Syyria ja Etelä-Sudan Suomen tärkeimpiä humanitaarisen avun kohteita vuonna 2016

Suomi myönsi maailman humanitaaristen kriisien hoitoon viime vuonna yhteensä 92 miljoonaa euroa.

Suomi myönsi humanitaarista apua viime vuonna eniten Syyriaan ja sen lähialueille, Etelä-Sudaniin sekä Irakiin.

Ulkoministeriön mukaan avustussumma nousi viime vuonna yhteensä 92 miljoonaan euroon. Humanitaariseen apuun oli budjetoitu yhteensä 70 miljoonaa euroa, mutta summa tavallisesti nousee vuoden mittaan. Vuonna 2015 apua myönnettiin hieman enemmän, 97,8 miljoonaa euroa.

Viime vuonna apua myönnettiin vielä kertaalleen joulukuussa muun muassa eteläisen Afrikan kuivuuden uhrien auttamiseksi.

Syyriaan myönnettiin viime vuonna 15 miljoonaa euroa, Etelä-Sudanille 7,4 miljoonaa, Irakille 5,3 miljoonaa ja Jemenille 4,5 miljoonaa.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok) sanoo olevansa humanitaarisesta tilanteesta huolissaan.

”Maailman humanitaarinen tilanne ei valitettavasti kehittynyt parempaan suuntaan vuoden 2016 aikana ja saimme voimattomina seurata Syyrian tuhoisaa sisällissotaa ja Aleppon tragediaa, joka on näkyvin esimerkki nykyajan pitkittyneistä, ihmisen aikaansaamista humanitaarisista kriiseistä. Samalla olen ylpeä siitä, että Suomi kuuluu niihin maihin, jotka tukevat humanitaarista avustustoimintaa vaikeimmissakin tilanteissa”, hän sanoo ulkoministeriön tiedotteessa.

YK on pyytänyt monien aiempien vuosien tavoin tälle vuodelle ennätysmäärää rahaa humanitaariseen apuun. Yhteensä apua tarvittaisiin lähes 130 miljoonalle ihmiselle.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!