Hiili vastaan ilmasto -kiista jatkuu Australiassa

Australia suunnittelee tuplaavansa hiilenvientinsä vuosikymmenessä, vaikka maa on luvannut hillitä ilmastonmuutosta.

(IPS) — Australia suunnittelee tuplaavansa hiilenvientinsä vuosikymmenessä, vaikka maa on luvannut hillitä ilmastonmuutosta.

Australian linja tarkoittaa ”lisää hiilikaivoksia ja entistä halvempaa hiiltä sekä vähemmän uusiutuvaa energiaa”, sanoo Canberrassa toimivan Australia-instituutin tutkija Tom Swann.

Hän muistuttaa, että Australia on sitoutunut rajoittamaan maapallon lämpenemisen kahteen asteeseen. Se edellyttää, että maa jättää 95 prosenttia hiilestään hyödyntämättä.

Swannin mukaan oikeistohallituksen pääministeri Tony Abbott pitää ajatusta hiilestä luopumisesta hyvin tuhoisana maan tulevaisuudelle.

84 prosenttia australialaisista suosisi kuitenkin aurinkoenergiaa ja 69 prosenttia asettaisi etusijalle tuulivoiman, tuore kysely paljastaa.

Hiili on Australian toiseksi tärkein vientituote. Maa vie 80 prosenttia kaivamastaan hiilestä ja tyydyttää lopuilla kaksi kolmannesta kotimaan energiantarpeesta.

Australia on luvannut vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 1,8 prosenttia vuodessa, kun Euroopan unioni pyrkii 2,8 prosentin vähennykseen, Maailman luonnonsäätiö (WWF) laskee.

”Jos kaikki valtiot toimivat Australian tavoin, ilmasto lämpenee kahden sijasta 3–4 astetta”, sanoo WWF:n Australian osaston ilmastovastaava Kellie Caught.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!