Artikkelikuva
Anni Valtonen ja Milka Alanen: Uusia suomalaisia. Like 2014.

Kansainvälisissä avioliitoissa on omat haasteensa – vaikka rakkaus ei tunnekaan valtioiden rajoja

Uusia suomalaisia -valokuvakirja kertoo helposti lähestyttävästi kahdentoista suomalais-ulkomaalaisen pariskunnan suhteesta, rakkaudesta ja perhearjesta.

Miten kauniita lapsia!

Se on ensimmäinen ajatus, joka tulee mieleen Uusia suomalaisia -kirjaa selatessa.

Anni Valtosen kirjoittama, Milka Alasen hienoilla valokuvilla kuvitettu kirja kertoo kahdentoista Suomessa asuvan suomalais-ulkomaalaisen pariskunnan suhteesta, rakkaudesta ja perhearjesta henkilöhaastattelujen kautta.

Suomessa solmitaan vuosittain noin 3000 avioliittoa, joissa toinen puolisoista on syntynyt ulkomailla. Helsingissä niitä on joka viides, koko maassa joka kahdeksas liitto. Vuonna 2013 pääkaupunkiseudulla syntyneistä vauvoista jo 26 prosentilla vähintään toinen vanhemmista on muuttanut ulkomailta.

Luvut puhuvat omaa kieltään. Suomalaisuus on nyt jo paljon monimuotoisempaa kuin pellavapäiset piltit ja talvisodan henki.

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat ovat silti aihe, joka edelleen herättää monissa ristiriitaisia tunteita ja jossa niin sanotun maahanmuuttokriittisyyden nimissä jopa rasistiset sävyt ovat sallittuja.

Uusia suomalaisia -teoksessa sensitiivistä aihetta on käsitelty helposti lähestyttävästä näkökulmasta, rakkauden ja perheen kautta. Yhteiskunnallinen ja inhimillinen taso sulautuvat luontevasti yhteen.

Lähestymiskulma ja haastateltavat löytyivät helposti, sanoo Maailman Kuvalehden päätoimittajana työskentelevä Valtonen, jonka omien lasten isä on Kolumbiasta.

”Pitkä parisuhde on haasteellinen ja iso juttu ihmisen elämässä. Samat lainalaisuudet siinä lopulta pätevät taustoista riippumatta.”

”Parisuhde ja rakastuminen on meille kaikille yhteistä. Kuka tahansa voi samastua näihin tarinoihin. Lähdin liikkeelle omasta lähipiiristäni, kavereistani ja lasteni päiväkotikavereiden vanhemmista. Sopivia pareja ja kiinnostavia tarinoita löytyi hirveästi, lopulta oli pakko vaan rajata.”

Kirjan tarinoista välittyy lämpö, rakkaus ja kunnioitus toista kohtaan. Toisaalta myös ongelmista ja kulttuurierojen tuomista haasteista kerrotaan avoimesti, ja mukana on myös eroon päätynyt pariskunta.

”Kuten eräs kirjan haastateltavista sanoo, on vaikea osoittaa mikä parisuhteen kiemuroista johtuu kulttuurieroista ja mikä eroista persoonien välillä. Taustalla vaikuttavat myös esimerkiksi lapsuudenkotien mallit ja mies- ja naiskulttuurit. Kyse on aina kahden eri kokemusmaailman yhdistämisestä.”

Myös Valtosen oma liitto lastensa isän kanssa päättyi eroon.

”Pitkä parisuhde on haasteellinen ja iso juttu ihmisen elämässä. Samat lainalaisuudet siinä lopulta pätevät taustoista riippumatta. Mutta eri kulttuuritausta tuo suhteeseen tiettyjä erityispiirteitä, monet arjen kysymykset ovat erilaisia kuin kahden samasta kulttuurista tulevan välillä.”

”Toisaalta esimerkiksi sama yhteiskuntaluokka voi olla riittävä yhdistävä tekijä. Jokainen parisuhde ja sen tarina on erilainen, oma universuminsa, sen ainakin opin kirjaa tehdessä.”

Anni Valtonen ja Milka Alanen: Uusia suomalaisia. Like 2014.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!