Amnesty: Ihmisoikeuspuolustajia uhataan yhä enemmän – tila kapenee myös Suomessa

Viime vuonna maailmassa tapettiin lähes kaksi kertaa enemmän ihmisoikeuspuolustajia kuin sitä edellisenä. Amnesty on aloittamassa uuden kampanjan heidän suojelemisekseen.

Ihmisoikeuksien puolustamisesta on tullut yhä vaarallisempaa. Aktivisteja tapetaan yhä enemmän, ja heitä vastaan käydään myös esimerkiksi uuden teknologian keinoin, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Järjestön tuoreen raportin mukaan viime vuonna 22 maassa tapettiin yhteensä 281 ihmisoikeuspuolustajaa, mikä on noin 80 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. 68 maassa ihmisoikeuspuolustajia vangittiin tai pidätettiin ja 94 maassa heitä uhkailtiin tai heitä vastaan hyökättiin.

Raportin mukaan sekä hallitukset, aseelliset ryhmät, yritykset että muut vallankäyttäjät hyökkäävät yhä voimakkaammin ihmisoikeuspuolustajia vastaan. Tappamisen ja katoamisten lisäksi käytetään muitakin keinoja: massavalvontaa, uutta teknologiaa ja lainsäädäntöä. Ihmisoikeuksien puolustajia kohtaan pyritään myös herättämään avointa vihamielisyyttä kuvaamalla aktivisteja terroristeiksi tai ulkomaisiksi agenteiksi.

Esimerkiksi Bahrainin hallitus käyttää vakoiluohjelmia karkotettujen aktivistien seuraamiseksi, Isossa-Britanniassa poliisi on seurannut toimittajia paljastaakseen näiden lähteet ja Meksikossa ja Venäjällä trolliverkostot levittävät väärää tietoa mustamaalatakseen esimerkiksi toimittajia, raportissa kerrotaan.

Suomen Amnesty mukaan ihmisoikeuspuolustajien tila kapenee myös Suomessa.

”Avoimesti meidän kaikkien oikeuksia puolustavia ihmisiä yritetään vaientaa muun muassa vihapuheen ja uhkailun avulla. Vaatii rohkeutta puolustaa ihmisoikeuksia aikana, jolloin niitä yritetään kaventaa”, sanoo Anu Tuukkanen, Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeuspuolustajatyön asiantuntija tiedotteessa.

Amnesty käynnisti eilen uuden kampanjan ihmisoikeuspuolustajien suojelemiseksi. Se vaatii maita noudattamaan YK:n vuonna 1998 hyväksymää ihmisoikeuspuolustajien julistusta, jossa kehotetaan valtioita tunnistamaan ihmisoikeuspuolustajien avainrooli ja suojelemaan näitä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!