• 15.2.2023

    Mikä meille riittää?

    Keskiluokka on määrittänyt Suomessa kuluttamisen normin. On oltava omakotitalo, kesämökki, kaksi autoa ja paljon muuta. Harva miettii, mitä kulutusjuhla ympäristölle aiheuttaa. Entä tulimmeko ajatelleeksi, että vaurastumisemme voi olla pois toisten ihmisten hyvinvoinnista, kysyy Anni Valtonen pääkirjoituksessaan.

  • 13.10.2022

    ”Ihan turha on enää kenenkään sössöttää, ettei politiikka kuuluisi urheiluun”

    Politiikka on aina kuulunut urheiluun. Viime aikoina vallan mahtiareena on muuttunut tasa-arvoisemmaksi, mutta vielä herää kysymys: kenen keho näkyy ja miten, kirjoittaa Anni Valtonen.

  • 6.4.2022

    ”Eläimet ovat arvokkaita itsessään, ilman ihmiselle koituvaa hyötyä”

    Eläimet on nähty pitkään hyödykkeinä ja välineinä. Olemme kuitenkin tulleet yhä enemmän kohti ymmärrystä, että eläimelläkin on itseisarvo. Ihmisen tehtävä olisi suojella tätä arvoa, eläinten oikeutta olla eläin, kirjoittaa Anni Valtonen.

  • 9.12.2021

    Joukkovoimassa on toivomme

    Globaalissa etelässä ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät meitä kriittisemmin jo nyt erityisesti sään ääri-ilmiöinä. Toimijuutta on nyt kuitenkin kaikkialla, ja siinä on toivomme: eri puolilla maailmaa kukoistavassa joukkovoimassa, Anni Valtonen kirjoittaa.