettomiin päiviin

Juri Korotun opettaa Ukrainasta paenneille nuorille skeittaamista Hannoverissa. Hyödyt ovat ilmeiset: tasapaino laudalla vakiintuu, itseluottamus kasvaa ja hymyt palaavat kasvoille.

Tapasin rullalautailija Juri Korotunin Maïdan-aukiolla, kun olin tekemässä reportaasia Kiovassa neljä vuotta sitten. Kohtaamisemme jälkeen olemme pitäneet yhteyttä ja jakaneet kokemuksia yhteisestä intohimostamme. Olen itsekin rullalautaillut lapsesta asti.

Muutama päivä ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan Juri soitti minulle. Hän sanoi tuntevansa uhkaavan ilmapiirin ympärillään.

Koska hänellä ei ollut enää mahdollisuutta tehdä töitä, hän sanoi lähtevänsä Ukrainasta. Pian hän pakeni maasta vaimonsa kanssa mukanaan vain välttämättömät tavarat. Lyhyen Turkissa oleskelun jälkeen, helmikuun lopussa 2022, pariskunta muutti Saksan Hannoveriin.

Elokuun loppuun mennessä Ukrainasta oli paennut EU:n alueelle 8 miljoonaa ihmistä. Heistä noin miljoona oli otettu vastaan Saksassa.

Hannoverin kaupunki on yksi tärkeimmistä kohteista: sen sijainti tekee siitä houkuttelevan paikan suunnitella uutta elämää.

Hannoverin kaupunki on vuokrannut valtavan messuhallin ukrainalaisten perheiden majoittamiseksi. 31 100 neliömetrin hallissa asuu yli 1 100 ukrainalaista pakolaista, jotka odottavat pysyvää majoitusta.

Näiden pakolaisten joukossa on paljon lapsia ja nuoria, jotka kaipaavat tekemistä muuten toimettomaan arkeen.

Sodasta ja Hannoverin pakolaisten yksitoikkoisesta arjesta järkyttynyt Juri halusi auttaa lapsia ja nuoria.

Koska Juri tuntee rullalautailun hyvää tekevät vaikutukset ja sponsorit tuntevat hänet, hän päätti tukea pakolaisnuoria omalla osaamisellaan. Jurin ajatuksena on antaa lasten ikään kuin luoda itsensä uudelleen sekä fyysisesti että henkisesti menetystensä jälkeen.

Lahjoitusten, Nuorten kulttuurin ja urheilun edistämisyhdistyksen ja Hannoverin skeittaajayhdistyksen jäsenten tuella Juri on antanut ilmaisia rullalautailutunteja pakolaislapsille huhtikuusta lähtien.

Kahdesti viikossa viiden tunnin ajan hän tarjoaa lapsille raitista ilmaa ja luovan tilan skeittaamiselle. Suurin osa Juri tunneille tulevista 9–17 -vuotiaista lapsista ja nuorista ei ole koskaan ennen harrastanut rullalautailua, mutta intoa lajin pariin on löytynyt paljon.

Koska rullalautailu on lajina sekä leikkisää että vaikeaa, se vaatii yhtäältä keskittymiskykyä ja sinnikkyyttä, mutta toisaalta jättää tilaa myös vapaalle itseilmaisulle.

Vapaaehtoisten valvonnassa tapahtuvissa työpajoissa saa olla kerrallaan maksimissaan 24 skeittaajaa. Työpajoissa nuoret oppivat rullalautailun käsitteet yli kielimuurien. Tasapaino laudalla vakiintuu, itseluottamus kasvaa ja hymyt palaavat kasvoille.

Jurin aloite on nyt erityisen suosittu messuhallin tilapäismajoittuneiden keskuudessa. Odottaessaan parempaa asuinpaikkaa perheilleen, lapset kiirehtivät osallistumaan työpajoihin.

Samalla he toivovat, että he jonakin päivänä – mahdollisimman pian – pääsevät skeittaamaan omien kotikaupunkiensa kaduilla ja puistoissa eri puolilla Ukrainaa.

Tämän kuvareportaasin tekijästä:

Kuvajournalisti Thomas Girondel on dokumentoinut Ukrainan tilannetta vuodesta 2014 lähtien. Tämän jutun aihe oli omakohtainen, sillä Girondel aloitti itse skeittiharrastuksen 14-vuotiaana kotikaupungissaan Le Havressa Ranskan Normandiassa.

”Oli mahtavaa dokumentoida jotain näin positiivista keskellä Venäjän hyökkäyssotaa ja sen aiheuttamaa pakolaisuutta.”

Girondel hämmästyi, kuinka nopeasti lapset oppivat Jurin ohjauksessa.

”Siinä missä minulla meni aikoinaan kuukausia, heillä meni oppimiseen vain joitakin viikkoja.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!