Artikkelikuva
Pride-kulkue toteutetaan pandemian takia tänä vuonna pienissä ryhmissä ja netissä.

Pride-viikko juhlistaa sateenkaariliikkeen historiaa ja tienraivaajia

Pride-viikko on valtavirtaistunut, mutta Pride-yhteisön saama konkreettinen tuki ja resurssit jäävät edelleen pieniksi, kertoo Pride-yhteisön toiminnanjohtaja Aaro Horsma.

Pride-viikko kokoaa taas sateenkaariväen Helsinkiin 7.–13.9. teemanaan esikuvat. 

Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Aaro Horsma sanoo, että kaikki viikon tapahtumat pyritään tarvittaessa toteuttamaan myös verkossa.

”New Yorkin Stonewallin mellakoista tuli viime vuonna kuluneeksi 50 vuotta ja juhlimme sateenkaariliikkeen historiaa. Tänä vuonna haluamme juhlistaa heitä, jotka ovat esimerkillään raivanneet tietä tai auttaneet yhteisöämme. Haluamme myös herätellä ihan jokaista miettimään omia vaikutusmahdollisuuksiaan”, Horsma sanoo.

Pride-viikko siirrettiin pandemian vuoksi keväältä syksyyn. Kulkueen lisäksi viikon ohjelmassa on keskusteluja, näyttelyjä, juhlia ja vertaistapaamisia. Pride on viime vuosina valtavirtaistunut ja tullut näkyvämmäksi, mikä ei Horsman mukaan valitettavasti näy aina teoissa.

”Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat usein esillä kampanjoissa ja arvopuheissa, mutta viranomaisten tarjoama konkreettinen tuki ja resurssit työhömme jäävät silti vielä surullisen pieneksi”, Horsma toteaa.

Helsinki Pride-yhteisöä puhuttaa tällä hetkellä erityisesti translain uudistus. Työn alla olevassa lakiuudistuksessa tulisi muun muassa tehdä sukupuolen juridinen vahvistaminen mahdolliseksi myös alaikäisille. Myös Yhdysvalloissa ja eri puolilla maailmaa käytävä taistelu rasismia vastaan on entistä näkyvämmin esillä. Liittolaisuutta eri vähemmistöjen kesken tulee vahvistaa. Aiheet näkyvät varmasti myös Pride-viikon ohjelmassa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!