Kun tätä Maailman Kuvalehden numeroa oltiin viimeistelemässä painokuntoon, maailman suurten mediakoneistojen huomio oli vielä YK:n ilmastokokouksessa Skotlannin Glasgow’ssa. Kaupunkiin kokoontuneet päättäjät neuvottelivat siitä, miten maailman valtiot kantaisivat yhdessä vastuuta ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.
Toimitussihteerimme Heidi Nummi oli menossa mukana, ja toi tuliaisinaan tähän lehteen moneen suuntaan avautuvan jutun Ratkaisevat siirrot (s. 18–25).
Tietenkin kyseessä oli paljon enemmän kuin pelkkä valtiojohtajien kokous, kuten Nummi toteaa. Marraskuun kaksi ensimmäistä viikkoa Glasgow toimi globaalin ilmastoaktivismin näyttämönä. Yli 100 000 ihmistä marssi kaupungin kaduilla ja vaatii ilmasto-oikeudenmukaisuutta.
Neuvottelujen lopputulos oli piinallinen.
”YK:n ilmastokokous säilytti 1,5 asteen tavoitteen täpärästi hengissä. Nyt vain joukkovoima voi tehdä mahdottomalta tuntuvasta mahdollista.”, hän kirjoittaa.
Viime vuosina on ollut mahdoton puhua ympäristöstä ilman, että katse on uhkakuvissa. Uhat ovat jo nyt totta. Suomen ympäristöopisto Syklin toimitusjohtaja ja rehtori Mia O’Neill kertoo tässä lehdessä, mitä Suomen infrastruktuurille ja rakentamiselle tapahtuu ilmaston lämmetessä. Kadut tulvivat ja perustukset mädäntyvät – ellei tulevaisuuden kaupungeissa ole enemmän vihreää.
Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuus ovat haastava parivaljakko, toteaa puolestaan Liisa Rohweder ympäristöjärjestö WWF Suomi ry:stä. Lajeja katoaa jatkuvasti ihmisen toiminnan seurauksena ja myös Suomen lajiston uhanalaistuminen kiihtyy. Uhanalaisluokituksen mukaan joka yhdeksäs Suomen lajeista ja joka toinen Suomen luontotyypeistä on uhanalainen.
Tulemme siis väistämättä jättämään lapsillemme erilaisen Suomen, mihin synnyimme. Mutta miten erilaisen, siihen voimme vielä vaikuttaa.
Globaalissa etelässä ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät meitä kriittisemmin jo nyt erityisesti sään ääri-ilmiöinä. Miljoonien ihmisten ruokaturva ja elinolosuhteet ovat vaarassa.
Toimijuutta on nyt kuitenkin kaikkialla, ja siinä on toivomme: eri puolilla maailmaa kukoistavassa joukkovoimassa. Esimerkiksi Kolumbiassa Amazonilla alkuperäiskansojen naiset ovat etulinjassa kannustamassa yhteisöjään puolustamaan koko maailmalle tärkeitä metsäalueita.
”On meidän tehtävämme yrittää muuttaa nykyaikaisen ihmisen mielenmaisema: siinä, missä nykyihminen näkee metsän, hän näkee rahaa. Vesi ei edusta hänelle elämää, vaan rahaa”, sanoo Lyda Farekade Guaman.
Mitä me siis voimme tehdä?
Ainakin kuunnella korvat höröllään, mitä sanottavaa on heillä, jotka elävät jo nyt ilmastonmuutoksen etulinjassa.
Lohtua tähän kaikkeen tuo se, että eri puolilla maailmaa ihmiset tulevat nyt yhteen, yhteisen tulevaisuuden puolesta.
Toivotan teille rauhallista ja valoisaa joulunaikaa!
Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden päätoimittaja.