Artikkelikuva
Pablo Escobar toi Kolumbiaan vieraslajeja, kuten virtahepoja.

Kolumbiassa steriloidaan virtahepoja – lähes 30 vuotta kestänyt vieraslajiongelma lähti Pablo Escobarin eläintarhasta

Kolumbian poliisi löysi kokaiinimiljonääri Pablo Escobarin yksityisen eläintarhan 1993. Kun muut eläimet sijoitettiin eläintarhoihin ympäri Kolumbiaa, virtahevoille ei edes yritetty löytää sijoituspaikkaa. Nyt virtahepoja syytetään muun muassa siitä, että ne vievät tilaa alkuperäislajeilta.

Kolumbia on päättänyt ratkaista lähes kolmekymmentä vuotta sitten kuolleen kokaiinimiljonääri Pablo Escobarin luoman vieraslajiongelman steriloimalla kymmeniä virtahepoja.

Escobar toi Kolumbiaan maan alkuperäislajeihin kuulumattomia eläimiä. Poliisi löysi yksityisen eläintarhan vuonna 1993 hänen Hacienda Nápoles -tilaltaan. Tila sijaitsee noin 250 kilometrin päässä maan pääkaupungista Bogotásta.

Suurin osa löydetyistä eläimistä saatiin siirrettyä eläintarhoihin eri puolille Kolumbiaa, mutta virtahevoille ei edes etsitty uutta sijoituspaikkaa.

”Olisi ollut hankalaa kuljettaa niitä, joten viranomaiset yksinkertaisesti jättivät ne niille sijoilleen. Todennäköisesti he luulivat eläinten kuolevan”, biologi Nataly Castelblanco arvioi BBC:n haastattelussa.

Kuolemisen sijaan virtahevot alkoivat lisääntyä tarmokkaasti ja tällä hetkellä niitä on yli 80. Toistaiseksi viranomaiset ovat onnistuneet steriloimaan kemiallisesti niistä 24.

Olisi ollut hankalaa kuljettaa niitä, joten viranomaiset yksinkertaisesti jättivät ne niille sijoilleen. Todennäköisesti he luulivat eläinten kuolevan.

Virtahepoja syytetään siitä, että ne vievät tilaa alkuperäislajeilta, kuten manaateilta, jotka ovat jo valmiiksi uhanalaisia. Niin ikään niiden arvellaan muuttavan vesistöjen kemiallista koostumusta, mikä saattaa haitata kalastusta.

Toisaalta löytyy myös tutkimuksia, joiden mukaan virtahevoista voi olla jopa hyötyä niitä ympäröivälle luonnolle.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!