Tänä vuonna toteutuva HX-hävittäjähanke jakaa suomalaisten mielipiteitä. Hanketta vastustaa tai sitä lykkäisi lähes yhtä suuri osa ihmisiä kuin sitä kannattaakin, selviää rauhanjärjestöjen teettämästä kyselytutkimuksesta.
Suomen on määrä ostaa tänä vuonna 64 uutta hävittäjää, joiden hinnaksi on arvioitu noin kymmenen miljardia euroa. Rauhanjärjestöt vastustavat hankintoja muun muassa niiden kustannusten, päätöksenteon läpinäkymättömyyden, asevarustelu-uhan ja ilmastopäästöjen takia.
Toukokuussa tehdyn, tänään julkaistun kyselyn mukaan hanke saa suomalaisten keskuudessa enemmän kannatusta kuin vastustusta: 42 prosenttia toteuttaisi hankkeen vähintään niin laajana kuin on suunniteltukin. 29 prosenttia pienentäisi hanketta ja 10,5 prosenttia luopuisi siitä kokonaan. Lähes viidennes ei ota kantaa lainkaan.
Puoluekanta, sukupuoli ja ikä jakavat hankkeen kannattajia ja vastustajia. Alle 40-vuotiaista vain noin kolmannes kannattaa hanketta. Naiset suhtautuvat hankkeeseen miehiä kriittisemmin.
Kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan äänestäjät kannattavat hanketta eniten. Sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajista taas suurin osa vastustaa hanketta tai haluaa pienentää sitä.
Yli puolet vastustajista perustelee mielipidettään koronapandemian aiheuttamalla vaikealla taloustilanteella.
Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy, ja siihen vastasi 1 025 suomalaista. Virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksen teettivät Sadankomitea, Rauhanliitto ja Rauhanpuolustajat.